Kodittomat alaikäiset opiskelijat helsingissä
Juttelin yhden tälläisen kanssa. Hänellä ei ole muita tuloja kun lapsilisä joka menee hänen tililleen. Vanhemmat asuu maaseudulla 400 kilometrin päässä eikä hän edes päässyt kodittomien yösuojaan koska sinne otetaan vaan yli 18 vuotiaita. Käy uimahallissa pesulla ja syö kylmää valmisruokaa. Viikonloppusin menee pummilla junalla vanhemmilleen pesemään vaateensa joita hänellä on repullinen. Arkiyöt nukkuu teltassa pusikossa. Kertoi että 2 kertaa kaupungin työntekijät on heittänyt teltan roskiin. Hänellä ei ole edes lukion kurssi kirjoja. Miksei alaikäinen ei voi saada toimeentulotukea ?
Onko suomi enää hyvinvointivaltio?
Mihin minun verorahat käytetään?
Kommentit (32)
Vanhempien elatusvelvollisuus. Siksi ei lapset saa tt-tukea eikä kuulukaan saada.
Alaikäinen ei voi muuttaa pois kotoa kuin vanhempien luvalla ja silloin vanhemmat maksaa. Jos vanhemmat ei maksa niin eivät anna lapsen lähteä, piste.
400km säteellä Helsingistä on muuten mm. Lahti, Tampere, Turku, Pori, Jyväskylä ja Kotka. Kaikista näistä löytyy lukio, ja osa on väkisinkin paljon lähempänä kuin Helsinki (jos vanhemmat ei asu Virossa). Myös pienemmillä paikkakunnilla on lukioita. Toimeentulotukea ei saa tarpeettomasti. Virkailija käskis vaan muuttaa takas kotiin ja hylkäis hakemuksen. Isi ja äiti maksaa.
Ihan oikein ei wt ihmisiä enempää tänne helsinkiin.
Miksi kukaan ei tee lastensuojeluilmoitusta?
Että alaikäset jätetään yksin kadulle ja käännytetään joka paikasta? Ei jätetä. Siksi minä en saa vuokra-asuntoa Helsigistä, kun lapsiperheet menee jonossa edelle.
Lapsi on hyvä ja kävelee Kelaan ja selittää tilanteen: asuu teltassa, ei lukiokirjoja, kuussa 90€ tulot. Taatusti ei käännytetä pois ilman mitään ratkaisua. Se ratkaisu vaan on kotiin muutto, ja sen pitää kelvata tai sit asukoon taivasalla. Tuskin vanhemmat sitäkään sarjaa on ettei vois niiden kanssa asua, jos voi joka viikonloppu mennä kotiin.
On heitteillejättö, jos juttu on tosi.
Lasu vanhemmista, jotka antaa lapsen asua teltassa yksin 400km päässä! Huostaanoton jälkeen on katto pään päällä!
Vierailija kirjoitti:
Että alaikäset jätetään yksin kadulle ja käännytetään joka paikasta? Ei jätetä. Siksi minä en saa vuokra-asuntoa Helsigistä, kun lapsiperheet menee jonossa edelle.
Lapsi on hyvä ja kävelee Kelaan ja selittää tilanteen: asuu teltassa, ei lukiokirjoja, kuussa 90€ tulot. Taatusti ei käännytetä pois ilman mitään ratkaisua. Se ratkaisu vaan on kotiin muutto, ja sen pitää kelvata tai sit asukoon taivasalla. Tuskin vanhemmat sitäkään sarjaa on ettei vois niiden kanssa asua, jos voi joka viikonloppu mennä kotiin.
Älä tule helsinkiin wt ihminen
Ei sit kelvannu mikään lähempi koulu/kaupunki? En tajua, miten joku vanhempi voi sallia lapsensa asua noin, koska omin luvinhan ei alaikänen muuta kotoa pois.
Heitteillejättö, jos ei oo rahan kerjäämiseks keksitty nyyhkytarina.
400 km päässä Helsingistä pieni paikkakunta, jossa ei ole lukioa? Jos sellainen on, niin vieressä on toinen pikkuisen isompi paikkakunta, jossa on lukio, ja asuntoja tyhjillään.
