Minulla on huono itsetunto enkä jaksa enää edes yrittää

Nyt vasta lähemmäs 40 vuotiaana tajusin että itsetuntoni on aivan maassa. Ei se ikinä ole vahva ollut mutta kuitenkin hyvä.

En tiedä mistä se on alkanut romuttua. Kun menin naimisiin, osa ystävistä hylkäsi ilmeisesti kateuttaan, kuvittelivat että mieheni on rikas. No ei ollut eikä tullut rikkaaksi :) älkää kysyikö mistä tiedän että juuri tuo syy, tiedän vain. Muutaman ystävän kanssa tuli ylitsepääsemätön konflikti jotka satutti niin paljon että paluuta entiseen ei ole. Paras ystävä ei hylännyt mutta lopetti yhteyden pidon joitakin vuosia sitten kun löysi miehensä, viettää aikansa miehen suvun kanssa nykyään.

Sitten tuli muutama todella rankka vuosi. Ystäväni ei varmaan tajunneet tai halunneet tajuta miten romuna olen. He keskittyivät jauhamaan paskaa muista ja jokseenkin jopa kiusasivat yhteistä tuttuamme ja ingoorasivat minun elämäntilanteeni kokonaan. Minun oli pakko katkaista välit kun en kestänyt enää. Ahdistuin todella näistä ystävieni touhuista, koska kuitenkin minä kuuntelin ja venyin ja paukun kuuntelemaan heidän huoliaan jotka liittyi kipeään varpaaseen ja tindertreffeihin samaan aikaan kun saattohoidin läheistäni.

Jotenkin tuo käytös kaiken se keskellä oli ihan hirveää eikä he itse sitä tajunneet. Hulluksi olivat mut tutuillemme haukkuneet sen jälkeen kun katkaisin yhteydenpidon. Pää kuulemma levinnyt.

Tästä eimennyt kauaa kun yritin tavoitella sukulaisiani, ei heitä enää edes montaa ole. Kukaan ei vastannut puhelimeen, kerran sain yhden kiinni, hän keksi hyvin pian tekosyyn lopettaa puhelu ja soittavansa paremmalla ajalla, eipä sitä yli vuoteen ole tullut. Suvussa on kuulemma ollut häätkin tällä välin.

Nyt minulla on enää yksi ystävä joka on sitä vain silloin kuin miehen työt antaa myöten. Tavallaan hän ilmoittaa milloin voidaan nähdä koska sekuntiakaan yhteisestä ajasta miehen kanssa ei missata.

Miehenkään kanssa ei mene nyt vahvasti. Kiukuttelen sille koko ajan enkä osaa jotenkin hyväksyä hänen tapojaan toimia. Osaa ei tietenkään edes tarvitse mutta en jaksa enää sitä ajatusta etttä vain mun on muututtava jotta asiat toimii. Miehen mielestä ois tietenkin helpompaa jos minä lopettaisin asioiden vaatimisen ja siten hänen ei tarvitsisi edes tehdä niitä joten kaikki menisi sitten kivasti. Tyyliin roskien laittaminen roskikseen tai mitä tahansahan kotiin liittyvää. Vaikka ollaan oltu jo melkein 20 vuotta yhdessä enkä ole aiemmin välittänyt asioista kuten lahjojen ja kukkien osto jne niin nykyään olen alkanut kaipaamaan sellaista että joskus joku huomaisi minutkin.

Itse olen lojaali ystävä ja autan aina jos vain pystyn, osaan kuitenkin sanoa ei jos on kohtuuttomia vaatimuksia. Itse saan harvoin apua mihinkään. Viimeksi viime kesänä minulla on käynyt vieras luonani.

Jatkan seuraavassa viestissä...