Harkitsetko sosiaalityön opintoja? Lue ensin tämä!

Itse asiassa vastavalmistunut lääkäri joutuu tekemään monia juttuja, joita harjoitellaan lääkiksessä ehkä kerran tai pari. Muillakin aloilla on tuota, että työelämän haasteet eivät vastaa mitenkään koulussa opittua. En mäkään osaa opettajana suhtautua ongelmanuoriin tai pipipäävanhempiin, osaan vain opettaa

Minun tutkinnossani lakia on 15op mutta silti tuleva työ jännittää. Ajattelin mennä nimenomaan lasuun.

Karmea juttu, mutta uskon täysin. Olen nimittäin eräällä toisella sote-alalla, johon vaaditaan maisteritutkinto, ja oma tarinani on aivan samanlainen. Etsin epätoivoisesti uutta työtä muulta kuin omalta alalta, vaikka suunnilleen kaupan kassasta. Opinnoista en saanut mitään eväitä työhöni, juridinen vastuu on silti kova, ja perehdytystä ei työpaikalla pätkääkään. Työmäärä karmivan suuri, joten ei edes aikaa kysyä keltään että miten hommat pitäisi hoitaa.

Jossain opeharjoittelussakin on luokallinen eliittikoulun oppilaita. Sitten saat hyvässä lykyssä viran jostakin ongelmavyöhykealueelta. Osa ei puhu lainkaan suomea, purraan, yritetään lyödä, uhkaillaan ja nykyisin vielä kuvataan. Todellisuus on vähän toista.

Tutultahan tuo kuulostaa varmaan monellekin työuraa aloittavalle, mutta sitä ihmettelen ihan todella, ettei sosiaslityön opintoihin kuulu tuon enempää lakiopintoja. Nimenomaan pykälien nojalla sitä julkista valtaa käytetään, joten olisi kyllä kaikkien etu, ettei niitä tarvitsisi alkaa opetella ensimmäistä kertaa siinä vaiheessa, kun on päätöstä tekemässä. Työhän se tietysti opettaa, mutta ainakin itsellä on ollut mahdollisuus kysyä neuvoa ja keskustella päätöksistä kokeneempien kollegoijen kanssa. Ja ala jolla toimin on sellainen, että virheelliset päätökset on helpompi oikaista ja niistä on asiakkaille paljon vähemmän haittaa kuin lasussa.

Olet siis "muodollisesti pätevä". Eikö opiskeluaikoina ollut harjoitteluita, missä olisit nähnyt mitä käytännön sosiaalityö esim. lastensuojelussa on? Lääkärinäkin pitää olla tietty osaaminen, että voi tehdä tiettyä työtä. Sitä osaamista pitäisi sosiaalityöntekijältäkin löytyvän. Olen itse sosiaaliohjaaja ja kyllästynyt siihen, että oikeasti päteviä sossuja on vaikea meidänkin työpaikkaan saada. Ja minua ei sosiaalityöntekijän palkka haittaa, jos he osaa tehdä työnsä ja kantaa vastuunsa. Mutta jos minulla on (tonnin vähemmällä palkkaa) isompi vastuu, koska sosiaalityöntekijä on täysin pihalla niin se ärsyttää. Ihan esimerkkinä: minun pitää hoitaa lasten tapaamisissa aina lasten jututtaminen, koska sosiaalityöntekijä ei osaa jututtaa lapsia vaikka työskentelee lapsiperheiden sosiaalityössä.

Up.

Olen sosionomina sosiaaliohjaajana. En kuitenkaan ole katkera palkasta sosiaalityöntekijöille. Ja kyllä, teen paljon samaa vaikka itse toivoisin enemmän asiakastyötä. En haluaisi tehdä niin paljon päätöksiä ja paperihommia, vaikka ymmärrän dokumentoinnin tärkeyden. Minua myös hirvittäisi ajatus että olisin vastavalmistunut sosiaalityöntekijä ilman työkokemusta. Mutta nykyisestä kokemuksesta olisi hyvä rakentaa juuri hyvän sosiaalityöntekijän pätevyyden. Rakastan myös opiskelua, mutta pitäisi olla sujuvampaan polku sosionomista sosiaalityöntekijäksi, varsinkin tällaisella työkokemuksella.

