Siivosin teinin huoneen kun meni hermot. Voi luoja mikä kaatopaikka
Kaikki roskat lattialla tai sängyn ja seinän välissä. Iso työpöytä täynnä roskaa ja vanhoja koulupapereita, pöytäpintaa ei näkynyt. Pölyä varmaan 3kk edestä, en ole aikoihin nähnyt että se imurois siellä, eipä siellä kyllä mahtunut imuroimaankaan, vaatteet melkein kaikki lattialla. Vähän kun siellä touhusi niin ei hengittämään pystynyt kun pölyä niin paljon.
Ennen niin siisti ja tarkka tavaroistaan, nyt 16v ja tuollainen. Kaatopaikka on nyt vähän vähemmän kaatopaikka, teinin mukaan en olisi saanut sinne mennä, mutta koska ei itse ole siivonnut ja on nyt reissussa niin menin ja siivosin. Sen siitä saa jos ei itse tee.
Ei löytynyt salaisuuksia joten miksi ihmeessä sinne ei saa mennä
Kommentit (41)
Ahdistaisi jos joku kävelisi mun asuntoon ilman mun lupaa ja siirtelisi tavaroita aka siivoaisi.
Otan osaa. Meillä on ihan sama juttu ja kyse on muuten viimeisen päälle kunnollisesta teinistä.
Tulisi kyllä kova ahdistus jatkoon, että mitä se äiti tonkii siellä huoneessa itsensä poissa ollessa. Miksi ei voi sopia asiaa luottamusta rikkomatta? Vaikka sanomalla, että ens viikon la klo 13 siivoot huoneen jos hän ei. Silloin hän tietäisi, että et mene ilmoittamatta, vaikka menetkin.
En usko että teini sinulle enää uskaltaa mistään uskoutua tai luottaa.
Lapsena tuntui aika pahalta, kun isä-ukko ei ollut tyytyväinen pöytäni siisteyteen, niin hän kippasi koko hoidon nurin lattialle ja veteli korville vielä sen päälle...
M 42
Mun teini olisi saanut kilarit, jos olisin tehnyt samaa. Enkä yhtään ihmettele.
Olin myös itse laiska siivoamaan teininä ja lopulta äidiltä aina hermo petti ja siivosi huoneeni. Aika pian opin käyttämään tätä hyväkseni ja nyt on vaikea aikuisenakin tarttua siivoamiseen, kun nuorena oppi siitä luistamaan.
Meilläkin teini käyttää lattiaa tavaroiden säilyttämiseen, kun kuulemma ei tarvitse muuhun. Työpöydälle raivaa tilaa jos maalaa vesiväreillä tai tekee piirtopöydällä jotain. Läppäriä käyttää sängyssä ja muutenkin sänky on läksyjentekopaikka, lukupaikka ja neulomispaikka. Vaatteet osaa onneksi laittaa pyykkikoriin.
Silloin kun hän imuroi huoneensa, yleensä lattialla olevat tavarat siirtyvät sängyn päälle imuroinnin ajaksi. Ja imuroinnin jälkeen takaisin lattialle :-D
Itse olen tehnyt lapsille selväksi että jos ei itse sitä huonetta siivota niin minä siivoan ja perinpohjaisesti. Kummasti se huone imuroidaan ja siistitään kerran viikkoon kun on uudesti uhkauksen toteuttanut.
Lopetin lasteni huoneiden siivoamisen siinä vaiheessa, kun he ovat täyttäneet 8 vuotta. Sitä ennen siivottiin yhdessä, mutta tuossa vaiheessa ilmoitin, että tulen apuun tarvittaessa, mutta muuten osaat pitää huoneesi sellaisena kuin haluat. Vastuu on lapsella, mutta nähtävästi meillä luottamus pelaa, koska ei ole mitään kaatopaikkoja syntynyt. Esikoisen huone on aina tiptop, seuraava on hamsteri luonteeltaan, mutta tavarat on kaapissa järjestyksessä ja nyt14v kuopuksen huone on muuten siisti, mutta sänky on petaamatta.
Oma kokemus on, että kun antaa vastuun eikä nalkuta, niin teinin huone pysyy paljon paremmin järjestyksessä kuin jos koko ajan vaatii oman siisteyskäsityksensä mukaista tilannetta. Meillä lapsia on kohdeltu ihmisinä.
Häntä on pyydetty siivoamaan se jo kuukauden. Sanoin, että ellet siivoa, niin minä siivoan. No ei siivonnut joten minä siivosin. Ei se auta hänen sanoa, että et siivoa, mutta ei silti kuitenkaan itsekkään siivoa.
