Oletteko te vielä katkeria eksällenne? Minä olen vaikka siitä on jo 10 vuotta. Mitenkähän tästä pääsisi yli.

Uusi mies, uusi elämä, lapsi ja vaikka mitä tullut sen jälkeen, mutta en voi unohtaa. Hän jätti minut pari kuukautta kosimisensa jälkeen...Kuspää! Mutta silti rakastan varmaan aina...



Haluan eroon katkeruudesta ja haluan muistaa häntä neutraalin mielin, en ikävöiden ja kaihoten.



Miten?

Pahin viha muodostuu siitä, että en ikinä tule saamaan haaveilemaani lapsilukua täyteen. Äijä vei liian monta vuotta mun elämästä ja minä vaan odottelin vauvakuumeisena, että koska miehellä mahtaisi tulla vauvantekohaluja. Ei vaan koskaan tullut ja vuodet kuluivat!



Se saa!%¤!#%¤anan sika!



Alan näköjään tulistua. Taidan sittenkin vihata ja aika kovasti !

Hukkasin 8 vuotta siihen henkisesti pahoinpitelevään paskiaiseen. Erottua sain vasta, kun olin pettänyt (ja ihastunut toiseen), ja sen kautta nähnyt koko kuvioni surkeuden. Ex myös petti minua, tartutti klamydiankin, ja silti roikuin yli 7 vuotta.

Vieläkin toivon hänelle pahaa, joskus jopa mietin, miten voisin satuttaa tai tappaa mahdollisimma tuskallisesti ja häpäistä. En ole mikään psykopaatti, mutta olen harkinnut keskusteluapua näiden vihajuttujen vuoksi.

Katkeruus näkyy valitettavasti jo naamasta ja se sairastuttaa koko kehon.



Jotenkin kannattaisi katsoa asioiden taakse, miksi ehkä se henkilö on kohdellut niin ja miten itse on sen antanut tapahtua. Onko se toinen ollut kontrollinhakuinen, pelokas, mustasukkainen, tunne-elämältään sairas niin ettei osaa osoittaa välittämistä kuin tosi sairaiden tekojen kautta?

Ja oletko itse puolestasi ollut huonosta itsetunnosta kärsivä, helppo saalis juuri sellaiselle ihmiselle? Oletko etsinyt itsellesi huolenpitäjää, turvaa, vahvaa miestä? Silloin käy juuri niin että sitä on kuin magneetti vetämään puoleensa sairaita miehiä.



Kun katsoo asioita syvemmälle niin huomaa että se viha on ihan turhaa. Kukaan ei tahallaan toista loukkaa vaan sen takia ettei osaa oikealla tavalla rakastaa itseään eikä muitakaan.

Meillä oli tosi ihania aikoija, olin onnellinen hänen kanssaan monta pitkää vuotta.

Katson tämän rakkauden olevan yhteen elämäni aikakauteeni liittyvänä asiana. Aikakausi on nyt ohi, nyt on uusi aika ja uusi rakkaus uuteen mieheen.



Silti muistan exää lämmöllä ja hän tulee olemaan aina hyvä ja rakas ystävä minulle.

En vain oikeastaan ajattele häntä enää kun joskus harvoin, ajoittain. Enkä ole " aktiivisesti" vihainen. Voisin esim. varmaankin jutella ja oleilla kanssaan ihan sivistyneesti, jos tulisi vastaan, enkä mieti mitään kostoja, enkä toivo että elämänsä olisi kurjaa. Mutta jos nyt oikein rupea miettimään niitä aikoja, niin kyllä ne vieläkin saa vihaiselle päälle. Erostamme on reilut seitsemän vuotta, mutta tuntuu, että olisi ikuisuus.

hiillyn ja tuohdun edelleen kun muistelen miten systemaattisesti exä valehteli ja petti minua kun samaan aikaan vakuutteli hienoa moraaliaan ja hyvyyttään ihmisenä. Sen lisäksi hän epäili minua koko ajan, että horjahdan petoksen tielle, koska naiset ovat niin heikkoja jne muuta asenteellista skeidaa.