Melko monet sosionomit (AMK) ovat jatkokouluttautuneet yliopistossa jopa työn ohessa sosiaalityöntekijöiksi (VTM) eli se ei ole mitenkään mahdotonta. Opinnot voi aloittaa aluksi avoimen yliopiston opintoina ennen kuin saa tutkinto-oikeuden.

Miten on mahdollista ylipäätään päästä yliopistoon jos ei tajua, että sosiaalityöntekijän päätöksiä sitoo laki? 

Sossumuttamitenkauan kirjoitti:

Tulossa on pari kokemukseen perustuvaa varoituksen sanaa sosiaalityöntekijän työstä. Opinnot itsessään ovat mielenkiintoisia, jos yhteiskunnallisista asioista pitää. Itse suoritin ne hyvin. Liiankin hyvin, sillä kun menin ensimmäiseen työpaikkaani lastensuojeluun, niistä ei hyötynyt yhtikäs mikään (ei minkäänlaista yhteyttä käytännön työhön). Kuitenkin, koska olin teknisesti "pätevä", eteeni lykättiin kaikki mahdollinen sijoituksista huostaanottoon jne jne. Ei ollut mitään kokemusta eikä käryä prosesseista. Perehdytys...no, ehkä tunnin, pari viikossa! Tähän lisättynä se, että useat sosiaaliohjaajat (=sosionomit) ovat katkeria sinulle siitä, että tekevät samaa työtä tonnin huonommalla palkalla. Onko se oikein, no ei? Mutta onko se minun vikani, no ei myöskään.

Esimiehet ihmettelevät, minkä vuoksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus alalla on niin suurta. Omasta mielestäni syy sille on, että koulutus ei vastaa työtä lainkaan, ei perehdytystä (ainakaan kunnollista), kuitenkin 100% vastuu jos jotain tapahtuu on sinun. Lakia opinnoissani oli "huikeat" 5op!

Edelliseen joku voi tietysti kommentoida, että oletko niin kädetön, että hommat ei hoidu. Siihen voin sanoa, että meitä "kädettömiä" on paljon, liian paljon. Lastensuojelusta kirjoitellaan paljon, ja negatiiviseen sävyyn. Valitettavasti paljon siitä on totta. En ole enää lasu:ssa, sillä en yksinkertaisesti voi toimia miten sattuu vastuullani lapsi (=asiakas). Ei ennen kuin käytännöt muuttuu. Eihän esimerkiksi vastavalmistuneelle lääkärillekään anneta ensimmäisenä työpäivänä veistä käteen ja tokaista, että teeppä tuo aivoleikkaus, ja ei haittaa jos et osaa heti, tekemällä oppii??!!!

Ap mitä työtä sitten teet? Ho päätöksenhän tekee johtava sos tt valmisteltusi päätöksen.

Nostetaan hieman vanhaa ketjua. Nykyään useilla akateemisilla aloilla työllistyminen on hyvin haastavaa. Kuitenkin etenkin osalla professioaloista, kuten lääketiede, oikeustiede, psykologia ja sosiaalityö, työllistyminen on vielä melko varmaa.

Olen alanvaihtaja, ensimmäinen akateeminen tutkintoni ei työllistänyt, joten hakeuduin lukemaan sosiaalityötä. Suoraan maisteriohjelman kautta tutkinnon saa nopeasti pakettiin ja sijaisuuksia sekä työtä pääsee tekemään hyvin pian, kun on saanut vaikkapa Avoimessa perus- ja aineopinnot suoritettua. Työntekijöistä on kova pula. Alan opinnot ovat helppotajuisia ja nopeasti suoritettavissa myös työn ohella. Toisaalta, oma kokemukseni on, että opinnot antavat heikosti eväitä käytännön työhön.

