Vierailija

Pidän itse uskovaisia jotenkin moraalisesti parempina ihmisinä. Olenkin miettinyt, ajattelevatko uskovaiset edes mitään syntistä ja noloa ja tuleeko heille edes mitään syntisiä houkutuksia mieleenkään. Olisi ihanaa olla niin hyveellinen, ettei olisi kaikenlaisia likaisia fantasioita mielessään, kuten mulla on. :(

Kommentit (16)

Vierailija

Sitäkin olen pohtinut, että millä ihmeellä he saavat avioliittonsa kestämään. Entäpä, jos puoliso onkin hengenvaarallisella tavalla väkivaltainen ja haluton hakemaan apua aggressio-ongelmiinsa, eikä saisi erota? Entäpä, jos ihan oikeasti ihastuu tai rakastuu toiseen? Entäpä, jos tajuaakin olevansa bi tai homo, eikä vain saisi erota? Ja jos nyt sitten Raamatun sallimasta syystä eroaisi, niin uusi avioliitto olisi mahdottomuus. Wow, ihailtavaa -- itse en välttämättä pystyisi sellaiseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eiköhän niillä ole samanlaisia kikkeli pinppin fantasioita kuin muillakin. Kunhan kikkeli menee pinppiin vain jumalan siunaamassa avioliitossa, ei sen ulkopuolella. 

Ok, mutta jos henkilö kiinnostuisikin jostain toisesta? Kuten vaikkapa työpaikalla kollegasta tai vaikka kirkossa jostain söpöstä naisesta tai miehestä? Onko se edes mahdollista uskovaiselle vai osaavatko he niin taitavasti suitsia joitain mahdollisia houkutuksia?

Vaikka älyllisesti ja tunneperäisesti hyväksyisi kaiken Raamatussa kirjoitetun, niin entäpä, jos silti menisi johonkin houkutukseen? Miltä sellainen tuntuu, jos on uskovainen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Samanlaisia kikkeli pimppiin fantasoita niillä on. Mutta ei esiaviollisesti!

Entäs 2 x mies tai 2 x nainen? Vai vaativatko sellaiset fantasiat homouden tai bisseyden?

Vierailija

Jos toinen on väkivaltainen, niin silloin eroaminen ei ole ainoastaan hyväksyttävää, vaan myös paatuneempikin kristitty suosittelisi sitä. Ehkä jotain terapiaa voisi kokeilla ennen sitä, mutta vain itseään voi muuttaa. Jos toinen ei halua tai pysty muuttua, ero on ainoa vaihtoehto toisen osapuolen hyvinvoinnin ja hengen suojelemiseksi.

Muslimeista tai muista uskovista en tiedä. Et määritellyt uskontokuntaa etkä suuntausta tai uskomisen tasoa missään. Tosi monet ahkerat ev.lut. kirkossa kävijät eivät noudata samoja juttuja mitä vaikka johonkin vapaaseen suuntaan kuuluvat tai lestat jne. jne.

Vierailija

suurin osa suomalaisista uskovaisista on tapauskovaisia. tapauskovaisille suurin ongelma taitaa olla se, ettei koulussa ole joka päivä sianlihaa tarjolla. riettaimmatkaan fantasiat eivät hätkäytä suurinta osaa suomalaisista uskovista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos toinen on väkivaltainen, niin silloin eroaminen ei ole ainoastaan hyväksyttävää, vaan myös paatuneempikin kristitty suosittelisi sitä. Ehkä jotain terapiaa voisi kokeilla ennen sitä, mutta vain itseään voi muuttaa. Jos toinen ei halua tai pysty muuttua, ero on ainoa vaihtoehto toisen osapuolen hyvinvoinnin ja hengen suojelemiseksi.

Muslimeista tai muista uskovista en tiedä. Et määritellyt uskontokuntaa etkä suuntausta tai uskomisen tasoa missään. Tosi monet ahkerat ev.lut. kirkossa kävijät eivät noudata samoja juttuja mitä vaikka johonkin vapaaseen suuntaan kuuluvat tai lestat jne. jne.

Onko todellakin näin? Kun siis olen lueskellut jostain, että suurin osa kristityistä ainakin kieltävät eroamisen täysin. Tai jos eroaa, niin ei sittem kunnon kristitty enää voi olla.

Mulla on sellainen hassu piirre, että syvimmällä sisälläni ajattelen siten, että mun pitäisi elää Raamatun mukaisesti ja se suitsii mun ajatteluani todella vahvasti. Mutta pinnallisesti olen todella liberaali, enkä tuomitse muita.

