Pelastustie ja auton siirtäminen/sakottaminen
Taloyhtiössämme on ogelmana, että asukkaat pysäköivät autojansa pelastustielle pidemmiksi ajoiksi.
Osa asukkaista (tai heidän vieraistaan?) pysäköi autojaan jatkuvasti sisäpihallemme, joka on samalla myös pelastustie sekä meille että muihin taloyhtiöihin. Puhuminen näiden ihmisten kanssa on hankalaa, sillä kukaan ei kerkeä kyttäämään jatkuvasti, jotta ihmisille voisi huomauttaa asiasta. Autoja on laputettu ja kehotettu siirtämään auto pois pelastustieltä, mutta sekään ei tunnu auttavan.
Voiko taloyhtiömme siis esimerkiksi tilata hinauksen auton omistajan laskuun vai mitä tälle asialle voisi tehdä? En viitisisi soittaa hätänumeroon tällaisessa ei niin akuutissa asiassa, mutta voisiko poliisi tehdä asialle jotain?
Onko teidän taloyhtiöissänne ollut samanlaista ongelmaa ja oletteko saaneet ongelman ratkaistua?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa pihalle vieraspaikat vaikka tunnin ajalle. Luulisi auttavan ongelmaan.
Ei mahdu, se on pelastustie, ei mikään pysäköintialue.
Kyseessä on siis meidän pihamme ja kapea kevyenliikenteenväylä, josta mahtuu juuri ja juuri kaksi autoa rinnakkain, tuskin edes ambulanssi mahtuu jos tuossa on auto pysäköitynä, saati sitten isompi hälytysajoneuvo.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän huonojalkainen ja mulle ainakin tuollainen edes takaisin melkein puoli kilometriä on pitkä matka.
Loukkasin jalkani viime syksynä ja paraneminen tuntuu olevan hidasta. Varmasti on paljon huonojalkaisia vähän vanhempia ihmisiä, jotka eivät taas halua ja pysty kävelemään noin pitkää matkaa.
Sinun huonojalkaisuutesiko oikeuttaa sinut pysäköimään pelastustielle? Tämä kommentti vain korostaa sitä, että ongelma on ihmisten itsekkyys. Ei se mitään jos joku kuolee tulipalossa, kunhan sinun ei ole tarvinnut kävellä sitä 200 metriä! Taloyhtiömme parkkihallissa on edelleen vapaita paikkoja, joten tällaiset henkilöt voivat varmaan hankkia parkkihallista paikan ja olla pysäköimättä taloyhtiön pihaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan uusi asunto johon oli mahdollisuus ostaa oma parkkiruutu, loput myymättömistä ruuduista laitettiin vuokralle. Osa naapureista päätti kuitenkin säästää ja parkeerata pelastustielle, ja kun tästä tuli sanomista niin siirsivät autot vieraspaikoille.
Eli vieraspaikkojen määrä harvoin on se ongelma. Se on ongelma, että ihmiset on itsekkäitä ja haluavat säästää. Meillä uhattiin sakoilla, eikä pelastustielle ole sen jälkeen ilmestynyt pahemmin autoja. Vieraspaikat taas ovat jatkuvasti varattuja, mutta tätä on jo hankalampi valvoa.
Meilläkin varmasti käytännössä sama tilanne. Paikkoja kyllä olisi, mutta ihmiset ovat laiskoja ja/tai haluavat säästää rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän huonojalkainen ja mulle ainakin tuollainen edes takaisin melkein puoli kilometriä on pitkä matka.
Loukkasin jalkani viime syksynä ja paraneminen tuntuu olevan hidasta. Varmasti on paljon huonojalkaisia vähän vanhempia ihmisiä, jotka eivät taas halua ja pysty kävelemään noin pitkää matkaa.
Eli on ihan ok asettaa muut ihmiset hengenvaaraan koska sinun jalkasi voivat väsyä ja kipeytyä? Kertoisitko miksi olet arvokkaampi kuin muut?
Olen huomannut, että ikänsä omakotitalossa asuneiden on joskus vaikea käsittää, ettei kerrostalossa edes vieraat voi pydäköidä sitä autoaan siihen alaoven kynnykselle. Nyt olemme ilmeisesti asuneet kerrostaloissa riittävän pitkään, kun miehenkin sukulaiset ovat oppineet, ettei meille voi tulla kylään, jos ei ole valmis kävelemään hiukan myös ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelastustielle liikennemerkin vastainen pysäköinti on liikennerikkomus. Liikennerikkomuksia käsittelevä toimivaltainen viranomainen on arvaatko ketä? Poliisi.
Jatkuvan väärin pysäköimisen estämiseksi pelastusteille voidaan asentaa sulkupuomi, missä on palokunnan avaimella avattava lukitus.Tiedän hyvin, että asiaa hoitaa poliisi, mutta en viitsisi lähteä hätäkeskusta kuormittamaan tällaisella asialla... Voiko poliisiin ottaa yhteyttä tällaista "ei niin kiireistä" asiaa koskien jotain järkevää reittiä?
Tuo sulkupuomi on ollut keskustelussa esillä, mutta sellaisen hankkimisessa menee ilmeisesti kuukausia, joten katsotaan ensin, onko jotain parempaa ratkaisua.
Miten olisi www.poliisi.fi, josta voisi löytyä tietoa miten poliisiin saa yhteyttä ei niin kiirreellisissä asioissa.
Olen jo ottanut yhteyttä, mutta koska ongelma ei ole koko aikaa, niin poliisit pitäisi saada paikalle oikeaan aikaan. Tämä pysäköinti painottuu ilta- ja yö-aikaan, joten sillon ei nuo nettisivun numerot paljoa auta.
