koeputkihedelmöityksestä kysymyksiä

niin, hoidot voi tietysti edetä monella tapaa, mutta piikittelyä on kyllä kaikissa hoitomuodoissa useamman päivän. Jos nyt ei mitään ihan karmeaa neulakammoa ole, niin niihin tottuu kyllä hetkessä. Itsellä ainakin parin ekan kerran jälkeen ei mitään ongelmaa pistää itseään. Hoitojen jatkuessa pidempään on todella hankalaa, jos sitä ei pysty itse hoitamaan. Joissain hoidoissa käytetään nenäsumutteita aluksi ja toisissa taas ei. Tapoja on siis erilaisia. Hoidon onnistumista ei tietenkään voi kauheasti ennustaa etukäteen. Monilla tärppää heti ekasta hoidosta, itsellä onnistui vasta 4. hoito. Raskaus alkoi kyllä useamminkin, mutta menivät kesken.



Ihmiset on kivunkin suhteen tietysti erilaisia, itse en kokenut hoitoja hirveän kivuliaina, varmasti se toivottu synnytys on paljon tuskallisempaa :) Mun osalta ainakin raskainta oli selkeästi epäonnistumiset ja niistä epätoivon tunteista olikin välillä tosi vaikeaa nousta.



Itse olen käynyt tyksissä ja jono oli puolisen vuotta. Tosi kivat lääkärit ja hlökunta muutenkin, eikä ole mitään pahaa sanottavaa julkisen palveluista tässä asiassa.



Mulla tosiaan vihdoin raskaus onnistui yli neljän vuoden yrittämisen jälkeen ja la on jo viikon päästä. Lapsettomuus-palstalta saat varmasti tarkkaa selontekoa tuosta hoidon etenemisestä, itseltä on ihme kyllä jo moni asia unohtunut.



Onnea jatkoon ja mene rohkeasti ainakin ensikäynnille, kukaan ei pakota mihinkään senkään jälkeen :)

Mulle on tehty kolme pitkän kaavan IVF-hoitoa, joista viimeisestä tuloksena puolivuotias vauva.



No mun mielestä hoidot eivät fyysisesti kovin kivuliaita tai edes rasittavia ole. Raskaus ja synnytys olivat paljon rankempia. Itsensä pistämiseen tottuu helposti ja ne neulat on paljon ohuempia kuin tavalliset verikoeneulat. Ja ne pistetään lihakseen, joten ei tarvitse erityisesti tähdätä.



Henkinen puoli lapsettomuudessa on tietysti rankempi, mutta sitähän joudut tkäymään läpi menet hoitoihin eli et. Pettymysten käsittely oli rankkaa. Mä tulin myös raskaaksi monta kertaa, mutta mulla tuli keskenmenoja. Ne taas eivät liittyneet millään lailla koeputkihedelmöitykseen, mulla löydettiin ekan koeputkihedelmöityksen kälkeen syy noihin keskenmenoihin.



Tunnen aika monta IVF-hoitoja läpikäynyttä. Minua lukuunottamatta kaikki ovat saaneet lapsen ekasta hoidosta. Onnistumisprosenttihan on aika hyvä. Tietysti yksilölliset erothan ovat suuret.



Ilman muuta kannattaa käydä juttelemassa hoidosta ja ainakin väestöliitto järjestää infojakin hoidossa oleville.



Mielestäni kannattaa yrittää hoitoja, ethän tavallaan mitään sillä häviä.

Hei!



Meidän historia on sellainen, että hoitoja on takana noin reilu kaksi vuotta. Siihen mahtuu pari inseminaatiota ja yksi mikrohedelmöitys (sehän on ihan vastaava prosessi kuin koeputkihedelmöityskin).



Mulla pelotti kaikki hoidot ihan hirveästi. Olin aivan varma, että en uskalla alkaa piikittämään itseäni enkä ottamaan mitään lääkkeitä. Pelkäsin kauheasti mitä ne hormonihoidot saa minussa aikaan. Aivan turhaan :)



Pistoksiin tottui heti ekan pistämisen jälkeen. Eikä lääkkeistä tullut mitään oireita, ei hikoilua, pahoinvointia, mielialamuutoksia - ei mitään.