Mutta itseäni kohtaan olen todella ankara ja tarkka. Ja olen ollut sellainen aina. Vaikka vastustin ahdasmielisyyttä ja muiden syrjimistä, niin elin täysin neitsyenä ja kieltäymyksessä reilusti yli parikymppiseksi ja vain annoin pakkeja miehille, kunnes tapasin henkilön, jonka kanssa olikin sitten pidempi suhde ja olisin halunnut hänen kanssaan naimisiinkin (tosin se mies sitten hyväksikäyttikin mua).

Siltikään en ole kristitty, vaan "uskovainen" jollain ihan omalla tavallani, siis ilman mitään seurakuntaa tai kirkkoa. Olisin halunnut tavata kaltaiseni puolison jo nuorempana, mutta koin itseni liian syntiseksi voidakseni olla mikään oikea kristitty.

Edelleenkin tunnen itseni tosi syntiseksi ja saastaiseksi, kun tässä selibaatissani haaveilen yhdestä upeasta ihmisestä. Noh, omalta osaltani sellainen polku on jo menetetty, sillä olen eronnut = paarialuokkaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
suurin osa suomalaisista uskovaisista on tapauskovaisia. tapauskovaisille suurin ongelma taitaa olla se, ettei koulussa ole joka päivä sianlihaa tarjolla. riettaimmatkaan fantasiat eivät hätkäytä suurinta osaa suomalaisista uskovista.

Mun mielestäni ulkokultainen tapauskovaisuus on epärehellistä. Mielestäni pitäisi olla aidosti ja avoimesti oma itsensä ja toki pyrkiä parempaan aina. Itse olen tosi syntinen ja saastainen, jo menetetty tapaus avioeroni ja neitsyyden menetyksen jne. vuoksi.

Siis ei kukaan kunnon kristitty mua haluaisi puolisokseen. Mutta silti mussa on hyvääkin ja kykenisin rakastamaan toista ihmistä. Silti mietin, että kuinkakohan paha mä olen, kun uneksin kielletyllä tavalla yhdestä mua vanhemmasta, tosi ihanasta ihmisestä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
suurin osa suomalaisista uskovaisista on tapauskovaisia. tapauskovaisille suurin ongelma taitaa olla se, ettei koulussa ole joka päivä sianlihaa tarjolla. riettaimmatkaan fantasiat eivät hätkäytä suurinta osaa suomalaisista uskovista.

Ja siis mikä tuo sianlihajuttu on? Himoitsevatko tapakristityt sianlihaa? Itsehän en edes syö sianlihaa, osin Vanhan Testamentin säädösten vuoksi.

Vierailija

Uskovaiset ovat terveitä, sillä heillä mt-ongelmat ratkoo Jumala. Ei ole normaalia fantasioida. Se on meidän ukonnottomien häiriintynyt harrastus. Olemme pahoiksi syntyneet.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset ovat terveitä, sillä heillä mt-ongelmat ratkoo Jumala. Ei ole normaalia fantasioida. Se on meidän ukonnottomien häiriintynyt harrastus. Olemme pahoiksi syntyneet.

Tämä kuulostaa juuri sellaiselta, mitä odotinkin ja toivoinkin. Eli siis epäilykseni olikin totta? Ihmiset kieltämättä ovat aika saastaisia ajatuksiltaan, mutta auttaako uskonto todellakin niin hyvin? Mikä suuntaus olisi paras? Mihin sellainen rikkinäinen, saastaisia ajatuksiaan pakenrva voisi hakeutua?

Vierailija

Siis todella, todella, todella haluan parantua näistä ajatuksistani (eli niistä fantasioistani) ja tulla terveeksi. Unelmoin siis homoseksuaalisesta suhteesta ja kaikenlaisista typeristä seksijutuista sekä läheisyydestä. En halua olla tällainen. :'(

Vierailija

*huokaus*

On loputon suo jos kävisi oikomaan ihmisten käsityksiä uskovaisuudesta, joten annan olla. Mutta kysymykseen vastaus: Kyllä, minulla on seksifatasioita.  Ei, en ajattele "noloja ja syntisiä" asioita, koska syntinä pidän lähinnä vaan rakkaudettomuutta, muiden tuomitsemista, ivallisuutta, tunnekylmyyttä. Kaikki muu on normaalia elämää, ei syntiä eikä varsikaan noloa.

