Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan katunut sellaista päätöstä, josta aina kuulee "entä jos kadut myöhemmin"?
11.08.2017 |
Kuten tatuoinnin tai lävistyksen hankkiminen, abortti tai sterilisaatio tms?
Näitä joiden ikärajoista aina jauhetaan ja "mitä jos kadutkin myöhemmin/vanhana voit toivoa ettet olisi tehnyt..."
Kokemukset ja perustelut tervetulleita.
Kommentit (14)
Ekaa tatuointia. Oli pakko ottaa päälle isompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, minulle on tehty sterilisaatio ja abortti. Juurikin tuossa järjestyksessä. Kumpikaan ei kaduta, ovat jo vanhoja asioista.
Onko sinulla koskaan tullut ajatuksia siitä, että jos olisit pitänyt lapsen niin minkä ikäinen se olisi nyt tms? Uteliaisuuttani kysyn, kun moni puhuu pohtivansa näitä välillä jos on tehnyt abortin. Saitko kuulla paljon tuota "mitä jos kadut..."?
En ole.
Lävistyksen jättämä arpi - ei haittaa
Nuorena otettu tatuointi - vieläkin kiva
Jätkä halusi seurustella mun kanssa "tuut katumaan myöhemmin jos ei edes yritetä" - no en oo katunu, vaan löysin ihanan miehen
Muutto pois vanhemmilta "vielä tulee ikävä kotiin kun kukaan ei siivoa tai tee valmiiksi ruokaa, ja joudut kaiken maksamaan itse" - nyt syön maittavampaa ruokaa, vähemmän siivottavaa, ei nalkutusta.. en kadu! Ja rahaa on ihan tarpeeksi elämiseen.
"Tulet vielä katumaan jos et laita rahaa nyt säästöön" - no en usko, laitan jonkun verran säästöön, ja loput menee matkustamiseen. Luultavasti joskus katuisin, jos EN olisi matkustellut
En koskaan. Aloin seurustelemaan nuorena saman ihmisen kanssa, jonka kanssa olen menossa ensi kesänä naimisiin. Yhdessä 15 vuotta. Alussa paljon jankutettiin, että älä nyt jää ensimmäisen kanssa yhteen, kadut myöhemmin kun ei ole kokemuksia eri ihmisten kanssa. En ole milloinkaan mitään seksirilluttelua kaivannutkaan eikä puolisonikaan. Olen hyvin yksiavioinen ihminen, en ymmärrä miksi katuisin jotain tuollaista.
En ole katunut. Jos olisin tehnyt päätökseni toisin, elämäni olisi nyt toisenlaista - mutta kukaan ei pysty sanomaan, olisiko se parempaa vai huonompaa. Kun päätös on tehty, sen mukaan elän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, minulle on tehty sterilisaatio ja abortti. Juurikin tuossa järjestyksessä. Kumpikaan ei kaduta, ovat jo vanhoja asioista.
Onko sinulla koskaan tullut ajatuksia siitä, että jos olisit pitänyt lapsen niin minkä ikäinen se olisi nyt tms? Uteliaisuuttani kysyn, kun moni puhuu pohtivansa näitä välillä jos on tehnyt abortin. Saitko kuulla paljon tuota "mitä jos kadut..."?
En ole oikeastaan miettinyt ja laskeskellut, minkä ikäinen lapsi olisi milloinkin ollut. Lapsiluvun tullessa täyteen, olin ihan varma siitä, etten enää lapsia halua, siksi päädyin ei-toivotun raskauden keskeyttämään, päätös tuntui heti oikealta ja abortti oli helpotus. Varmasti sen takia, kun jo strerilisaatiota edeltävästi nämä lapsilukuasiat oli jo puolisonkin kanssa käyty läpi. Ymmärrän kyllä, jos joku toisessa elämäntilaneessa oleva pitäisi yllätyslapsen tai katuisi aborttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, minulle on tehty sterilisaatio ja abortti. Juurikin tuossa järjestyksessä. Kumpikaan ei kaduta, ovat jo vanhoja asioista.
Onko sinulla koskaan tullut ajatuksia siitä, että jos olisit pitänyt lapsen niin minkä ikäinen se olisi nyt tms? Uteliaisuuttani kysyn, kun moni puhuu pohtivansa näitä välillä jos on tehnyt abortin. Saitko kuulla paljon tuota "mitä jos kadut..."?
Eihän taas aloiteta tätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä vaiheessa elämää kaduin sitä, että en lukiolaisena lähtenyt vaihto-oppilaaksi USA:han, vaikka kaikki oli enää omasta tahdostani kiinni. Oli vain olevinaan niin kamala kiire ylioppilaaksi ja opiskelemaan, että vuoden viive tuntui liialta. No, myöhemmin otin vahingon takaisin ja lähdin neljäksi vuodeksi maailmalle töihin.
