Opintolaina ja pikavipit
Hei,
Aikaisempina opiskeluaikoinani olin todella hölmö, ja töiden puutteen vuoksi ajauduin pieneen vippikierteeseen. Olen katunut asiaa todella paljon ja yrittänyt järjestää raha-asiani parhain päin. Olenkin muutaman viime kuukauden aikana saanut lyhennettyä luottojani todella paljon, mutta vielä on jonkun verran jäljellä. En ole kuitenkaan koskaan menettänyt luottotietojani tms.
Nyt olen aloittelemassa uusia opintojani, ja tätä varten laitoin pankilleni opintolainahakemuksen (Kelan takaaman). Ilman lainaa opiskelujeni aloittaminen nyt ei oikein ole mahdollista. Toiveissani oli oikeastaan käyttää osa lainasta loppujen vippien maksuun ja asettaa minulle sitten vippikielto. Sen jälkeen voisin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä ja keskittyä täysillä opiskeluun. Tänään pankista tuli kuitenkin viesti, jossa he tiedustelivat kulutusluottojani määrää ja mistä olen ne ottanut. Olen kauhuissani - enkö pystykään nyt saamaan opintolainaa, vaikka olen saanut Kelan takauksen, eikä luottotiedoissanikaan ole vikaa? :(
Tiedän, että saan tietenkin syyttää vain itseäni.
Olisiko kellään kokemuksia asiasta?
Kommentit (3)
Kuulostaa oudolta. Itse sain juuri opintolainan vaikka mulla ei ole edes luottotiedot kunnossa! Kokeile eri pankkia jos ei natsaa. Opintolainan pitäisi olla pankille varma nakki, koska se on kelan takaama, joten miksi ihmeessä ne alkavat vänkäämään?
Itse sain siis lainan S-pankista, jos se jotain kiinnostaa.
Kiitos vastauksesta. Vastasin pankille ja kysyin samalla, että vaikuttaako tämä lainan myöntämiseen. Vastasivat että arvioivat lainansaajan tilitapahtumia ja kokonaisvaltaista maksukykyä, ja jatkavat käsittelyä.
Mustakin tämä kuulostaa oudolta, kun maksuhäiriöitä ei tosiaan ole. Kun hait lainaa s-pankista, olitko jo valmiiksi sen asiakas? Tai avasitko ensin tilin ja sitten hait lainan?
Nostan