Uskovainen on silloin kun uskoo Jumalaan. Kristitty on silloin kun uskoo Jeesukseen. Kaikki se muu mitä siihen ympärille on rakentunut, on ihan ihmisen keksintöä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
*huokaus*

On loputon suo jos kävisi oikomaan ihmisten käsityksiä uskovaisuudesta, joten annan olla. Mutta kysymykseen vastaus: Kyllä, minulla on seksifatasioita.  Ei, en ajattele "noloja ja syntisiä" asioita, koska syntinä pidän lähinnä vaan rakkaudettomuutta, muiden tuomitsemista, ivallisuutta, tunnekylmyyttä. Kaikki muu on normaalia elämää, ei syntiä eikä varsikaan noloa.

Uskovainen on silloin kun uskoo Jumalaan. Kristitty on silloin kun uskoo Jeesukseen. Kaikki se muu mitä siihen ympärille on rakentunut, on ihan ihmisen keksintöä.

Olen itse asiassa samaa mieltä kanssasi. Ne virheelliset käsitykseni ovat muodostuneet sen pohjalta, kun olen lukenut erilaisten uskonnollisten suuntausten nettisivuja sekä perustuen keskusteluihin uskovaisten henkilöiden kanssa. Käsitin jo teini-ikäisenä, että olen liian suvaitseva ja salliva asenteiltani mihinkään uskonnollisiin piireihin.

Toisaalta itseäni kohtaan olen vaativa ja ankara. Toki koen olevani kelvoton muutenkin; siksipä olenkin sinkku. Jotenkin kelpaamaton tähän maailmaan ainakin naisena, ja erityisesti sellaisena, joka voisi kokea rakkautta.

Vierailija

Uskovaisilla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin muillakin, mutta suojelemme itseämme erilaisilta ehkä "pahemmilta" ärsykkeiltä, kun emme esim. katsele pornoa tai vastaavia. Ehkä mielikuvituksesta ei tule niin rietas sitä kautta. Ei eronnut ole mikään menetetty tapaus, ja uskovaisetkin kyllä saattavat asua erillään tai erota jos on väkivaltaa tms. Liitot kestävät - oman kokemukseni mukaan - sillä että molemmat ovat oikeasti sitoutuneet eikä ajatella, että kyseessä on vain yksi suhde monen joukossa. Toiseen voi luottaa oikeasti, sillä arvomaailma on yhteinen ja se on kestävä pohja liitolle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uskovaisilla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin muillakin, mutta suojelemme itseämme erilaisilta ehkä "pahemmilta" ärsykkeiltä, kun emme esim. katsele pornoa tai vastaavia. Ehkä mielikuvituksesta ei tule niin rietas sitä kautta. Ei eronnut ole mikään menetetty tapaus, ja uskovaisetkin kyllä saattavat asua erillään tai erota jos on väkivaltaa tms. Liitot kestävät - oman kokemukseni mukaan - sillä että molemmat ovat oikeasti sitoutuneet eikä ajatella, että kyseessä on vain yksi suhde monen joukossa. Toiseen voi luottaa oikeasti, sillä arvomaailma on yhteinen ja se on kestävä pohja liitolle.

Kiitos tästä vastauksesta. Oikeasti vieläpä ajattelen melko samaan tapaan noista asioista, mutta olen kasvanut ympäristössä, jossa puolestaan ajateltiin aivan eri tavalla, joten olen kipuillut noiden erilaisten ihanteiden välillä koko elämäni.

Olisin halunnut kestävän liiton, hyvän, rakastavan kumppanuuden ja vieläpä sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa on sama arvomaailma. Mahdollisesti hieman hätiköin puolisovalinnassani, vaikka kuitenkin seurustelimme noin 2,5 vuotta ennen avioitumista ja olimme molemmat kolmekymppisiä. Silti se liitto päätyi eroon. Ex-mieheni oli siis erittäin väkivaltainen ja suorastaan vaarallinen ja väkivalta alkoi vasta naimisiinmenon jälkeen.

Eron jälkeen on tullut uusi pysähtyminen arvojeni äärelle ja olen ollut tässä yksin, tosin todella rakkaudenkaipuinen, mitä puolestani häpeän ja pidän jonain heikkouden merkkinä.

Täytynee vain ottaa rauhallisesti ja keskittyä velvollisuuksiin ja harrastamiseen sekä odotella, jos jostain vielä tupsahtaisi rakkautta elämääni. Mutta lähtökohtaisesti varaudun siihen, ettei sellaista enää tule.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla