Valtava naisenkaipuu
Olen todella rakastunut yhteen viehättävään naiseen. Ikävöin häntä aivan tuskallisen paljon. En ole koskaan aiemmin elämässäni kokenut niin voimakasta vetoa, rakastumista ja halua ketään muuta kohtaan. Aiemmin olin haksahtanut heteronormatiivisesti miehiin, mutta hän tuntuu, näyttää ja tuoksuu niin upealta ja on ihanan naisellinen. Hän on aivan unelma. Kaikki päivät menevät ikävöidessä ja uneksiessa, vaikka toki hoidan velvollisuudet ja arjen rutiinit. Välillä tosin tulee todella kivistävä uskonpuute. Miten jaksan, kestän ja selviän?
Kommentit (9)
Kokemuksesta voin kertoa, että yleensä haave on päässä muodostonut väärä kuva. Itse rakastuin päätäpahkaa 15 vuotta sitten mieheen, joka oli tietenkin naimisissa. Loin hänestä päässäni ihannekuvan, vaikka tunsin hänet hetken vain pintapuolisesti. Erosin jopa 16 vuotta kestäneestä suhteestani, koska päässäni kaikki hajosi, eikä nykyelämä enään tuntunut kuin ahdistavalta. No tietämättäni mies oli eronnut, ja seurusteli jo toisen kanssa. En kuitenkaan saanut häntä mielestäni, ja etsin sinkkumarkkinoiltakin hänelaistaan, mutta turhaan. Sitten tapahtui jotain, kuin miltei elokuvissa. Eli n.2 vuoden pästä mies oli eronnut tyttöystävästään, ja meidän tiet kohtasivat. En voinut uskoa sitä todeksi, vaikka pässäni oli alkanut jo koputtaa, että miksi niin ihana mies oli taas eronnut. No narsistihan sieltä paljastui... Aluksi antoi itsestään hienon kuvan, mutta hyvin nopeasti kulissit alkoivat romahtaa. Hän sai hirveitä raivokohtauksia. Mies selitteli niitä tietenkin erojen aiheuttamalla stressillä, mutta järkyttävät raivokohtaukset tikusta, ja minun haukkuminen lyttyyn, ei kyllä selittynyt sillä. Tätä helvettiä kesti 6 vuotta. Mies petti lukuisia kertoja, valehteli, haukkui, miltei löi, varasti minulta, ruttasi kateuksissaan autoni, jne.... Eli älkää elätelkö haavekuvia henkilöstä, jota ette oikeasti tunne.
Vierailija kirjoitti:

Se on totta, että se mun kuvani hänestä on todennäköisesti osin juuri haavekuvaa, jossa siis hän olisi aivan täydellinen unelmakumppani juuri minulle ja olisin itse hänelle sopiva ja vain minä voisin täyttää hänen tarpeensa parhaalla mahdollisella tavalla ja suunnilleen "palvoa" häntä niin paljon kuin hänen kaltaista ihanaa täydellistä ihmistä "pitäisikin" palvoa. Kieltämättä myös aika pinnallisesti ihailen hänen fyysistå olemustaan, enkä tunne häntä ihmisenä juurikaan.
Unelmissani juuri hän ja minä kuulumme yhteen ja sitten kaikki olisi täydellistä. Voihan hänessä tosiaan olla negatiivisiakin piirteitä ja meillä voisi olla vaikeuksiakin. Jotenkin rakastumisen ja ihastumisen huumassa sellaista ei vain tule ajatelleeksi.
Toisaalta ihmisellä onkin sisäänrakennettu tarve seksuaalisuuteen ja kaipuuseen toisen luokse ja se huumakin ja "sokea" ihastuminenkin tavallaan kuuluvat siihen.
Pena, miksi aloitit taas ketjun naisenkaipuustasi?
Älä päästä häntä karkuun! Alista ja kontrolloi.
Pena, on luonnollista että kaipaat naista mutta esiinnythän omalla nimelläsi, älä vain vierailijana.
Vierailija kirjoitti:
Osta barbara
Barbara on setämiesten käyttämä heteronormatiivinen ja transfoobinen esineellistämisväline. Eli ei kiitos!
Joskus uneksin, että löytäisin häntä mahdollisimman paljon muistuttavan naisen, mutta se on toki epätodennäköistä ja olisi huono lähtökohta suhteelle, kun jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi omana itsenään. Eikä siis kukaan voisi sitä mun rakastani korvata muutenkaan. Hän on todella ainutlaatuinen ja originelli. Mitä mun pitäisi tehdä, että saisin olla häntä hieman lähempänä? Pelkään olevani liian innokas häntä kohtaan.