Miksi hankkia lapsia jos haluaa elää samalla tavoin kuin lapsettomana?

Samaa olen miettinyt. Nykyvanhemmat olettaa ja pitää itsestään selvänä, että isovanhemmat, kaverit ym. "auttaa", toisin sanoen hoitaa lapset yhdessä vanhempien kanssa. Itse ymmärrän auttamisen niin, että jos vanhempien pitää päästä välttämättömiin menoihin tai JOSKUS hengähtämään, niin silloin saadaan apua. Ap:n kuvaama tilanne ei ole avun pyytämistä vaan vastuuttomuutta.

Minä olen ottanut sen linjan, että hoidan muiden lapsia jos meno on välttämätön koska itsekin hoidatin aikanaan omia lapsiani iltaisin tai viikonloppusin vain "pakon" edessä. Chillailu kavereiden kanssa kerran viikossa ei ole tällainen juttu.

Ap:lle vinkiksi että kyllä ne pyynnöt äkkiä harvenevat kun ilmoitat että sopii, mutta tuntiveloitus on kaksikymppiä.

Olisiko syynä se, että ollaan totuttu liian hyvään ja pääsemään itse liian helpolla? Itse kun olen yksinhuoltajana kaksi poikaa kasvattanut aikuisiksi, ei sitä turvaverkkoa juuri ollut. Oli siis pärjättävä yksin lukuun ottamatta yhtä tai kahta kertaa vuodessa, jolloin sisko miehineen hoiti poikia omien lastensa ohessa.

Jep. Ja sitten perus "mutta mulla on oikeus! Hyvä äiti pitää itsestään huolta!" god.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja sitten perus "mutta mulla on oikeus! Hyvä äiti pitää itsestään huolta!" god.

Juu. Ja jos mies ei pääse kerran parissa viikossa elokuviin, konserttiin, teatteriin tai kynttiläillalliselle niin tulee ero koska parisuhdetta ei ole hoidettu. LOL.

Jotkut on koti-ihmisiä, jotkut ei. En mä halua lopettaa sosiaalista elämää, koska on lapsi. En tarvitse ryyppäämistä, mutta nautin esim bändien keikoista yhä, koska musiikki on muutenkin mun harrastus. Lapsella on isovanhempi joka mielellään hoitaisi niin paljon kun antaisin, lisäksi esim yh-kaveri jonka kanssa voidaan vaihtaa lapsia välillä niin, että lapset pääsee yökylään. Ainokaiseni on kahdeksan, joten ei hänkään tästä kärsi. En ymmärrä miten "elämäntapa" on keneltäkään pois, mutta pitäkää toki huonona vanhempana jos se teitä helpottaa.

No on se aika edesvastuutonta jos koko muu suku ja tiettykaveripiiri on valjastettu vain hyötymistarkoituksessa lapsenlikoiksi - jotta itse päästään humputtelemaan enempi (ihan kuin elämäntilanne ei olisi muuttunutkaan lapsen myötä ollenkaan).

Lokkeiluketjussakin on sivuttu aihetta, kun jotkut "kaverit" ovat ainoastaan yhteyksissä jos tarvitsevat esim lapselleen ilmaista koko hoitolaa, kuljettajaa koulumatkoihin tai harrastuksiim jne. Etenkin jos ei edes huomata itse omaa häikäilemätöntä käytöstä ja hyväksikäyttöä ja itse vastavuoroisesti toisten lapsia passata samanlailla.

Ikävä totuus on yhä se, että vanhemmilla on se kasvatus ja hoivavastuu jälkikasvustaan. Jos tätä tehtävää ei kykene syystä tai toisesta hoitamaan ei niitä lapsia olisi pitänyt alkuunkaan edes hankkia.

Vanhemmilta soitto sosiaaliviranomaisille, niin ne hakevat lapset jaloista pois kuleksimasta...

Minäkään en ole ymmärtänyt tällaista ja lapsia kaksi. Esikoisen synnyttyä mummot ja tädit olettivat, että saavat hoitaa häntä jo vauvana, kun vain asiasta ilmoittavat. Ikään kuin vanhemmilla olisi aina niin kova tarve. Loukkaantuivat kun meidän perheellä näin ei ollut, enkä pitänyt ajatuksesta että lapsilla on jo esim taaperoiässä viisi eri hoitajaa. Toisaalta kun miettii nykyvanhemmuutta, niin ihan ymmärrettävää että loukkaantuivat, kun kaikki tuttujen tututkin vievät Pertti 6kk:n mummolaan, jotta vanhemmat saavat laatuaikaa. Niin varmasti sitten meidän halu hoitaa lapset itse tulkittiin niin ettei heidän hoito kelpaa.

Tämä nyt kuulosti ehkä kärkkäältä, en halua ketään tuomita, mutta minusta on outoa että nykyään on normin vastaista haluta hoitaa lapset itse, että tuntuu pahalta jättää lapset usein hoitoon. Tai ettei halua antaa vauvaa hoitoon, tai että haluaa lasten ylipäätään olevan hoidossa tutulla ja samalla hoitajalla hieman harvemmin (verrattuna siihen että lapset joka viikko erin sukulaisen luona hoidossa).

Kyllä minun mielestä toki jokainen aikuinen tarvitsee omaa aikaa ja onhan se välillä kiva käydä viettämässä romanttista iltaa. Mutta mielestäni menee idea lasten hankinnasta, jos parisuhdetta ei pysty hoitamaan jokapäiväisessä arjessa, ja jos ei riitä puolison takaama oma aika, vaan pitää vielä lisäksi hankkia kummia ja mummia takaamaan äidille/isälle jumppa-aikaa yms. Toki yksinhuoltajat erikseen, ym. poikkeustilanteet.

Me vietetään kahdenkeskistä aikaa (eli lapsilla hoitaja) n. 3kk:n välein ja viikottain molemmilla on omaa aikaa tilanteen salliessa, ja siis se on puolison antamaa aikaa. Minun mielestä on tärkeää oppia huolehtimaan parisuhteesta myös lasten läsnäollessa, samoin kuin on tärkeää oppia rentoutumaan lasten ollessa paikalla. Mutta en väitä että näihin mitään standardi frekvenssejä on olemassakaan, ihmettelen vain että missä vaiheessa se on kääntynyt niin päin että lasten harvemmin olo hoidossa on se epänormaali tapa.

Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa syynä jatkuvaan hoitotarpeeseeseen ja omien hermojen kiristymiseen on oma tyyli toimia vanhempana. Oikeasti lapset eivät mene rikki vaikka niitä ei joka sekunti huomioisikaan tai lapsi kaikkea hereilläoloaikaa viettäisi vanhemman kanssa leikkien tai seurustellen. Ei edes siitä vaikka joskus tulisi pettymys ja kiukku kun äiti sanoi ei. Se ei tee vanhemmasta hyvää että antaa lapsen pompotella ja viedä vanhempia ihan 6-0.