Keskenmenosta tärkeää asiaa
Minä päätin kirjottaa tämän , koska koen, että näistä asioista vaietaan turhaan.
Me miehen kanssa kohdattiin viime vuonna asia, joka poisti pohjan meidän elämästä pitkäksi aikaa: keskenmeno.
Minä kirjoitan tämän siksi, että asia saa huomiota. Siksi, että olen liikaa saanut kuulla siitä, että "sikiö on vaan limanen katkarapu".
Minun katkarapuni oli 14 viikkoa kuollessaan. Minulla on kuvia katkaravustani. Minä kerkesin kuulemaan katkarapuni sykkeen. Minun katkarapuni oli ihan oikea elävä olento. Minun katkarapuni oli olemassa ja se myös piti synnyttää.
Vaikka minun katkarapuni ei koskaan ollutkaan tässä maailmassa, Hän oli minulle olemassa.
Joten miksi siis edelleenkin kohtaan tapauksia, ihmisiä, kirjoituksia, joissa sanotaan sikiön olevan limainen katkarapu? Mikä on sun selitys sille, ettet anna muiden pitää lasta lapsena jo alusta asti?
Minä olen niin monta kertaa kohdannut sen, että se lapsi pitäisi unohtaa. Miksi?
Minun mielestäni on helppo sanoa, että unoha jo, kun ei ole kokenut keskenmenoa muuten kuin ehkä spontaanina menkat myöhässä asiana.
Minulla keskenmeno oli ns keskeytynyt keskenmeno, eli sikiö ei tullut ulos itse. Viikkoja jo kertynyt useita ja kohdun tyhjennys tehtiin sairaalassa. Istukka ei syntynyt itse, se piti irrottaa pihdeillä. Koko tähän projektiin meni puoli päivää. Ja silti minä en saisi surra, koska kysessä oli vain katkarapu.
Minä en vaan ymmärrä, että miten joku vieläkin voi ajatella koko asiaa pikkujuttuna ja sanoa lasta katkaravuksi.
Tutuille terkkuja!
Kommentit (2)
Heini kirjoitti:
Otan osaa ja olen todella pahoillani vauvasi kuolemasta. Tällainen sivusto, hiljaittain perustettu, voisi olla sinulle lohduttavaa luettavaa: https://www.myohainenkeskenmeno.com/
Et ole menetyksesi kanssa yksin. Minun vauvani syntyi rv 20. Sitäkin, järkyttävää kyllä, kutsutaan vain keskenmenoksi ja kohtelu on sen mukaista. "Pääse jo yli" ja "tehkää uusi vauva". Kukaan ei tajua, että olisin halunnut poikani elävän. Poikani oli täysin terve ja olisi ilman ennenaikaista syntymistään todennäköisesti syntynyt terveenä, jos kaikki olisi mennyt normaalisti. Ennenaikaisuus johtui kohtuni poikkeavuudesta, ja jouduin sen takia leikkaukseen.
Minulla synnytys kesti 19 tuntia ja istukkaa piti irroitella myös vielä erikseen. Sen jälkeen minulle tuli kohtutulehdus: kohdussa oli edelleen istukkaa. Uudelleen kohdun tyhjennys imulla, ja vuoto jatkui ja runsastui. Edelleen kohdussa istukkaa, joka lopulta kuukausi synnytyksestä tuli itsestään ulos. Sitten toipumista ja kohdun leikkaus. Yhteensä koko prosessissa meni SEITSEMÄN KUUKAUTTA.
Seitsemän kuukautta, ennen kuin saatiin edes lupa yrittää uudelleen. Kaikki keskenmenot (ei edes ne varhaiset) ole mitään parin päivän vuotamisia ja seuraavassa kierrossa uudelleen yrittämistä.
Ihanaa, että vastasit tähän! Sinun tarinasi oli vielä painajaismaisempi kuin minun.
Kaikki sympatiat sinulle!
En tiedä kuinka kauan tuosta on aikaa, mutta en usko, että unohdat tuota täysin. Toivottavasti kuitenkin luotat vielä elämään.
Ja kiitos sivusto vinkistä.
-ap