Olen huono ihminen kun sanoin hakevani apua kaverille
Kuuntelin 6 viikkoa joka ilta kuinka hän haluaa hypätä parvekkeelta, viiltää ranteen jne.. Alkuun sain puhuttua hänen kanssaan ja aiheet muuttui mukavammaksi, mutta sama toistui joka ilta.
Yksi kerta en enää jaksanut kuunnella tätä, koska aloin epäillä hänen hakevan vain huomiota. Sanoin että minulle saa kyllä jutella, Mutta en jaksa minäkään kaikkea siedättää koska oma mieleni ei ole kovin valoisa itsellänikään aina. Kerroin että jos vielä kerran kuulen hänen puhuvan itsensä tappamisesta, hankin ammattiapua jotain kautta tai otan yhteyttä johonkin henkilöön joka osaa ohjata oikeaan suuntaan.
Vastauksena sain että olen paska ihminen eikä kukaan kaipaa minua ystäväkseen, kaikki paha mitä minulle on joskus tapahtunut olen sen ansainnut. Selitin että minä en halua ottaa sitä vastuuta jos hän menee itsensä tappamaan ja minä olen vaan lässyttänyt kuinka ihana ihminen hän on ja kyllä kaikki selviää enkä auttanut yhtään paremmin. Kun tämäkään ei tuntunut auttavan kovin pitkällä tähtäimellä, sama meno jatkui joka ilta.
Tästä hyvästä sain monen ihmisen vihat niskaani, tämä kaveri puhui minusta vaikka mitä keksittyjä valheita tuntemilleni ihmisille jotka alkoivat välttää minua.
Mietin että olisiko minun pitänyt vain ottaa johonkin henkilöön yhteyttä joka olisi auttanut häntä, eikä sanoa mitään. Vai antaa olla ja kuunnella itsekin lopulta ahdistuen näitä puheita.
Tutkitustihan negatiivisuus tarttuu,ja aloin itse huomata merkkejä itsessäni. Pystyin pitkään taistelemaan näitä tunteita kohtaan mutta sitten kun huomasin alkavani itsekin elää tämmöistä angsti elämää (en tosin ollut itsetuhoinen mutta mieli oli usein maassa) niin pamautin vain suoraa. Juu sanokaa vaan että niin olenkin huono ihminen mutta silti en loppujen lopuksi tunne edes huonoa omatuntoa asiasta. Mietityttää vain välillä.
Niin ja lisään vielä että ei ole provo.. Sitä kuitenkin joku tulee tänne huutelemaan.
Olen itse 21 ja kaveri juuri täyttänyt 17.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on alaikäinen vielä, hänen vanhempansa ovat ensisijaisesti vastuussa hänestä. Ovatko he tietoisia kaverin jutuista?
En ole aivan varma. Välit ovat jo menneet kokonaan kyseiseen kaveriin, muistan kuitenkin kun hän puhui ettei äiti välitä eikä kiinnosta. Yhdessä he kävivät kuitenkin elokuvissa säännöllisesti ja viettivät aikaa.
Jotain on kyllä vanhemmillakin oltava tiedossa koska kaverilla oli/on sen sortin mt ongelmia.
Mielessä kävi jälkikäteen myös että olisi pitänyt varmaan vanhempiin yhteyttä ottaa.
Ap
Kaverisi on alaikäinen vielä, hänen vanhempansa ovat ensisijaisesti vastuussa hänestä. Ovatko he tietoisia kaverin jutuista?