Mulle tehtiin se icsi lyhyellä hoidolla, koska halusin itse mahdollisimman kevyen hoidon. En halunnut ottaa nitä nenäsumutteita. Me oltiin hoidossa yksityisellä puolella (Oulun väestöliiton klinikalla) ja siksi se lyhyt hoito onnistui. Julkisella puolella eivät kuulemma ainakaan Oys:ssä tee kuin niitä pitkiä hoitoja. Siksikin mnetiin yksityiselle, kun siellä päästiin nopeasti hoitoon ja eteenpäin.



Mulla oli pistoksia noin kymmenenä päivänä. Niden aikana oli pari ultrakäyntiä. Ja sitten se punktio. Ja se taas pelotti ihan tolkuttomasti. Mua kauhistutti ottaa ne kaikki kipulääkkeet, jotka piti ottaa etukäteen. Ja se diapami (olikohan sitä neljäsosa yhdestä tabletista ;) En oo koskaan ollut missään leikkauksissa enkä joutunut ottamaan vahvempia lääkkeitä ja siksi niitä niin hermoilin. Ja taas aivan turhaan. Ihan huvittavaa hermoilua näin jälkikäteen ajateltuna. Punktio ei ollut ollenkaan kivulias. Siinä kyllä pidettiin hyvää huolta ja annettiin kipuläääkettä koko ajan. Jälkeenpäinkään ei ollut mikään huono olo. Vähän vaan väsynyt.



Punktiosta muutaman päivän päästä oli siirto. Pakkaseen jäi alkioita vielä kahta siirtoa varten. Siirron jälkeen piti vielä kahden viikon ajan käyttää yhtä lääkettä. Se oli ehkä työläin kaikista, kun sen kanssa piti aina makoilla väh. puoli tuntia (ei siksi että se olisi pyörryttänyt tai heikottanut, mutta kun se piti laittaa alapäähän). Eka tuoresiirto ei onnistunut eikä seuraavakaan pakasteesta siirretty. Ne oli tietysti niitä rankimpia pettymyksiä. Toisesta pakastesiirrosta sitten onnistui! Ja nyt odotellaan mahan kasvamista viikolla 15+5 :)



Jos vain saat itsesi rohkaistua, niin ehdottomasti kannattaa ryhtyä. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti, mutta ennakkoluulot taitavat aina olla todellisuutta pahempia. Ja minäkin olen siis aivan kauhia jännittämään ja näin hyvin selvisin! Jos sulle on heti ehdotettu koeputkihedelmöitystä, niin sittenhän pääset "suoraan asiaan". Meillä meni tosi paljon aikaa, kun ensin toivottiin päästävän helpommalla ja kokeiltiin niitä inseminaatioita. Mutta ne oli ehkä mulle hyväksi, kun siinä ehdin sitten kunnolla kypsyä ajatukseen punktiosta ja muusta.



Rohkeutta vaan ja onnea matkaan!

auttoi paljon kysymyksien kanssa. Kiitos!

meitä on varmaan muitakin asiasta kiinnostuneita :).

Kerron vielä omasta kokemuksesta miten hoidot meni. Ekaks se, että olin aika jännittynyt, vaikkakin samalla innoissan hoitojen alkamisesta, olin lukenut tosi paljon juttuja esim. täällä, ja kaikkihan jutut eivät todellakaan ole positiivisia.

No sit ku se ivf alkoi kahden epäonnistuneen inssin jälkeen ni olin ihan yllättynyt, vaan ja ainoastaan positiivisesti. Mun hormoonimäärä ei ollu mikään iso, mutta vaikka se sit kasvoikin loppua kohden ni siitä ei tullu minkäännäköisiä sivuvaikutuksia ntai muuten vaan mummukuumeoireita. Piikittely on erittäin yksinkiertaista, en oo neulakammoinen mut se itseään piikittely jännitti eka. Mun mielestä siihenkin kuitenkin pitäis asennoitua niin että itse hoitaa eikä aina joku toinen...kaikkeen tottuu. Toiseks, se tuntuu vaan pikkuhetken ikävältä..jos tuntuu edes.

