Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelisit lapsesi kaverin vanhemmista, jotka...
19.07.2017 |
...on hieman alle nelikymppisiä, yhden kohta 3-vuotiaan lapsen vanhempia ja jotka asuu 50 neliöisessä vuokrakaksiossa? Vanhemmat ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, miehellä melko hyvä työ, nainen matalapalkka-alalla. Asunto ei ole mikään sisustuslehtiasunto, vaan kalusteet on siltä ajalta, kun on asuttu ennen tapaamista omillamme ja mitä on yhdessä olon aikana tullut hankittua. Eli vähän mitä sattuu eikä sellaista yhtenäistä linjaa ole.
Tähän asti lapselle on riittänyt kaverit päiväkodissa, puistossa, pihassa ynnä muualla. Meillä kotona ei ole vielä kukaan käynyt leikkimässä. Nyt viime aikoina olen huomannut "asuntokriiseileväni", kun tuntuu, että kaikilla muilla saman ikäisillä ja nuoremmillakin on isot, hienot, vimpan päälle laitetut asunnot tai omakotitalot. Tuntuu, että eihän tänne kehtaa kutsua ketään lapsen kaverien korkeasti koulutettuja ja hienoissa töissä olevia vanhempia... Vähänkö on nyt joo heikko itsetunto ja joku ihme ikäkriisi... Ollaan kyllä ostamassa uutta isompaa asuntoa, mutta ei sekään tule olemaan kuin kolmio.
Kommentit (18)
Miksette osta pientä kolmiota? Miksi muuttaa lapsen kanssa kaksiosta kaksioon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksette osta pientä kolmiota? Miksi muuttaa lapsen kanssa kaksiosta kaksioon?
Oho. Minun mokani, luin väärin. Luin että siinä oli ettei uusikaan tule olemaan komio.
En ajattelisi mitään, koska se on lapsen kaveri, ei minun ja millään ulkoisella ei ole mitään väliä.
Köyhä koditon on/olisi yhtä arvokas minun tai lapseni ystäväksi kuin kuka tahansa.
Epäilisin jotain taloudellista mokaa tyyliin konkurssi tai vakavaa sairautta. Meillä oli tossa iässä jo iso rantarivari maksettuna.
Lapsen kaverit tykkää leikkiä meillä, koska meillä on kivaa. En jaksa vaivata päätäni mitä heidän vanhemmat asunnostani miettivät, heidän jälkikasvu kehuu meidän asuntoa ja se riittää mulle enemmän kuin tarpeeksi. Heillä on kivaa ja se on tärkeintä. Yksi vanhemmista on hienompaa väkeä mutta myös ilkeä. Hänet tapaan pihalla, annan pojan pois siellä, kun olen vähän liian laiska ja mukavuudenhaluinen siihen väistämättömään kuittailuun ja näennäis voivotteluun, eli halveksuntaan.
T: vuokrakämppä, kirppis huonekalut, pisku telkkari, 36v ja paksu nahka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäilisin jotain taloudellista mokaa tyyliin konkurssi tai vakavaa sairautta. Meillä oli tossa iässä jo iso rantarivari maksettuna.
Mitään epämääräistä ei ole taustalla, kuten vaikka se konkurssi. Monta muuta juttua kylläkin ja niitä sairauksiakin meillä molemmilla (siinä osuit oikeaan) ja jotenkin asiat vaan on menneet näin. Alle kolmekymppisenä sitä ajatteli, että ei ole mikään kovin kiire ja ajattelimme, että ostetaan "lähiaikoina/vähän myöhemmin, mutta ei ihan nyt vielä". Oli tiheään yt-neuvotteluja meidän molempien työpaikoilla ja sellaista yleistä epävarmuutta, eikä uskallettu silloin sännätä ostamaan omaa.
Ei oltu silloin myöskään varmoja, halutaanko asua täällä, jos saamme lapsen. Ajattelimme muuttavamme muualle, kun olen raskaana. Lasta yritettiinkin lopulta monta vuotta ja oli kamalasti työkiireitäkin. Ei ollut aikaa asunnon etsinnälle. Sitten lopulta tärppäsi. Ajateltiin, että muutetaan raskausaikana, mutta raskaus olikin vaikea alusta loppuun. Piti muuttaa sitten vauva-aikana, mutta sekään ei ollut mitään helpointa aikaa. Ajateltiin, että säästetään itseämme ja muutetaan myöhemmin, mennään rauhassa omaan tahtiimme, kun oli kaikenlaisia vaikeuksia ja rankkojakin juttuja lähipiirissä ja ajateltiin, että nyt on tärkeintä vain huolehtia lapsesta, toisistamme ja itsestä. Vuodet vieri ja nyt vihdoin on alkanut helpottaa. Nyt ehtii jo vähän alkaa ajatella asuntoasioitakin.
Yks kaveri vain juuri möläytti pienestä asunnostamme ja pisti kiukuttamaan. Ja hävettämään. Heillä on iso omakotitalo ja oma piha. Me asutaan pk-seudulla ja sellaisesta voimme vain haaveilla. Iski myös tajuntaan, että aletaan olla jo aika vanhoja. Tai mies on vasta täyttämässä 40 ja mä täytän kohta 35. Vaikka tiedossahan tämä meidän ikä on koko ajan ollut. Mutta jotenkin vain on hurahtanut nämä 5-10 viimeistä vuotta kamalan nopeasti johonkin...
Onpa pikkumaista jos muita häiritsee teidän asuminen niin paljon että pitää kuittaillakin. Ymmärrän hyvin että tuollaisten sammakoiden jälkeem tulee hyvin tietoiseksi omasta huushollistaan.
Itselleni on kyllä ihan yksi lysti miten kukakin asuu. Itse asutaan vanhassa ok-talossa ja rempataan ihan omaan tahtiin, miten raha kulloinkin riittää. Itsellemme oli tärkeää että talo on sen hintainen että lainasta selviää vaikka tulot syystä tai toisesta tippuisivatkin. Jotkut ystävät asuu 250 neliön uusissa taloissa ja kitkuttavat arjen ihan mini budjetilla ja toisinaan vanhempiensakin avustuksella. Toiset taas asuvat siinä kerrostalo kolmiossa kahden tai kolmenkin lapsen kanssa mutta käyvät ulkomailla kerran tai kaksi vuodessa. Kaikki ollaan kouluja käyty ja työpaikatkin on. Joillakin on parempi palkka ja joillain huonompi. On ihan jokaisen oma asia kuinka ne rahansa haluaa käyttää. Täälläkin valitettavasti vain loistaa toisilta läpi tuo omaisuuden ihailu ja sehän on kanssa ok, mutta yleensä vähintäänkin hyviin tapoihin kuuluu pitää mölyt mahassa ja olla voivottelematta kellekään toisten asioita.
Toivotan teille onnea uuden asunnon etsintään ja siihen asti voi olla hyvillä mielin ja tyytyväinen siihen mitä on nyt. Toisilla ei välttämättä ole sitäkään vähää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitenkään vaikuta asennoitumiseeni. Minä karsastan vain sellaisia vanhempia, jotka juovat liikaa tms.
No en ajattelisi mitään, enkä ole vastaavassa tilanteessa ajatellutkaan. Oikeastaanhan se on aika vapauttavaa olla ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tarvitse päteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitään. Jos kaveri ja vanhemmat on kivoja ei tuollaisella asialla oli mitään merkitystä kukin asuu haluamallaan tavalla.
No en mitään ajattelisi, enemmän ihmettelin sitä pariskuntaa, jolla oli alle 30v ikäisinä kolme lasta ja helevetin iso, upouusi omakotitalo Espoossa. Itse hommasin saman vähän alta nelikymppisenä ja se riitti ihan hyvin. Alle 30v matkusteltiin ja opiskeltiin ja tehtiin töitä ja nautittiin parisuhteesta kaksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
... Tuntuu, että eihän tänne kehtaa kutsua ketään lapsen kaverien korkeasti koulutettuja ja hienoissa töissä olevia vanhempia... .
