Meillä kävi eilen pölynimurikauppias

Päästin sen sisään, kun mulla oli tylsää ja ajattelin lipevän markkinointimiehen epätoivoisten mainospuheiden piristävän päivää. Myyjä etsi heti yhteistä säveltä kehumalla seinillä olevia tauluja ja sanoi olevansa suuri modernin taiteen ystävä. Modernia taidettahan ne oli, ja kaiken lisäksi tunnettua sellaista, mutta väitin niitä (kuvitteellisen) 6-vuotiaan kehitysvammaisen poikani tuherruksiksi. Myyjä ei huomannut valettani vaan rupesi ihastelemaan teennäisen oloisena, että pojassa on selvästi ainesta taiteilijaksi jonka ainutlaatuiset taideteokset voi ilahduttaa ja inspiroida lukemattomia ihmisiä.

Hetken mielistelevän paskanjauhannan jälkeen muuttui ääni kellossa, kun kerroin olevani sairauseläkkeellä ja mieheni samaten. Valittelin kuinka niukkaa elämä on eikä rahat riitä muuhun kuin välttämättömään, kun me säästetään pojalle tulevaisuutta varten satanen kuussa eikä kehdata käydä leipäjonossa.Täyttä paskaahan se kaikki oli, ja odotin myyjän esittelevän imurinsa ylivertaisuutta, tarjoavan osamaksua, kertovan kuinka leipäjonossa käyminen on ihan normaalia ja hyvä keino saada rahat riittämään pölynimuriin jne. Se paljastui kuitenkin sympaattiseksi tyypiksi ja sanoi myötätuntoisena, että meillä näyttää olevan tarpeeksi hyvä imuri jo valmiiksi, kun paikat näyttää niin siisteiltä. Se imuroi vielä pari mattoa, juteltiin hetki mukavia ja täytettiin lappu jossa todistin kuunnelleeni imurin esittelyn. Toivotin myyjälle hyvää jatkoa ja jäin vilpittömästi toivomaan, että se löytää sellaisen työn jossa se voi tienata elantonsa muuten kuin hyväuskoisten hölmöjen kustannuksella. Se imuri kun olisi maksanut yli 1 200 €, eikä laatu taatusti vastaa hintaa.