No sit ku oli punktio edessä ni olin taas aika kauhissani, ku lukee täällä juttuja et porukka tipahtelee ihan täysin siel. No, en muista jos otin jotai särkylääkettä etukäteen, taisin ottaa, mut siis ei se ollu sekään mikään paha. Mulla saatiin aika iso saalis parikymmentä munasolua talteen joten se vähän kesti, eim kuitenkaan kauaa. Tän toimenpiteen jälkeen piti levätä jonkun aikaa klinikalla ennen ku pääs kotiin, kotimatkalla kävin miehen kanssa shoppaamassa vähän, koska olo oli tosi hyvä. Myös itse alkion siirto kävi kivuttomasti, siirrettiin kaks hienoa alkiota, joista toinen täytti hetki sitte vuoden...maailman ihanin pieni tyttö:)



Jos jotain negatiivista, niin seuraavaa: Suuren munarakkulamäärän takia mahassa tais tuntua vähän kipua vikat päivät (jos oikein muistan). Punktioiltana sain oikein kovan kipukohtauksen mahaan, se kesti ehkä minuutin, ja sinä aikajna en päässy liikkeelle, en edes saanu särkylääkkeitä viereiseltä yöpöydältä. Jos se kipu ei olis looppunu yhtänopeesti, olisin varmasti soittanu sairaalaan, vaikken sitä muuten helposti tekis. Kipu oli kamala. Siirtopäivänä lekuri sanoi, että ilmeisesti joku tyhjennetyistä munarakkuloista oli puhjennu ja siitä kipu. Ei vaarallista, mutta tosi epämiellyttävää.

Ja siirtoonhan pitää mennä virtsarakko täynnä, ohjeena on että pitää juoda jotain litran verran ainaikin puol tuntia ennen eikä saa käydä vessassa ennen siirtoa (näin muistaakseni jotain). Ei onnistunut mulla, tulin hoitoon junalla tunnin matkan, jona aikana join, kävin vessassa ja join...vuorotellen. Vielä helsingin asemalla kävin vessassa, se oli kai noin puol h ennen siirtoa. Mut ei voinu mitään..olisin muuten räjähtäny. Sit matka siitä klinikalle meni pullo suussa, ja viel siellä yritin tankata ennen toimenpidettä. Ja ekana siirron jälkeen vessaan!!!!



Nojoo, kaikki meni siis hyvin ja toinen pienistä jäi kyytiin:)



Vaikka kerroin huonotkin puolet, niin kaikin puolin mulla on jääny tosi positiivinen kuva kaikesta..ja yksityisellä ollaan siis oltu. Myös raskaus oli mulle elämäni parasta aikaa...nautin siitä ja ylipäänsä omasta kropastani tosi paljon. Ja kun tyttö syntyi...ihmekyllä en kokenut ekoina päivinä häntä omakseni, mutta kun tunsin ni se tunne ei oo muuta kun vahvistunu. Tosin, tyttö syntyi 6 vkoa etujassa, ja vaikka kaikki meni hyvin ni hän joutui olemaan valvontaosastolla ekat kaks päivää. Mut siis edelleen elän elämäni parasta aikaa, ja toivon että pääsen aloittamaan seuraavan hoidon pian jotta saisin kokea kaiken vielä uudelleen:)



Tsemppiä, älkää pelätkö hakea apua..se kannattaa!!!

Kysyn tätä koskien läheiseni tilannetta. Heillä siis todettiin, että miehen spermassa ei ole ainuttakaan siittiötä, nainen on verikokeiden perusteella terve. Ajattelin kysyä, että onko teillä vastaavaa kokemusta? Mikäli siittiöitä kiveksistä löytyisi lisätutkimuksissa, niin ainoana vaihtoehtona on ilmeisesti koeputkihedelmöitys. Mitkähän tällaisessa tapauksessa ovat mahdollisuudet saada biologinen lapsì, tai ovatko huonommat jos siittiöitä olisi edes muutama...?