Minusta tuntuu, että terapeuttini ei usko mun sairauksiin. Tuntuu vähättelevän asiaa kokoajan.

Kun kerron, etten jaksa uskoa tulevaisuuteeni enkä yrittää yhtään mitään enään, niin se sanoo tyyliin "Mulla on paljon asiakkaita käynyt joilla on paljon samanlaisia oireita kuin sulla ja hyvin ovat monet pystyneet työelämään tai opiskeluun, että ei nuo sun ongelmat ole pahimmasta päästä"

No sehän kiva. Mutta kun minä en ole pystynyt. Miksi se ei voisi vastata tuollaseen vaikka jotain että

"Kuulostaa harmilliselta, jos et enään usko tulevaisuuteen että se näyttäytyisi vielä hyvänä. Olisi hyvä työstää tätä ajattelutapaa parempaan suuntaan. Ymmärrän, että sullahan on paljon ikäviä ja traumaattisia kokemuksia takana, että ei se varmasti helppoa ole alkaa ajattelemaan tulevaisuutta valoisasti. Mutta siihen pyrimme"

Jotain tuohon suuntaan voisi ennemmin kommentoida, toisin kuin aina verrata mua joihinkin toisiin asiakkaisiin, kun he toisetkin ovat niin pystyneet siihen ja siihen.

Välillä on tunne, että turhaanko tuolla käyn, jos kerta mun ongelmat ei hänen mielestään ole oikein mitään?

On joskus epämiellyttävää istua siinä tuolilla ja puhua ongelmista, kun toinen vastailee verraten mua toisiin asiakkaisiin tai yleensäkin sanoo usein ettei nämä ongelmat ole niin pahoja, että on pahempiakin.

Ehkä se vaan haluaa yrittää luoda mulle paremman mielen kertomalla, että muutkin ovat pystyneet niin pystyt sinäkin? Mutta itse ajattelen tuon sen sanomisen sitten omassa mielessäni väärin?