En tajua, miksi teidän niitä lapsen kavereiden vanhempia pitäisi kutsua teille kylään? Matalasti koulutettuja ja heikommissa duuneissa olevia kehtaisit kutsua? Meillä käy vain meidän tuttavat kylässä, sekä lasten kavereita, ei heidän vanhempiaan.
Miksi joku kutsuisi lastensa kaverien vanhempia kylään?
Mutta kyllä ne kaveritkin jotain tajuaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En periaatteessa ylläty mistään, mutta olettaisin, että jos ovat kaltaisiamme ihmisiä, niin heille on kertynyt ainakin vähän sijoitusvarallisuuttakin. Sen voi sitoa asunnon omarahoitusosuuteen tai sitten jatkaa vuokralla asumista. Omistusasumisessa kannattaa huomoida tulevien remonttien hinnat ja onko tontti oma vaiko vuokralla, tontinvuokran korotukset ja vaihtoehtoiset tavat sijoittaa rahat tuottavasti. Omistusasuminen sitoo varallisuutta, mutta toisaalta se voi olla alkuun keino saada sitä varallisuutta kertymään, ellei palkoista jää muuten säästöön, kuin lainoja maksamalla.
Nyt lopeta se itsesäälissä kieriskely. Te asutte pienessä asunnossa, joku toinen isommassa. Te säästätte todennäköisesti asumiskustannuksissa verrattuna niihin isoissa "sisustuslehtiasunnoissa" asuviin. Ei se ole tärkeää, kuinka kaukana seinät ovat toisistaan, vaan se, millaista siellä seinien sisällä on eli kodin henki on ratkaiseva. Jos te viihdytte omassa pikkukodissanne ja koette, että se on mukavan kodikas, niin ei ole mitään syytä nolostella lapsen kavereiden vanhempien edessä. Ja pikkulasten kanssa on jopa parempi, että kalusteet eivät ole viimeisen sisustusmuodin mukaisia arkoja valkoisia sohvia ja mattoja. Kyllä te ehditte vielä hankkia ne hienommatkin kalusteet, sitten kun sen aika on. Mutta ei ympäristön paineessa. Ja kannattaa vielä muistaa, että lapset eivät kiinnitä huomiota huonekaluihin vaan leikkeihin. Ja nauttivat siitä, kun joku aikuinen ei koko ajan ole höpöttämässä, että varo, varo, varo ...
Jos kaveri on kiva, ei hävetä yhtään kutsua. Jotkut lapset ihmettelee pientä tai sotkuista kämppää ääneen ja se ärsyttää. Meillä myös pieni kämppä eikä teinipoika enää halua kutsua kavereita kun huoneensa niin ahdas.
Mun lapseni luokalla oli muutama lapsi jotka olivat tosi rikkaita siis hulppeat omakotitalot kalliilta alueelta Helsingistä. Onneksi sentään ei ollut kusi noussut päähän ja antoivat lapsensa tulla meidän lapsen synttäreille vaikka kyllä ero heidän asumisen he meidän välillä oli huikea (meillä kaupungin vuokra kämppä) Miettivät varmaan päässään mikä se meidän tilanne on kun sellaisessa asumme. No selväähän se on että taloudellinen tilanne oli täysin eri kun heillä. Tietenkin lapseni kavereita oli myös niitä köyhien perheen lapsiakin ja niin se pitäisi ollakin kaikki sulassa sovussa. Mitä sillä väliä mitä vanhemmat ajattelee. Jotkut eivät halveksi ja jotkut taas voi tuntea kuuluvansa täysin eri kastiin mutta eihän sellaisista tarvitse välittää.
No kyllä ihmettelen jo nelikymppiset asuu opiskelijaboksissa.