Asian esiin tulo oli minulle järkytys, lähinnä siksi, etten voinut uskoa, miten joku on noin kaksinaamainen teeskentelijä.



Harmittaa että tuhlaisin silloinkin monta kuukautta, kun yritin jotenkin puhumalla purkaa ja selvittää asiaa. Olisi pitänyt heti lähteä. Ex kohteli minua vielä siinä tilanteessa erityisen ylimielisesti syyttäen minua tapahtuneesta, koska olen sen ja sen luonteinen ja plää plää.



Ex on ylitunteellinen ja herkkä äidin silmäteränä kasvanut itsekäs narsisti, joka on kyvytön näkemään omissa asenteissaan mitään korjaamisen varaa tai ainakaan kunnioitusta toisen ihmisen mielipiteille. Ihmeellisesti hän kuitenkin vastaa monien naisten toivetta miehestä, joka puhuu ja pussaa.



Tuota muistellessa nykyinen mieheni tuntuu ihan ihmiseltä.

Exä jätti vähän sikamaisesti, mutta silti jäin häneen henkisesti kiinni muutamaksi vuodeksi, aika tasan kaksi kertaa niin pitkäksi aikaa, kuin ehdimme seurustella. Näistä ajoista on jo onneksi aikaa.



Katkera en siis todellakaan ole mistään. Kiitollinen vain, että hän tajusi, ettei meidän kannata jatkaa. Elämäni on nyt maailman parasta. Vaikka olenkin puolikuollut väsymyksestä koliikkivauvan kanssa ;-)

Jos ei pääse yli vuosien kuluttua niin kyllä pitäis mennä jutteleen johonkin.



Mää saan kuunnella kaverini inhottavaa haukkumista entisensä nykysestä, haukkuu häntä ja entistään lapsensa kuullen. Alkaa mulla mittari kohoon punaselle kun asenne ei muutu ja lapsi pian alkaa ymmärtämään.



Musta on kumma lukea miten te katkeroidutte tollasesta. Kaikkien ei tartte tykätä toisista ja mää mielummin eroan kuin olen sellaisen kanssa joka ei musta välitä!

Mää en oo koskaan jääny miettiin miksi SE jätti MUT! Oon alkanu eron jälkeen elään ja oleen ilman sitä joka ei huomannu miten hyvä mää olen. Saa vaan itte pahotettuaoman mielensä jos jää jankkaan negatiivisiä asioita.



Se mies (tai nainen) joka nostaa kytkintä haluaa elää elämäänsä toisin kuin sinä. Olkaa ilosia siitä, ajatelkaa jos jäis siihen rinnalle keikkuun vaikkei haluaisi enää olla sun kanssa.. NYT sulla on koko elämä aikaa etsiä semmonen jonka kanssa natsaa. Tulipahan katsottua sekin ihminen, ehkä sitä jopa oppi jotain??



Mää oon kääntäny ikävät asiat omaksi voitoksi -myöhemmin oon tässä: mulla on ihana mies, kaks lasta, talo (pankin tosin), mulla on hassu ammatti, kaikenlaisia haaveita ja unelmia..

Ne suhteet aikasemmin olis voinu haavottaa jos olis jääny itkeen kauaksi aikaa omaa surkuaan. Nyt mää oon tässä kirjottamassa niiden juttujen takia. Kaikki ne jutut on osiltaan kuskannu mua tähän ja nyt on hyvä olla.



Pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Jokanen kuitenkin elää omaa elämäänsä. Pitää löytää semmonen ihminen joka on hyvä mulle ja jolle mää oon hyvä. Jos se jonka kanssa on ja se lähtee niin se ei ole silloin se hyvä ja sen ei ole hyvä.

Mää ainakin haluan että mun kumppanin on hyvä olla ja jos tää ei sille ole mitä se haluaa niin minkä mää sille mitään voin?



