Miksi ei vois joskus olla hetken huoletonta elämää.

Vaan ei voi. Aina jotain huolta läheisistä, lapsista vuoron perään ja välillä iäkkäästä vanhemmasta. Tai muusta läheisestä. Aina kun luulet, että nyt on asiat ok, niin vetästään matto jalkojen alta tai isketään märällä rätillä päin naamaa. Hyviä hetkiä on ja perusasiat itsellä kunnossa mutta liikaa huolta ja vastoinkäymisiä. Taas romahdus kun ehdin jo iloita. Onko kellään vastaavaa? Miten jaksatte?