Kertokaa lapsenne kuumekouristuksesta

Vierailija kirjoitti:

Miten edennyt, millaisissa olosuhteissa tullut, miten sait kouristuksen lakkaamaan, minkä ikäisenä ensimmäinen tuli ja tuliko niitä sen jälkeen aina kuumeessa..?

Menee yleensä isommalla, kouluikäisellä ohi. Kamalaa katsottavaa: lapsi ei reagoi mihinkään, kouristelee, huutaa eläimellistä kipuhuutoa ja silmät muljahtelee päässä miten sattuu. Siihen ei totu äitinä ja pelko aina läsnä, minuutit tuntuvat pitkiltä.

Mun pojalla on näitä tullut muutamia. Ensimmäinen oli hyvälaatuinen kouristelukohtaus. Symmetrinen, meni ohi ehkä minuutissa. Korkea kuume oli ollut muutaman tunnin ajan, emme saaneet sitä peruskuumelääkkeillä laskemaan. Kohtaus tuli keskellä yötä, ambulanssilla sairaalaan koska ensimmäinen kohtaus.

Sen jälkeen kohtauksia tuli lähinnä kuumeen nousuvaiheessa, ennen kuin edes tajusimme että pojalla on kuumetta. Nämä kohtaukset eivät olleet kouristelevia, vaan ns. poissaolokohtauksia. Pojan katse lasittui, huulet alkoivat sinertyä, häneen ei saanut mitään kontaktia. Kohtauksen jälkeen hän oli todella väsynyt.

Käytin lasta välillä yksityisellä lasten neurologillakin, kun olin niin huolissani, ja onhan ne todella kamalaa katsottavaa vanhempana. Lääkäri sai minut kuitenkin vakuutettua siitä, että pysyvä lääkitys oli suurempi haitta kuin satunnaiset kohtaukset.

Viimeisin kohtaus oli sitten taas kouristeleva kohtaus, ja sama tilanne kuin ekassa eli pojalla oli korkea kuume, jota en saanut laskettua vaikka tuntui että pumppaan lapsen täyteen lääkkeitä :/ Tämä kohtaus olikin sitten epäsymmetrinen ja sen jälkeen poikaa tutkittiin tarkemmin eli tehtiin pään magneettikuvaus ja otettiin aivojen sähkökäyrä. Pojalla todettiin ns. poikkeava sähkökäyrä, johon liittyi alttius saada epileptisiä kohtauksia. Toistaiseksi kohtauksia ei kuitenkaan ole tullut kuin kuumeen yhteydessä, joten mitään lääkitystä ei ole aloitettu. Jos kohtaus kerrankin tulee niin, että siihen ei liity kuumetta, lääkitys aloitetaan. Poika on nyt 9, viimeisimmästä kohtauksesta on kohta 2 vuotta.

Mun lapsella tuli vain yhden kerran, silloin kuume nousikin tosi nopeasti ja oli vielä ollut paksun peiton alla. Sen jälkeen annoin aina kuumelääkettä heti kun kuumeilu alkoi.

Nelonen jatkaa vielä vähän, kun piti aiemmin kiireessä kirjoittaa. Muistan kyllä hyvin sen tunteen, kun poika ensimmäisen kerran sai kouristelevan kohtauksen. Se oli kyllä kamalaa, olin itse ihan shokissa, en esim. osannut kertoa osoitettamme kun soitin hätäkeskukseen. Toinen kohtaus kun tuli, luulin ensin että poika tukehtuu, kun se tapahtui pojan ollessa ruokapöydässä, eikä siihen liittynyt kouristelua, enkä ollut huomannut nousevaa kuumetta vielä. Vasta kun aloin aukaista pojan suuta poistaakseni sieltä mahdolliset ruuat, tajusin että en saa pojan suuta auki, hampaat olevat kouristuneet kiinni toisiinsa. Sen jälkeen opin kyllä nopeasti tunnistamaan tuollaisen poissaolokohtauksen. Niitäkään ei tullut jokaisen kuumetaudin yhteydessä. Kuumeen kanssa ollaan kyllä oltu tarkkoja. Jos poika yhtään on vaikuttanut normaalia väsyneemmältä tai esim. ruokahaluttomammalta, ollaan tarkkailtu pojan tilaa erittäin tiukalla seulalla. Se on ollut myös lääkäreiden ainoa ohje, eli kuumeeseen pitää tarttua heti, eikä jäädä seuraamaan vointia. Päiväkodin ja sittemmin koulun kanssa on tehty yhteistyötä, pojalla on ollut omat lääkkeet joka paikassa mukana. Toki meillä oli sitten lääkkeet kouristuskohtauksen pitkittymistä varten, mutta niitä ei ole koskaan tarvinnut käyttää.