Kaikkee ei tartte ottaa niin itsekkäästi; se ei tykkää MUSTA, miten MÄÄ selviän.. Sää selviät kun syöt, juot, harrastat liikuntaa, maksat laskut ja katsot eteenpäin useammin kuin taaksesi.

Hienosti sait kaiken ytimen mahtumaan tuohon tekstiisi. Varsinkin tuo viimeinen kappale oli loistava :).

Kyllähän sitä on miettinyt että mikä helvetti riivaa kun vieläkin pitää olla katkera sille. En tietenkään mieti eksää ´päivittäin en edes kuukausittain mutta välillä huomaan etsiväni täältä kohtalotoveria. Jospa löytäisin palstalta jonkun jota myös tämä ko. hlö kohteli kuin paskaa.

Ja vastuu on itsellä juu. Ehkäpä vielä sisäistän tämän. Luultavasti olen katkera siksi että omassa itsetunnossa on vielä korjattavaa eikä se ole kypsä antamaan itselleen anteeksi. Annoinhan toisen lintata minut maanrakoon. Nyt on hyvä mies joka yrittää tukea. ihania lapsia ja katto pään päällä. Sisällä kalvaa tyytymöttömyys silti. Ehkäpä vain yritän kaataa vastuun eksän niskaan kun itse olisi otettava härkää sarvista...!!! Eikös!

Ap

Vierailija:

Jos ei pääse yli vuosien kuluttua niin kyllä pitäis mennä jutteleen johonkin.

Mää saan kuunnella kaverini inhottavaa haukkumista entisensä nykysestä, haukkuu häntä ja entistään lapsensa kuullen. Alkaa mulla mittari kohoon punaselle kun asenne ei muutu ja lapsi pian alkaa ymmärtämään.

Musta on kumma lukea miten te katkeroidutte tollasesta. Kaikkien ei tartte tykätä toisista ja mää mielummin eroan kuin olen sellaisen kanssa joka ei musta välitä!

Mää en oo koskaan jääny miettiin miksi SE jätti MUT! Oon alkanu eron jälkeen elään ja oleen ilman sitä joka ei huomannu miten hyvä mää olen. Saa vaan itte pahotettuaoman mielensä jos jää jankkaan negatiivisiä asioita.

Se mies (tai nainen) joka nostaa kytkintä haluaa elää elämäänsä toisin kuin sinä. Olkaa ilosia siitä, ajatelkaa jos jäis siihen rinnalle keikkuun vaikkei haluaisi enää olla sun kanssa.. NYT sulla on koko elämä aikaa etsiä semmonen jonka kanssa natsaa. Tulipahan katsottua sekin ihminen, ehkä sitä jopa oppi jotain??

Mää oon kääntäny ikävät asiat omaksi voitoksi -myöhemmin oon tässä: mulla on ihana mies, kaks lasta, talo (pankin tosin), mulla on hassu ammatti, kaikenlaisia haaveita ja unelmia..

Ne suhteet aikasemmin olis voinu haavottaa jos olis jääny itkeen kauaksi aikaa omaa surkuaan. Nyt mää oon tässä kirjottamassa niiden juttujen takia. Kaikki ne jutut on osiltaan kuskannu mua tähän ja nyt on hyvä olla.

Pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Jokanen kuitenkin elää omaa elämäänsä. Pitää löytää semmonen ihminen joka on hyvä mulle ja jolle mää oon hyvä. Jos se jonka kanssa on ja se lähtee niin se ei ole silloin se hyvä ja sen ei ole hyvä.

Mää ainakin haluan että mun kumppanin on hyvä olla ja jos tää ei sille ole mitä se haluaa niin minkä mää sille mitään voin?

Kaikkee ei tartte ottaa niin itsekkäästi; se ei tykkää MUSTA, miten MÄÄ selviän.. Sää selviät kun syöt, juot, harrastat liikuntaa, maksat laskut ja katsot eteenpäin useammin kuin taaksesi.