Olen ollut nyt kaksi vuotta alalla, ja voin sanoa, että sosiaalityö ei sovi kaikille. Sosiaalityössä joudut/saat tehdä hyvin ihmisläheistä työtä ja usein sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet sosiaalityön palveluiden piiriin ja muita heikompaan asemaan. Koska asiakkaat ovat usein ahdingossa, työssä joutuu kohtaamaan hyvin negatiivisia tunteita ja palautetta asiakkaiden taholta. Kunta-alojen työhyvinvointivertailuissa sosiaalityöntekijät ovat kärkipäässä, kun mitataan psyykkisistä syistä johtuvaa työkyvyttömyyttä ja sairauspoissaolojen määrää. Toki hyviäkin hetkiä ja mukavia asiakkaita on enemmistö. Sosiaalityöntekijä tekee kuitenkin työtä persoonallaan ja tämä on rankkaa, jos et luontaisesti ole taipuvainen vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Sosiaalityön sisältö ja käytännön osaaminen on epämääräistä muille yhteistyötahoille ja joskus myös työntekijöille itselleen. Toisinaan on vaikea rajata, että mikä asia sosiaalityöntekijälle kuuluu ja mikä ei. Yhteiskunnan peruspalveluita leikataan ja supistetaan ja useat tahot yrittävät työntää heille kuuluvia asiakkaita sosiaalityön hoidettaviksi, kun omat resurssit eivät riitä. Jos pidät selkeästä, konkreettisesta, faktoihin perustuvasta työstä jossa työn tulos on nähtävissä ja mitattavissa, sosiaalityö ei ehkä ole soveltuva ala. Työ on silppua, lukuisten juoksevien asioiden hoitoa, verkostotyötä, palavereita, kirjallisia tuotoksia ja pyrkimystä jouduttaa asioita.

Sosiaalityössä myös resurssit ovat tiukilla ja työmäärä on useissa paikoissa aivan kohtuuton. Vaihtuvuus ja sisäinen muuttoliike alalla työpaikkojen välillä on todella suurta. Hyvää työyhteisöä, jossa työmäärä ja työtä tukeva ympäristö on kohdillaan, saattaa joutua hakemaan muutaman paikan verran. Palkkataso on korkeintaan kohtuullinen, mutta etenkään lastensuojelussa se ei todellakaan vastaa sitä vastuun ja psyykkisen kuormituksen määrää, mitä työhön sisältyy. Sosiaalityön kenttä on tosin laaja, joten erilaisia vaihtoehtoja on paljon. Suurin osa työllistyy kuntasektorille, mutta myös terveyspuolelle, järjestöihin ja yksityiselle työllistyy sosiaalityöntekijöitä.

Oma luonteeni on enemmän konkretiaan ja insinöörityyppiseen ongelmaratkaisuun taipuvainen, todennäköisesti jatkan tästä vielä uudelle alalle.

up

Up

Puolisoni valmistui sosiaalityöntekijäksi parikymmentä vuotta sitten, ja silloinkin tuli todetuksi, että opinnot eivät juuri valmistaneet käytännön työhön, vaan se piti opetella itse työssä ollessa. Sittemmin hänestä tuli johtava sosiaalityöntekijä ja nykyisin toimii kuntayhtymän sosiaalipuolen johdossa. Tuntuu osaavan sosiaalipuolen lakipykälät ulkoa. 

Puolisollani ei ollut perehdytystäkään siirryttyään viimeisimpään sosiaalityöntekijän virkaansa. Tai joku tyttönen oli nimetty, mutta tämä sanoi käyvänsä vessassa, ja hävisi sitten pariksi päiväksi. Opiskeli sitten itsenäisesti käytössä olevat ohjelmat yms. 

Ap, jatka vain työssäsi. Opit vähitellen. Huono homma, että teilläkin perehtytys noin huono. 

Olen myös huomannut että joissakin uutisissa on kuultu esim.sosiologian professoria lastenhuoltoasioissa, vaikka ei todennäköisesti ole tehnyt päivääkään sosiaalityöntekijän työtä tai varsinaisia opintoja. 

Onkohan tuolla sosiaalitieteiden puolella vähän liikaa tarjontaa? Sosiologia ei ole kaikkien mielestä tiedettä ollenkaan, sitten on sosiaalipsykologia, josta kukaan ei tiedä mihin se pätevöittää, sitten vielä sosiaalipedagogiikka, jossa on ihan sama homma ja sitten ihan käytännön elämäänkin liittyvää asiaa eli sosiaalityö. Kaikki nämä taitaa olla pelkästään Itä-Suomen yliopistossa. 

Lakikursseista ei ole sonna nkaan hyötyä. Finlexissä on kaikki lait ja ne pitää sieltä itse lukea, samoin kuin KKO:n tapaukset perusteluineen. Jos ei sitä viitsi tehdä niin on väärällä alalla.