Ja sellainen vielä, että itse tällaisena ylihuolehtivaisena tyyppinä hermoilin (lääkäreiden vakuutteluista huolimatta) sitä että näkyykö ne kohtaukset kuitenkin jotenkin esim. lukemisessa tai laskemisessa. Nyt kun poika on kolmannella luokalla, uskallan jo sanoa että ei näy. Se on ollut todella iso helpotus.

Ap:lle siis sellainen viesti, että vaikka se näyttää kamalalta, ja säikäyttää tosi pahasti, näinkään monen kohtauksen jälkeen mitään pysyvää jälkeä ei ole jäänyt. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niihinkin tottuu.... Tosin todella monellehan se ensimmäinen jää myös viimeiseksi kohtaukseksi!

Vierailija kirjoitti:

Nelonen jatkaa vielä vähän, kun piti aiemmin kiireessä kirjoittaa. Muistan kyllä hyvin sen tunteen, kun poika ensimmäisen kerran sai kouristelevan kohtauksen. Se oli kyllä kamalaa, olin itse ihan shokissa, en esim. osannut kertoa osoitettamme kun soitin hätäkeskukseen. Toinen kohtaus kun tuli, luulin ensin että poika tukehtuu, kun se tapahtui pojan ollessa ruokapöydässä, eikä siihen liittynyt kouristelua, enkä ollut huomannut nousevaa kuumetta vielä. Vasta kun aloin aukaista pojan suuta poistaakseni sieltä mahdolliset ruuat, tajusin että en saa pojan suuta auki, hampaat olevat kouristuneet kiinni toisiinsa. Sen jälkeen opin kyllä nopeasti tunnistamaan tuollaisen poissaolokohtauksen. Niitäkään ei tullut jokaisen kuumetaudin yhteydessä. Kuumeen kanssa ollaan kyllä oltu tarkkoja. Jos poika yhtään on vaikuttanut normaalia väsyneemmältä tai esim. ruokahaluttomammalta, ollaan tarkkailtu pojan tilaa erittäin tiukalla seulalla. Se on ollut myös lääkäreiden ainoa ohje, eli kuumeeseen pitää tarttua heti, eikä jäädä seuraamaan vointia. Päiväkodin ja sittemmin koulun kanssa on tehty yhteistyötä, pojalla on ollut omat lääkkeet joka paikassa mukana. Toki meillä oli sitten lääkkeet kouristuskohtauksen pitkittymistä varten, mutta niitä ei ole koskaan tarvinnut käyttää.

Ja sellainen vielä, että itse tällaisena ylihuolehtivaisena tyyppinä hermoilin (lääkäreiden vakuutteluista huolimatta) sitä että näkyykö ne kohtaukset kuitenkin jotenkin esim. lukemisessa tai laskemisessa. Nyt kun poika on kolmannella luokalla, uskallan jo sanoa että ei näy. Se on ollut todella iso helpotus.

Ap:lle siis sellainen viesti, että vaikka se näyttää kamalalta, ja säikäyttää tosi pahasti, näinkään monen kohtauksen jälkeen mitään pysyvää jälkeä ei ole jäänyt. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niihinkin tottuu.... Tosin todella monellehan se ensimmäinen jää myös viimeiseksi kohtaukseksi!

