Sinkkunaiset, syy lopettaa tutustuminen jo kirjoitteluvaiheessa?
Olen ollut pitkien suhteitten jälkeen sinkkuna yli kaksi vuotta. Kahteen kertaan olen laittanut kuvaprofiilin nettideittiin, eka kertaa vuosi sitten vähäksi aikaa ja nyt oli kuukauden ajan uudestaan.
Yhteydenottoja kyllä tuli reilusti, mutta lopulta poistin profiilin. Ja nyt on todella helpottunut olo. En jaksa tuollaista keinotekoista suhteen muodostelua ja oikeastaan väsyin koko touhuun. Minuun otti yhteyttä +/- 10 v ikääni nähden olevia miehiä, joittenkin kanssa oli kiva kirjoittaa. Lopetin, kun miehet olisivat halunneet enemmän.
Syitä ,jonka vuoksi kirjoittelu loppui heti:
-tarjoudutaan tapaamaan samantien
-kuvaton profiili
-kuva ja ikä ei täsmää
-kerrotaan heti aiemmista naisista (kuinka he olivat niin hyviä miehiä naisille)
-pienten lasten yh
-murteen käyttö
-eräänlainen moukkamaisuus
Tuo oli viimeinen viritelmä nettideittiä minulle. Olen tyytyväinen elämääni yksinkin. Jos tosielämä tuo mukavan miehen elämääni (mikä on aika mahdotonta), voin alkaa suhteeseen. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole.
Kommentit (5)
I hear you sister. Tosin itselläni murteen käyttö ei ole mikään showstopper, päinvastoin, murtert on kivoja. Olenhan itsekin alkujaan muualta kuin Helsingistä.
Mulla yksi syy oli päinvastainen kuin ap:llä: minä halusin tavata mielellään heti, ja ne jotka halusivat kirjekaveria jäivät pian vastauksetta. Tämän oli käytäntö opettanut aiemmasta nettideittailusta. Silloin jäin kirjoittelemaan syvällisiä yhden miehen kanssa, ihastuin häneen aivan valtavasti. Asuimme kaukana toisistamme ja latasin paljon haaveita mieheen.
Minun kuvitelma miehestä: asiallinen, ehkä vähän kuiva professorityyppi, syvällinen ajattelija, rauhallinen, herkkä. Sellainen joka sopisi täydellisesti minulle hiljaiselle tosikkonaiselle joka miettii syntyjä syviä.
Kun näin miehen, sieltä tuli "Paska on perseestä"-t-paidassa ja mustassa nahkaliivissä oleva, musta- ja pitkätukkainen hevijätkä joka alkoi heti kiskoa kaljaa kaksin käsin mainostaen mm. että päivän paras keskikalja on aamukeskari. Ja ne syvällisyydetkin tuntui olevan jotain Paolo Coelhon mietekirjoista opeteltuja juttuja joita välillä heitteli sekaan tehdäkseen vaikutuksen.
Nopea tapaaminen voi olla hyväkin juttu. Itse kirjoitin ja puhuin kolme viikkoa miehen kanssa, joka tuntui unelmalta. Ihastuin täysin. Oli fiksu, laaja yleistietämys, kiltti, ollut vain kahdessa suhteessa. Sanoi tulevansa töihin kotikaupunkiini ja voitaisi sitten olla enemmän yhdessä.
Tavattiin ja tunne syveni. Mies oli luonani useamman viikon, kunnes alkoi tulla ikävää sävyä. Alkoholi maistui ja ei edes mietoa juomaa. Tupakoi ketjussa, tuli hulluksi kännissä. Vippasi rahaa pari kertaa.
Paljastui pa-alkoholistiksi, jotain pahaa mielenterveysongelmaa ja taustalla useita suhteita, joissa huijannut rahaa.
Olen vähitellen toipumassa.
"-tarjoudutaan tapaamaan samantien"
Mitäs tässä on vikana? Miehet ei halua tuhlata aikaansa kirjekavereihin.