Kuka vanhempi on niin edesvastuuton, että päästää lapsensa asunnottomana yhtään mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että alaikäset jätetään yksin kadulle ja käännytetään joka paikasta? Ei jätetä. Siksi minä en saa vuokra-asuntoa Helsigistä, kun lapsiperheet menee jonossa edelle.
Lapsi on hyvä ja kävelee Kelaan ja selittää tilanteen: asuu teltassa, ei lukiokirjoja, kuussa 90€ tulot. Taatusti ei käännytetä pois ilman mitään ratkaisua. Se ratkaisu vaan on kotiin muutto, ja sen pitää kelvata tai sit asukoon taivasalla. Tuskin vanhemmat sitäkään sarjaa on ettei vois niiden kanssa asua, jos voi joka viikonloppu mennä kotiin.
Älä tule helsinkiin wt ihminen
En tulekaan, kun en saa asuntoa. Ei niiden alaikäistenkään pitäis tulla. Ei ole mikään lapsen perusoikeus saada asua Helsingissä muiden verorahoilla, korkeintaan vanhempien luvalla niiden rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
400 km päässä Helsingistä pieni paikkakunta, jossa ei ole lukioa? Jos sellainen on, niin vieressä on toinen pikkuisen isompi paikkakunta, jossa on lukio, ja asuntoja tyhjillään.
Kuka vanhempi on niin edesvastuuton, että päästää lapsensa asunnottomana yhtään mihinkään?
Komppi tälle. Onneksi omat vanhemmat ei päästäneet, kun ei ollut varaa. Kismittihän se silloin, mutta parempi se kuin asua teltassa. Hyvin pääsin pikkupaikkakunnankin lukiosta lääkikseen. Ei ne Helsinginkään lukiot ole sen ihmeellisempiä kuin oppilaansa.
Onko nämä kyseiset lukiolaiset tummapiirteisiä nuorukaisia?
LOL,
koditon alaikäinen kuuluisi lastensuojelun piiriin ja laitettaisiin johonkin asumaan.
Tarina ei ole millään muotoa uskottava.
Poliisi kyllä ottaisi aika nopeasti alaikäisen näköisen puskassa nukkuvan jutulle.
Miksi ihmisellä sitten 18 vuotiaalla opiskelijalla olisi oikeus tukiin jos 16 vuotiaalla ei ole.
Mun mielestä ala-ikäisten pitäisi päästöä kodittomien majaan
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ala-ikäisten pitäisi päästöä kodittomien majaan
No ei todellakaan pitäisi, vaan lastensuojelun piiriin ja sijaisperheesseen.
Nettiin voi kirjoittaa mitä tahansa sekojuttuja Lauttasaaren no go zoneista ja kodittomien lukiolaisten epidemioista. Hirvittää, jos joku torvi uskoo lukemansa...
Vanhemmilla on velvollisuus elättää alaikäinen lapsensa. Siksi lapset ei saa toimeentulotukea. Vanhemmat voi saada ja siinä on lapsikorotus.
Jos vanhemmat kannustaa lähtemään kauas kaupunkiin kouluun, niin vanhempien pitää se siellä asuminen maksaa. Jos taas vanhemmat eivät halua/voi maksaa alaikäisen asumista isossa kaupungissa, niin lapsi ei lähde. 400km säteellä on takuuvarmasti muitakin lukioita paikkakunnilla, joilla on halvempaa asua.
Ja jos ei siihenkään ole varaa niin alaikäinen pysyy kotona ja opiskelee lähimmässä koulussa, olkoon amis tai lukio. Jos vanhemmat asuvat jossain, missä ei muka ole mitään koulua järkevän matkan päässä, niin he eivät ole ajatelleet lastaan asuinpaikkansa valinnassa. Tässäkin tapauksessa ongelman ratkaiseminen on vanhempien, ei sen lapsen tai varsinkaan yhteiskunnan vastuulla! Vanhemmat on hankkineet lapsen, vanhemmat kustantaa.
Mitäs sit kun ei saa enää lapsilisaa 17-vuotiaana? Antaako vanhemmat lapsensa nääntyä nälkään, vai tuleeko lapsi maitojunalla kotiin opiskelemaan kuitenkin siinä lähemmässä koulussa, allaan alle kahden vuoden lukio-opinnot, joilla ei tee mitään yksinään?