Suomen työllisyysaste n. 72%.USA 63%
Että Suomen työllisyysaste on melko hyvä.
Fedin Yellen ottaa kantaa työttömyyten.
Kommentit (37)
Jenkeissä iso osa työikäisestä väestöstä istuu vankilassa. 2,3 miljoonaa vankia.
Venäjällä työllisyysaste 15–72-vuotiaiden keskuudessa on n. 66 prosenttia.
Lasketaanko Suomessa esim kuntouttavan työtoiminnan piirissä oleva tuohon? Jos niin tällä saa kaunisteltua tilastoja reippaasti. Tulevaisuudessa vielä enemmän kun firmat tietenkin ottaa töihin mieluummin 9 e päiväpalkalla olevan työntekijän kun sellaisen jolle pitäisi maksaa palkkaa. Kuntoutujissa olevista löytyy esim bioanalyytikkoa.
Jenkkilässä vaimo on kotona hoitamassa kotitaloutta ja kasvattamassa lapsia koska perhe pärjää mainiosti miehen palkalla.
Yhdysvalloissa naisten työssäkäynti on vähäisempää
Suomen työllisyyssaste ei ole 72% vaan alempi. Lisäksi aktivointitoiminnassa on kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia. Lisäksi Suomen julkinen sektori on valtava, osa niistä tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi olla työttömyyskorvauksilla.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä vaimo on kotona hoitamassa kotitaloutta ja kasvattamassa lapsia koska perhe pärjää mainiosti miehen palkalla.
Tai sitten molemmat tekevät kahta työtä eikä rahaa ole siltikään edes sairausvakuutukseen, kun leijonanosa pitää tallettaa lasten opiskeluja varten.
Sekä Suomi että USA velkaantuvat hurjaa vauhtia. Erona on se, että Suomi velkaantuu euroissa ja USA dollareissa, joka on maailman reservivaluutta ja sitä monet muutkin haluavat kerätä valuuttavarantoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Suomen työllisyyssaste ei ole 72% vaan alempi. Lisäksi aktivointitoiminnassa on kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia. Lisäksi Suomen julkinen sektori on valtava, osa niistä tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi olla työttömyyskorvauksilla.
Työllisyysasteista käytetään niitä lukuja kuin käytetään. Töissä se on esim. palkattakin työskentelevä.Ihan samoin näitä on jenkkilänkin tilastoissa ja ihan samoin heillä on kovapalkkaisia julkisen työllisiä pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä vaimo on kotona hoitamassa kotitaloutta ja kasvattamassa lapsia koska perhe pärjää mainiosti miehen palkalla.
Taitaa olla kultainen muisto paremmilta ajoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen työllisyyssaste ei ole 72% vaan alempi. Lisäksi aktivointitoiminnassa on kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia. Lisäksi Suomen julkinen sektori on valtava, osa niistä tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi olla työttömyyskorvauksilla.
Työllisyysasteista käytetään niitä lukuja kuin käytetään. Töissä se on esim. palkattakin työskentelevä.Ihan samoin näitä on jenkkilänkin tilastoissa ja ihan samoin heillä on kovapalkkaisia julkisen työllisiä pilvin pimein
Jaahas. Sinulla meni näköjään niin monta asiaa sekaisin että antaa olla. :D
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa Yhdysvalloissa varmaan vieläkin paskempi. Paljon ihmisiä joita ei edes lasketa mihinkään tilastoihin.
USA:sa on todella hyvät tilastot. Paljon paremmat kuin Suomessa. Suomi ei koskaan ole paneutunut tehokkuuteen vaan oman lohkon budjetin jääräpäiseen suojeluun.
Tässä taas eräs julkisen totaaliepäonnistuminen Suomessa.
"Kansalaisvarmenne" :)
Vierailija kirjoitti:
Suomen työllisyyssaste ei ole 72% vaan alempi. Lisäksi aktivointitoiminnassa on kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia. Lisäksi Suomen julkinen sektori on valtava, osa niistä tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi olla työttömyyskorvauksilla.
Suomen työllisyysaste on se mikä on.Jos et hyväksy nykyistä tilastoa niin rupea tekemään omaa tilastoasi joka on "parempi" ja perustuu "maalaisjärkeen".
Postaa palastalle samalla USA:n tilastojen heikkoudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä vaimo on kotona hoitamassa kotitaloutta ja kasvattamassa lapsia koska perhe pärjää mainiosti miehen palkalla.
Taitaa olla kultainen muisto paremmilta ajoilta.
Keskiluokassa edelleen näin. Köyhät äidit toki joutuvat käymään töissä.
Ne loput kulkee pillereillä. USA:ssa kirjoitetaan 270 miljoonaa masennuslääkereseptiä vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä vaimo on kotona hoitamassa kotitaloutta ja kasvattamassa lapsia koska perhe pärjää mainiosti miehen palkalla.
Vai oisko kuitenkin niin, että vaimo on kotona kasvattamassa lapsia, koska perhevapaita ei tunneta eikä ole varaa palkata lastenhoitajaa kotiin.
Lompakkoloisuus eli naisten työllisyysprosentti on 57. Se on ihan huiman kehno. Sen väestönosan elättää miehet ja yhteiskunta. Osittain tosiaan vankilat ja huumeet. Meth on alkanut levitä Länsirannikolta muuhun maahan jo vuosia sitten ja on suurin ongelmahuume koko maassa. Sitä kun joku alkaa valmistaa meilläkin niin a vot. En tiedä onko efedriiniä tai pseudoefedriiniä meillä helposti saatavissa.
Nearly half of all inmates in US federal prisons are serving sentences for drug offenses. In more than half of the 50 states, it's meth. According to research from the United States Sentencing Commission, methamphetamine produced more offenses than any other drug in 27 states.
Vierailija kirjoitti:
Lompakkoloisuus eli naisten työllisyysprosentti on 57. Se on ihan huiman kehno. Sen väestönosan elättää miehet ja yhteiskunta. Osittain tosiaan vankilat ja huumeet.
Vankila ja huumeet ovat oma lukunsa, ylipäätään enemmän miesten kuin naisten juttu, etnisiin yksityiskohtiin menemättä.
Mitä naisten loisimiseen tulee, se on ihan suoraa seurausta siitä, ettei maassa ole minkäänlaista perhevapaasysteemiä tai kohtuuhintaista päivähoitomahdollisuutta. Seurauksena on se, että naisen pitää olla todella kovapalkkainen voidakseen jatkaa töitä pikkulapsiaikana.
Tällä palstalla subjektiivista päivähoito-oikeutta tietysti vihataan, mutta ylipäätään kunnallinen päivähoito on mahdollistanut, että pienipalkkainenkin nainen voi pitää työnsä, työyhteisönsä, ammattiosaamisensa ja tulevan eläketurvansa. Aika mieletön juttu tasa-arvon kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä iso osa työikäisestä väestöstä istuu vankilassa. 2,3 miljoonaa vankia.
Eihän se ole 320 miljoonan kokonaisväestöstä kuin 0,5 prosenttia??
Todellisuudessa Yhdysvalloissa varmaan vieläkin paskempi. Paljon ihmisiä joita ei edes lasketa mihinkään tilastoihin.