Mielenkiintoinen aihe. En muista katuneeni mitään mitä olen tehnyt, mutta olen katunut asioita, joita en ole tehnyt silloin kuin niiden aika olisi ollut.
Vaikka en kadu päätöksiäni on tietysti matkan varrella ollut asioita, jotka olisi voinut tehdä fiksummin, on tullut virhearviointeja ja tehtyä huonoa valintoja, jälkeenpäin on voinut harmitella miksi en tehnyt niin tai näin, mutta joka tapauksessa niistä on aina selvittyä, korjattu perästä sitä mitä voi korjata ja eletty sen kanssa mitä ei voi muuttaa (oppirahat). Mutta ajattelen aina niin, että silloiset päätökset on tehty sillä hetkellä olevan tiedon/osaamisen/kokemuksen perusteella eikä sitä jälkiviisautta ollut silloin käytettävissä kun päätöstä tehtiin. Väärien valintojen jälkeen oppii ja kokemus karttuu taas hieman lisää, eikä tee enää samoja virheitä.
Otetaan esimerkki: Olin monta vuotta halunnut nähdä biologisen isäni. Äitini varoitti, ettei kannata. Otin kuitenkin isään yhteyttä kun olin 20v, useamman vuoden jahkailun jälkeen. Tapasimme ja yritimme tutustua. Äiti oli oikeassa. Vaikka isäni oli paska reissu kaikkine ikävyyksineen, ei silti kaduta. Isä on nähty eikä tarvitse enää miettiä millaista olisi ollut isän kanssa, olisinko saanut hänestä tärkeän ihmisen elämääni jne. Olisin varmaan kuitenkin katunut, etten isääni koskaan tavannut ja miettinyt sitä pitkin elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen hankkiminen "harkitusti" 19-vuotiaana turvapaikanhakijan kanssa. Joo, kyllähän katumuksen tunteita on ollut myöhemmin aika paljon, myönnän.
En ole koskaan katunut mitään tekemättä jättämistä. Tekemisiä sitäkin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaduttaa se ettei koskaan ole tullut tehtyä jotain mistä joku olisi voinut sanoa että "ei kannata, kadut kuitenkin myöhemmin". Aina on vaan kiltisti tehty mitä vaadittu ja edetty määrätietoisesti kohti sopivaksi määriteltyä tulevaisuutta (lukio -> korkeakoulu -> hyväpalkkainen työ). Jossain vaiheessa olisi kuitenkin pitänyt myös tehdä jotain ihan omaakin. Tavoitella jotain omia unelmia. Yllättää itsensä tekemällä jotain ihan odottamatonta. Jotain.
Nyt sitä sitten käy töissä - oikein kiva työ ja hyvä palkka, ei siinä mitään - mutta oikeastaan mitään muuta ei ole. Olen tässä nyt jo monta vuotta miettinyt että olisi kiva vähän repäistä... mutta kaikki unelmat kuolivat jo aikoja sitten. Tiedän monta asiaa mitä en halua, mutta en oikein mitään mitä haluaisin. Olenkin nyt ruvennut miettimään miten voisi parhaiten "löytää itsensä". En todellakaan rupea luovuttamaan ja tyytymään siihen että "vain olen" koko loppuelämäni.
Mietinkin nyt aina välillä että entäs jos olisi vaikka opiskeluaikana välillä tehnyt jotain muutakin kuin paahtanut niska limassa kurssien läpi. Entäs jos olisin vaikka löytänyt jostain jotain tavoittelemisen arvoista jos olisin katsonut muuallekin kuin niihin h*lvetin kirjoihin. Toki se pakotettu opiskeluajan köyhyys hieman rajoitti tekemisiä ja kannusti keskittymään nimenomaan opiskelemiseen, mutta kyllä sitä nyt pitää olla jotain muutakin elämässä kuin opiskeleminen tai työnteko.
Tehkää edes jotain mikä voisi kaduttaa myöhemmin, muuten kadutte sitä että ette koskaan tehneet mitään.
Mulle on tehty sterilisaatio, olin silloin 31v ja lapsiakin oli. En ole katunut, vaikka moni varoitteli.
Nyt oon jo niin vanha, että vaikka mieli vielä muuttuiskin niin tuskinpa enää lasta saisin.
Kyllä, minulle on tehty sterilisaatio ja abortti. Juurikin tuossa järjestyksessä. Kumpikaan ei kaduta, ovat jo vanhoja asioista.