Ne kohtaukset voi tappaa. Tarkoitus on käyttää lääkkeitä ja mennä lääkäriin jos niitä tulee muutaman kerran kun on saanut estolääkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelonen jatkaa vielä vähän, kun piti aiemmin kiireessä kirjoittaa. Muistan kyllä hyvin sen tunteen, kun poika ensimmäisen kerran sai kouristelevan kohtauksen. Se oli kyllä kamalaa, olin itse ihan shokissa, en esim. osannut kertoa osoitettamme kun soitin hätäkeskukseen. Toinen kohtaus kun tuli, luulin ensin että poika tukehtuu, kun se tapahtui pojan ollessa ruokapöydässä, eikä siihen liittynyt kouristelua, enkä ollut huomannut nousevaa kuumetta vielä. Vasta kun aloin aukaista pojan suuta poistaakseni sieltä mahdolliset ruuat, tajusin että en saa pojan suuta auki, hampaat olevat kouristuneet kiinni toisiinsa. Sen jälkeen opin kyllä nopeasti tunnistamaan tuollaisen poissaolokohtauksen. Niitäkään ei tullut jokaisen kuumetaudin yhteydessä. Kuumeen kanssa ollaan kyllä oltu tarkkoja. Jos poika yhtään on vaikuttanut normaalia väsyneemmältä tai esim. ruokahaluttomammalta, ollaan tarkkailtu pojan tilaa erittäin tiukalla seulalla. Se on ollut myös lääkäreiden ainoa ohje, eli kuumeeseen pitää tarttua heti, eikä jäädä seuraamaan vointia. Päiväkodin ja sittemmin koulun kanssa on tehty yhteistyötä, pojalla on ollut omat lääkkeet joka paikassa mukana. Toki meillä oli sitten lääkkeet kouristuskohtauksen pitkittymistä varten, mutta niitä ei ole koskaan tarvinnut käyttää.

Ja sellainen vielä, että itse tällaisena ylihuolehtivaisena tyyppinä hermoilin (lääkäreiden vakuutteluista huolimatta) sitä että näkyykö ne kohtaukset kuitenkin jotenkin esim. lukemisessa tai laskemisessa. Nyt kun poika on kolmannella luokalla, uskallan jo sanoa että ei näy. Se on ollut todella iso helpotus.

Ap:lle siis sellainen viesti, että vaikka se näyttää kamalalta, ja säikäyttää tosi pahasti, näinkään monen kohtauksen jälkeen mitään pysyvää jälkeä ei ole jäänyt. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niihinkin tottuu.... Tosin todella monellehan se ensimmäinen jää myös viimeiseksi kohtaukseksi!

Ne kohtaukset voi tappaa. Tarkoitus on käyttää lääkkeitä ja mennä lääkäriin jos niitä tulee muutaman kerran kun on saanut estolääkityksen.

Kirjoitin varmaan epäselvästi. Emme suinkaan saaneet pojalle estolääkitystä (koska lääkäreiden mielestä pysyvän lääkityksen haitat suhteessa mahdollisiin hyötyihin oli liian suuret) vaan saimme sellaisen kohtauksen lopettavan peräruiskelääkkeen. En nyt muista sen nimeä, mutta joku rauhoittava lääke se oli. Sitä oli tarkoitus käyttää jos kohtaus pitkittyy, sellaista ei koskaan tapahtunut. Kuumetta alentavia lääkkeitä käytimme ja käytämme matalalla kynnyksellä. Pojallamme ei siis ole epilepsiaa vaan hänen kouristuskohtauksensa ovat aina liittyneet kuumeeseen.

Niin se meilläkin oli muka kuumekouristelua, vielä silloinkin kun ei ollut edes kuumetta. Myöhemmin selvisi, että kyse oli epilepsiasta. Eka kohtaus tuli kovassa kuumeessa 8kk ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Niin se meilläkin oli muka kuumekouristelua, vielä silloinkin kun ei ollut edes kuumetta. Myöhemmin selvisi, että kyse oli epilepsiasta. Eka kohtaus tuli kovassa kuumeessa 8kk ikäisenä.

Ikävää että teillä näin. Kuitenkin vain 4-6 prosentilla monimuotoisen kuumekouristuksen saaneista on riski sairastua lapsuusiän epilepsiaan, joten valtaosalla kuumekouristus on ihan kuumekouristus.

Hei,

Kun sinun lapsellasi tapahtui yhden kerran tämä

kuumekouristus, minkä ikäinen hän oli? Ja kun,

kuume nousi missä asteessa annoit hänelle

lääkettä ja montako tuntia välein? Annointko

kaksi lääkettä samaan aikaan? Tarvitsisin

muutamia vinkkejä. Kiitos!