Tämä on myös minun asuntoni, eikä täällä ole yhtä kaatopaikkahuonetta. Johan se sisäilma huononee muissakin huoneissa jos yhdessä ei ikinä imuroida. Miten tuota voi ikinä laskea omaan asuntoon, silloin on koko kämppä sotkettavana. Eipä tuo juurikaan muissa huoneissa oleile kuin omassaan, joten muita huoneita ei ole sotkemassa. Taisin se olla viimeksi minä myös joka tuon läävän siivosi, teini silloin kuitenkin vähän auttoi. Seuraavaksi saa itse siivota tai minä.... mitäs minä sitten tekisinkään? Heitän aivan kaiken roskiin
Pari tuntia siinä meni.
Nyt on sellainen lievä suihku olo :D
Miksi ihmeessä ihmiset ei vaadi kotona asuvia teinejä siivoamaan edes omaa huonettaan?? En ymmärrä. Sitten ne lapsoset on ihan ihmeissään ekassa omassa kodissaan kun ei mitään perusasioita osata. Meillä 10 vuotiaskin imuroi ja siistii ongelmitta oman huoneen kun on siivouspäivä. Eikä tosiaan mennä silti millään natsi-meiningillä. Oma huone saa olla lapsella siltikin oman mielen mukaan eli tälläkin tavaraa vähän siellä täällä eikä työpöydällä vapaata pintaa. Mutta ei mitään jätekasoja.
Sori nyt vaan mutta vanhemman EI kuulu siivota lapsensa huonetta, käsky käy ja lapsi siivoaa huoneensa itse. Ja tämä tulee 20 vuotiaalta ihmiseltä joka on aikoinaan siivonnut koko kodin aina äidin puolesta siksi koska hän toi rahat kotiin, maksoi vuokrat, täytti jääkaapin, kävi töissä ja opiskeli, sen verran lapset vois tehdä vanhempiensa puolesta että edes siivoisivat ja tekisivät ruokaa. Oman huoneen siivoaminen ei ole paljoa pyydetty..
Inhottavaa jos ei edes omaa huonettansa siivoa! Mikset käske siivoamaan, eikö nykynuoret arvosta mitään?
Meillä lapset siivoavat omat huoneensa joka viikko, mikäli mielivät saada viikkorahaa tai mitään muutakaan kivaa. Minusta on itsestäänselvää että jokainen siivoaa omat sotkunsa. En pysty ymmärtämään vanhempia, jotka eivät edes tällaista perusasiaa teineiltään vaadi. Karhunpalveluksen teette lapsillenne.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ihmiset ei vaadi kotona asuvia teinejä siivoamaan edes omaa huonettaan?? En ymmärrä. Sitten ne lapsoset on ihan ihmeissään ekassa omassa kodissaan kun ei mitään perusasioita osata. Meillä 10 vuotiaskin imuroi ja siistii ongelmitta oman huoneen kun on siivouspäivä. Eikä tosiaan mennä silti millään natsi-meiningillä. Oma huone saa olla lapsella siltikin oman mielen mukaan eli tälläkin tavaraa vähän siellä täällä eikä työpöydällä vapaata pintaa. Mutta ei mitään jätekasoja.
Saahan sitä vaatia ja vaatia mutta kun ennen huoneensa sovinnolla siivonnut lopettaa huoneensa siivoamisen teininä niin siinä ei auta itku eikä hammasten kiristys. Meillä ennen todella reipas teini muuttui flegmaattiseksi sotkijaksi muutamassa kuukaudessa. Ja sinne huoneeseen ei päästetä edes kun hän on itse kotona. Ei voi muka siivota kun pitää olla in touch online kavereiden kanssa 24/7.
Mulla oli itsellä teini-iässä vastaavaa, huone jotenkin aina räjähti kamalaan kaaokseen vaikka muualla olin vastuuntuntoinen ja huolellinen. Vaan siinäpä se olikin, kävin läpi murrosiän myllerrystä niin jostain päin piti saada asioiden mennä pieleen, jotenkin ei kaikkeen riittänyt vielä taito ja puhti, mikäs sen parempi paikka siihen olikaan kuin oma koti. Tilanne tasottui kyllä mut mulla se oli nimenomaan sitä ettei kaiken aikaa jaksanut olla "täydellinen" ja odotusten mukainen, niin turvallisessa kotiympäristössä sitten repsahti.
Voi tsiisus miten typerä mamma! Olisit nyt hyvä mamma opettanut sille lapsukaiselle jotakin kun tämä oli lapsi! Sinulla on ollut vuosia aikaa opettaa lapsellesi edes suurinpiirtein elämän perustaidot, mutta etpä ole onnistunut. Hienoa. Taitaa sinun omassakin elämänhallinnassa olla pahasti vikaa...
