Uskallanko enää kolmatta?
Laitoin tämän viestin synnytysasiaa palstallekin, mutta laitan sen myös tänne. Löytyisikö täältä ajatuksia aiheesta joka askarruttaa minua kovasti:
Ensimmäinen lapseni syntyi alateitse rv 36, kaikki meni hyvin. Toinen lapsi parin vuoden päästä syntyi rv 26 hätäsektiolla. Loppujen lopuksi hänenkin kanssaan kaikki meni hyvin ja perheessämme on nyt kaksi tervettä lasta :-) Mutta.... olin aina ajatellut haluavani kolme lasta. Nyt epäröin, uskallanko enää yrittääkään kolmatta, kun kaksi edellistä on syntynyt keskosena. Mitä jos kaikki ei menekään enää hyvin? lisäksi synnytystapani tulisi olemaan sektio, koska en voi enää synnytää alateitse. sekin pelottaa. Edellisestä sektiosta jäänyt pystyarpi on ruma ja leveä, mikä nyt sinänsä on toisarvoista, mutta mietityttää kuinka se " kestää" . Ja kuinka kestää kohtuun tehty pystyviilto, kuinka helposti se voi revetä kohdun kasvaessa?
Edellisestä sektiosta on nyt kulunut 1,5v. Jos jollakin on kokemuksia tai edes mielipiteitä vastaavanlaisesta tilanteesta, kuulisin mielelläni. Olenko lian uhkarohkea jos uskaltaudun yrittämään vielä kolmatta kun selvästikään raskauteni eivät kestä lakettuunaikaan asti? Ajatukseni heilahtelevat puoleen ja toiseen.
Kommentit (6)
Esikoista odottaessani oli lievä raskausmyrkytys ja toisen kohdalla sitten vakavampi tilanne ja syntyi keskosena rv 29+6 ja 1115g painoisena. Kaikki on mennyt hyvin, lapsi on terve eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut.
Jotenkin vain tuntuu siltä että josko sitä sittenkin uhmaa kohtaloa eikä kaikki enää kolmannella kerralla menisikään hyvin. Ei tietenkään saisi ajatella pessimistisesti ja itselläni toisaalta olisi halua yrittää kolmatta, mutta mies ei enää halua. Pelkäisi liikaa minun puolestani ja tietysti vauvan puolesta.
Sektiota en pelkää, molemmat lapseni ovat synytyneet sektiolla. Haava ja arpi (pysty myös) parantuneet kummallakin kerralla loistavasti.
Esikoiseni syntyi täysillä viikoilla 39+4, tosin kaksi keskenmenoa takana. Välissä oli yksi keskenmeno ja toinen lapseni syntyi täysin yllättäen viikoilla 31+4. Kaikki meni hänen kanssaan hyvin ja hän jo reipas yksivuotias. Mieheni ja minun teki mieli vielä kolmatta ja lähdimmekin yrittämään, tuloksena taas kskenmeno. Nyt olemme pohtineet mistä tämä kaikki johtuu. Keskenmenoille tai kuopuksen ennenaikaisuudelle ei ole löytynyt mitään lääketieteellistä syytä. Kunpa joku voisi luvata että jos vielä lähdemme yrittämään että kaikki menisi hyvin. Mieheni pelkää jo myös minunkin puolestani. Kaikki tämä huomioon ottaen, olen erittäin onnellinen kahdestä terveestä lapsestamme ja en ehkä enää lähde " koittamaan onnea" ...
Mulla on myös kaksi keskosta (ja viisi raskautta). Eka syntyi hätäsektiolla (32+5), toinen kiireellisenä sektiona (34+1). Mulla jäi hätäsektiosta aikamoinen synnytyspelko, mietin pitkään uskallanko yrittää vielä uudestaan. Toinen sektio tehtiin puudutuksessa ja oli aivan erilainen kokemus. Vaikka vauhdikas oli sekin, klo 5 naistenklinikalle ja 5.30 olin jo leikkauspöydällä. Mulla oli synnytysten välissä 3½v ja kohtu kesti hyvin. Ekan sektion jälkeen mulle sanottiin, että kannattaa odottaa vuosi ennen uutta raskautta, jotta kohtu " kestäisi" .
Minulla myös pystyarpi hätäsektion seurauksena.. Oli jo ennen uutta raskautta aika leveä ja sen aikana sitten levisi vielä entisestään. Sen kannalta ei muuten ollut mitään ongelmaa, ei siis ollut missään vaiheessa pelkoa ettei kestäisi. Toinen lapsi syntyi alakautta, ja syystä joka jäi epäselväksi menetin aika paljon verta (hb 70) ja minulle tehtiin verensiirto. Kätilö alkoi paasaamaan jo salissa, että nyt ei sitten raskauduta uudestaan aivan heti. Ei se nyt ehkä ensimmäisenä olisi mieleen tullutkaan =)
Tällä hetkellä " vaivaa" ajoittain älytön vauvakuume (kuopus 1v6kk), mutta taidan vielä hieman miettiä..
Semmoinen tapaus meillä..
Meillä ensimmäinensyntyi 26rv ( 800g ja 31cm). Toisen kanssa olin miltei 6vkoa sairaalassa, meinasi tulla 25rv. Mulla ilmeisesti syynä kohdunkaulan heikkous ja en enää halua kokea tälläistä aikaa. Olen nyt siis kotona ja 31+1rv kasassa ja toivon vielä, että pysyisi 3vkoa sisällä.
On ollut rankkaa, etenkin esikoiselle ja miehelleni. Itse olen jaksanut motivoida, koska toivon tervettä lasta ja hyvää synnytystä.
Olen onnellinen, jos vain saan pitää 2 tervettä lasta, kolmatta en enää riskeeraa.
Mulla on yksi ennenaikainen synnytys takana, ylläri viikoilla 35+3. Syytä ei löytynyt ja asiaa hankaloittaa se, että tyttö oli viikkoihin nähden pienipainoinen (1620 g). Toiseen yritykseen uskalsimme lähteä, mutta olen miettinyt, että jos taas tulisi keskonen, en ehkä enää yrittäisi. Ehkä. Vaikka sitten adoptoisin. Mies ajattelee asiaa toiseltakin kannalta: kerran keskustelussamme selvisi, ettei hän pelkää vain lapsen menetystä vaan myös minun menetystä, vaikka edellinen synnytys meni hyvin.
Suoraan sanottuna en tiedä, mitä sinun tapauksessasi itse tekisin. Toisaalta, jos syytä ennenaikaisuuteen ei ole löydetty, kolmas raskaus voi mennä hyvinkin. Oletko käynyt lääkärissä keskustelemassa kaikista vaikuttavista tekijöistä?
Lopuksi: kuvittelisin, että monia normaalisti synnyttäneitäkin äitejä kirpaisee ajatus siitä, että lapsiluku jää tähän. Jossain vaiheessa on tehtävä päätös, vieläkö haluaa yhden lapsen lisää, oli lapsia yksi tai viisi.