Juhan valvontakamera tallensi yön oudot tapahtumat: Nainen hiippaili pihalla ja varasti terassikukkia
Kun lempääläläinen Juha Alén palasi perheineen lomamatkalta, hän huomasi tuntemattoman naisen käyneen terassillaan varastamassa tavaraa.
Lempäälässä asuva Juha Alén palasi lauantaina perheineen lomamatkalta ja huomasi, ettei kaikki ollut ihan kunnossa.
Alénin pihalta olivat kadonneet muun muassa lyhty, kukkasia ja kynttelikkö. Perheellä on ollut käytössään kameravalvontajärjestelmä reilut kaksi vuotta. Se asennettiin, kun edellisen asunnon pihassa kävi varkaita yöllä.
- Silloin olimme kotona ja sain heidät yllätettyä itse teosta, Alén kertoo.
Talon kameravalvontajärjestelmää tutkiessaan perheenisä huomasi, että tuntematon nainen oli kierrellyt viime tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heidän pihallaan noin kymmenen minuutin ajan. Nainen oli kurkistanut talon ikkunoista sisään ja vienyt mukaansa joitakin tavaroita. Naisella oli mukanaan koira.
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707162200268012_u0.shtml?ref=juurinyt_…
Kommentit (25)
Kiinnostaisi tietää että miten tämä keissi eroaa A.Smithin keissistä? Noin niinkuin periaatteellisella tasolla?
Toivottavasti tää nainen lukee tän facebookista/ lehdestä ihan kuumotuksissaan.
Niin häikäilemätöntä ja törkeää mennä toisten pihoille penkomaan
Hyvä ettei kasvoja julkaistu, kyllä syyllinen tunnistaa itsensä takamuksestakin ja varmasti hävettää!
Tämä Alen oli hitusen fiksumpi kuin se bussikuski, ei julkaissut kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Jutun mukaan tallenteella näkyvät naisen kasvot mutta iltalehti tunnettuun tyyliinsä julkaisee (tunnistusta varten?) kuvan naisen takamuksesta.
Kannattaisko lukea tuo juttu uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tää nainen lukee tän facebookista/ lehdestä ihan kuumotuksissaan.
Niin häikäilemätöntä ja törkeää mennä toisten pihoille penkomaan
Olen vakuuttunut, että hän lukee asiasta av-palstalta. Vaikuttaa erittäin stereotyyppiseltä palstalaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää että miten tämä keissi eroaa A.Smithin keissistä? Noin niinkuin periaatteellisella tasolla?
Mua kiinnostaa, mitä yhtäläisyyttä sä näissä näät
Koira on syytön, sen naamaa ei saa julkaista. Rosvon saa, jos ei tunnista omaa takamustaan, kun Juha kauniisti pyytää..
Millaista elämäsi olisikaan ilman roskalehtiä?
Vierailija kirjoitti:
Jutun mukaan tallenteella näkyvät naisen kasvot mutta iltalehti tunnettuun tyyliinsä julkaisee (tunnistusta varten?) kuvan naisen takamuksesta.
Juha ei ole antanut naisen kasvot paljastavia kuvia julkisuuteen.
Harmitti ettei mulla ollut kans talon takapuolella valvontakameraa, kun naapurinmuija kurkisti kaikista meidän ikkunoista vuorotellen sisään. Näin sen itse teossa, olin kotona. Mutta enpä takaa mitä multa löytyy kännykästä. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää että miten tämä keissi eroaa A.Smithin keissistä? Noin niinkuin periaatteellisella tasolla?
Mua kiinnostaa, mitä yhtäläisyyttä sä näissä näät
Valvontakamera, ja tässä tapauksessa jopa uhrin kuva, tosin hanurista, mutta anyway, julkaistaan päivälehdessä, toisin kuin A.Smithin "uhrit", jotka vapaaehtoisesti menivät hänen tykö, mahdollisesti jopa poikkiksiltaan salaa. Näen hyvinkin paljon yhtäläisyyksiä näissä keisseissä periaatteellisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää että miten tämä keissi eroaa A.Smithin keissistä? Noin niinkuin periaatteellisella tasolla?
Nainen on tunkeutunut yksityisalueelle tarkoituksenaan varastaa yksityisomaisuutta.
Täälläkin varastetaan pihoista amppelikukkia ja haudoilta lyhdyt. Kuka edes kehtaa tehdä moista?
Onko ne nyt netissä myynnissä vai laittoi omalle parvekkeelleen? Nolooo.
Meidän pihalta vietiin viikko sitten istutus ruukkuineen päivineen, naapurilta vietiin pieni pihapatsas.
Vantaan Tikkurilassa
Kuinkahan yleistä tämä on? Meilläpäin on joka kesä jostain pihasta hävinnyt tavaraa ja istutuksia.
Meiltä lähti viime kesänä tuikkulyhdyt (8 kpl) omenapuusta. Ne oli itse paskartelemia, että kiva kun kelpas. Kuunliljat oli harvennettu. Ihan fiksusti kuitenkin. Kiitos hänelle.
Isommat tavarat ovat saaneet vielä jäädä paikoilleen, kuten grillit ja kalusteet. Yhdeltä naapurilta on pieni kaasupullo hävinnyt.
Tänä kesänä meidän talossa on kamerat, mutta kaikki on vielä toistaiseksi tallessa.
Fiksut ihmiset käyttää tallentavaa kameravalvontaa. Asutaan itsekin turvallisessa omakotitalokorttelissa, jossa useammilla on kameravalvonta pihallaan. Monenlaista asiatonta hiippailijaa on kameroista näkynyt, päivisin ja öisin. Niistä informoidaan tietysti naapureitakin. Toiset on tutkineet paikkoja, toiset vieneet tavaraa pihoilta. Eivät ole naapuruston omaa porukkaa,
Jutun mukaan tallenteella näkyvät naisen kasvot mutta iltalehti tunnettuun tyyliinsä julkaisee (tunnistusta varten?) kuvan naisen takamuksesta.