Meillä lapset ovat noin kouluun mennessään alkaneet itse huolehtia oman huoneensa järjestyksestä. Siihen mennessä olemme tehneet sen yhdessä ja huolehtineet, että tavaroilla on paikkansa, ylimääräiset tavarat lähtevät huoneesta joko säilöön tai kiertoon ja että säilytystilaa on riittävästi. Kaikki kolme lasta ovat oppineet sen ihan ongelmitta ja minun ei tarvitse edes kehottaa heitä siivoamaan. Myös muu koti on meillä siisti ja tavarat paikoillaan.
Meillä minä siivoan joka viikko. Se on paljon helpompaa kuin nostaa asia sotatantereeksi ja menettää hermonsa. Murrosikä on myllerrystä. Teinin tavaroita en sen kummemmin pengo, eikä häntä haittaa se, että siivoan. Päinvastoin on kiitollinen. Erityisesti jos käy kavereita, jotka kehuu kaunista kotia.
Lukion alkaessa teini saa oman siiven ja silloin voi alkaa harjoitella ihan itse tekemään kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Voi tsiisus miten typerä mamma! Olisit nyt hyvä mamma opettanut sille lapsukaiselle jotakin kun tämä oli lapsi! Sinulla on ollut vuosia aikaa opettaa lapsellesi edes suurinpiirtein elämän perustaidot, mutta etpä ole onnistunut. Hienoa. Taitaa sinun omassakin elämänhallinnassa olla pahasti vikaa...
Meillä lapset ovat noin kouluun mennessään alkaneet itse huolehtia oman huoneensa järjestyksestä. Siihen mennessä olemme tehneet sen yhdessä ja huolehtineet, että tavaroilla on paikkansa, ylimääräiset tavarat lähtevät huoneesta joko säilöön tai kiertoon ja että säilytystilaa on riittävästi. Kaikki kolme lasta ovat oppineet sen ihan ongelmitta ja minun ei tarvitse edes kehottaa heitä siivoamaan. Myös muu koti on meillä siisti ja tavarat paikoillaan.
Tsiisus mikä mamma, opettele lukemaan!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ihmiset ei vaadi kotona asuvia teinejä siivoamaan edes omaa huonettaan?? En ymmärrä. Sitten ne lapsoset on ihan ihmeissään ekassa omassa kodissaan kun ei mitään perusasioita osata. Meillä 10 vuotiaskin imuroi ja siistii ongelmitta oman huoneen kun on siivouspäivä. Eikä tosiaan mennä silti millään natsi-meiningillä. Oma huone saa olla lapsella siltikin oman mielen mukaan eli tälläkin tavaraa vähän siellä täällä eikä työpöydällä vapaata pintaa. Mutta ei mitään jätekasoja.
Saahan sitä vaatia ja vaatia mutta kun ennen huoneensa sovinnolla siivonnut lopettaa huoneensa siivoamisen teininä niin siinä ei auta itku eikä hammasten kiristys. Meillä ennen todella reipas teini muuttui flegmaattiseksi sotkijaksi muutamassa kuukaudessa. Ja sinne huoneeseen ei päästetä edes kun hän on itse kotona. Ei voi muka siivota kun pitää olla in touch online kavereiden kanssa 24/7.
Pistä netti poikki niin on aikaa siivota. Kyllä voi vaatia ja edut häviää jos ei kiinnosta tehdä.
Itse olin 9-luokalla aika hyvä piirtämään ja koska hormonit, niin piirsin vihkoihin isotissisten naisten kuvia - ja niitä oli paljon. Olin viikon yhdellä leirillä ja sillä aikaa äiti oli siivonnut huoneeni ja kun palasin kotiin, kaikki vihot ja paperit olivat eri paikassa kuin mihin olin ne jättänyt. Suuttumus ja häpeä olivat niin valtavat että päätin että muutan pois kotoa niin pian kuin mahdollista. Päädyin eri kaupunkiin lukioon seuraavana vuonna ja etäännyin porukoista. Nyt aikuisena tosin välit on hyvässä kunnossa, mutta tuo tapahtuma on vielä hyvin mielessä.
Ah tulipa oma nuoruus mieleen kun äitini teki vastaavasti. En puhunut hänelle vuoteen ja muutin isälleni. Tuntu aivan musertavalta oman tilan loukkaukselta ja häpäisyltä. Vähän naurattaa näin aikuisena mutta ymmärrän silti teiniä, niin syvästi se loukkasi.
Onnea seuraavaan kohtaamiseenne!