Meidän taloyhtiössä ongelma-autojen kylkiin on vedetty puukolla kunnon raidat tai puhkaistu rengas. Yleensä oppi näille k*sipäille on mennyt perille yhdellä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän huonojalkainen ja mulle ainakin tuollainen edes takaisin melkein puoli kilometriä on pitkä matka.
Loukkasin jalkani viime syksynä ja paraneminen tuntuu olevan hidasta. Varmasti on paljon huonojalkaisia vähän vanhempia ihmisiä, jotka eivät taas halua ja pysty kävelemään noin pitkää matkaa.
Jos on liikuntarajoitteinen, ei pysty menemään paikkoihin, minne pitää kävellä. Julkisten paikkojen esteettömyyttä voi ja pitää vaatia. Mutta et voi vaatia esteettömyyttä yksityiseen kiinteistöön. Joihinkin kiinteistöihin sitä vaan on mahdotonta järjestää.
Tässä puhutaan PELASTUSTIESTÄ. Sille ei pysäköidä edes invaluvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestäkää riittävästi parkkipaikkoja ja valistakaa asukkaita, että pelastustien on oltava jatkuvasti vapaa. Eikö siihen pelastustien alkuun saa riittävän suurta pysäköinti sakon uhalla kielletty -kylttiä? Jakakaa myös kaikkiin asuntoihin riittävän ärhäkän värinen ja muutenkin ärhäkkä moniste pysäköimisesti. Onko teillä nynny isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja, jos ette mokomaa saa kuriin?
Talomme sijaitsee lähellä suuren kaupungin keskustaa, eikä meillä ole vieraspaikkoja tai muita parkkipaikkoja, vaan jokainen voi ostaa oman paikan parkkihallista. Lähistöllä (~200m talostamme) on kuitenkin runsaasti ilmaisia parkkipaikkoja sekä kiekolla, että kiekottomia, joten kyse on vain ihmisten laiskuudesta. Omasta mielestäni suuren kaupungin keskustassa ei edes voi olettaa saavansa ilmaista parkkipaikkaa, varsinkaan talon oven edestä. Juuri tässä yritetään hallituksen kanssa keksiä keinoja, jolla tämä saataisiin kuriin, niitähän tässä kysyin, enkö vaan?
Elä huoli, meillä on vieraspaikkoja, mutta pitäisi kävellä peräti 30 metriä, joten ei niitä voi käyttää.
Meidän taloyhtiössä on parkkeeraus kuin "villissä lännessä". Puheenjohtajakin omistaa useamman auton ja pitää autojaan vierasparkissa vakituiseen ja tietysti ovensa edessä. Myös muutama muu asukas pitää asuntonsa edustaa parkkipaikkana. Kaikille asukkaille on parkkipaikat olemassa, mutta ei jakseta kävellä... eikä ajatella muita
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän huonojalkainen ja mulle ainakin tuollainen edes takaisin melkein puoli kilometriä on pitkä matka.
Loukkasin jalkani viime syksynä ja paraneminen tuntuu olevan hidasta. Varmasti on paljon huonojalkaisia vähän vanhempia ihmisiä, jotka eivät taas halua ja pysty kävelemään noin pitkää matkaa.
Huonojalkaisuus ei silti oikeuta sinua tukkimaan pelastustietä. Jos et pääse kävellen kylään niin sitten et mene. Järkkäät tapaamisen jonnekin muualle, sinne minne pääset. Tai hommaat itsellesi pyörätuolin ja jonkun sitä lykkäämään. Ongelma on sinun ja sinä ratkaiset sen lakia noudattaen. Eli et tuki autoasi pelastustielle tukkeeksi.
Minä ja pari kaveriani pidettiin joskus sylkimiskilpailut näiden autojen katolle ja tuulilaseille, jotka jatkuvasti parkkeerasivat pelastustielle ja möllötti siinä tuntitolkulla.
Riesa se on pienikin riesa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelastustielle liikennemerkin vastainen pysäköinti on liikennerikkomus. Liikennerikkomuksia käsittelevä toimivaltainen viranomainen on arvaatko ketä? Poliisi.
Jatkuvan väärin pysäköimisen estämiseksi pelastusteille voidaan asentaa sulkupuomi, missä on palokunnan avaimella avattava lukitus.Tiedän hyvin, että asiaa hoitaa poliisi, mutta en viitsisi lähteä hätäkeskusta kuormittamaan tällaisella asialla... Voiko poliisiin ottaa yhteyttä tällaista "ei niin kiireistä" asiaa koskien jotain järkevää reittiä?
Tuo sulkupuomi on ollut keskustelussa esillä, mutta sellaisen hankkimisessa menee ilmeisesti kuukausia, joten katsotaan ensin, onko jotain parempaa ratkaisua.
Miten olisi www.poliisi.fi, josta voisi löytyä tietoa miten poliisiin saa yhteyttä ei niin kiirreellisissä asioissa.
Olen jo ottanut yhteyttä, mutta koska ongelma ei ole koko aikaa, niin poliisit pitäisi saada paikalle oikeaan aikaan. Tämä pysäköinti painottuu ilta- ja yö-aikaan, joten sillon ei nuo nettisivun numerot paljoa auta.
Meidän taloyhtiössä ongelma-autojen kylkiin on vedetty puukolla kunnon raidat tai puhkaistu rengas. Yleensä oppi näille k*sipäille on mennyt perille yhdellä kertaa.
Tämä ei taida olla kyllä ratkaisu ongelmaan, vaan aiheuttaa lisää ongelmia - etenkin jos jää kiinni