MIKSI postaatte palstalle aloituksia aiheesta "suurin osa miehistä haluaa (fyysisesti) nuoria naisia?"
Ihmettelen siksi, että naiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä miehet katsovat. Naiseksi kasvaminen on huomattavasti raadollisempaa kuin mieheksi kasvaminen: koko ajan kerrotaan, miltä pitäisi näyttää ja jos jotain "vikaa" on nähtävissä, miehet kyllä kertovat ihan päin näköä. Julkkisnaisten kiloja ja rupsahtamista kauhistellaan, kuvia photoshopataan minkä ehditään.
Miten joku voi luulla, etteivät naiset tiedä, että nuori mallikaunotar on ihanne, ja että suurin osa naisista EI ole tämän ihanteen näköisiä?
Jos joku mies haluaa vain 22-vuotiaita naisia,kaikin mokomin, kunhan ei lähentele vastentahtoisia nuoria naisia. En ole kiinnostunut tällaisesta miehestä. Omani saa katsella ihan ketä lystää, niin minäkin teen. Elämäni ei riipu siitä suuntaan tai toiseen, mikä miesten seksipreferenssi on. En ole koskaan itse ollut mikään ihannenainen, ja ihan mukavasti pyyhkii. :) Kaltaisiani on suurin osa tavismammoista.
Kysymys kuuluu siis: miksi kerrot itsestäänselvyyksiä ja mitä ajattelet siitä seuraavan? Kai tuohon joku motiivi täytyy olla. Ja miksi kerrot täällä mammojen tyyssijassa, missä ei edes ole sitä ihannenaisporukkaasi - luulisi, että haluat tiedottaa tätä "totuutta" kohderyhmällesi. :D
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:

No ei kai nyt kohderyhmälle (eli niille nuorille naisille) kannata tätä kertoa. Sehän vain huonontaa miesten mahdollisuutta saada heitä.
Ei nuorille kauniille naisille tarvitse sitä erikseen kertoa jos tämä ei ole kasvanut tynnyrissä. Nämä joutuvat tahtomattaan kuulla ihan kaiken ikäisten miesten mielipiteitä heistä hyvin jatkuvalla syötöllä.
Jep. Melkoista nuorten naisten aliarvointia. :D Ihan kuin olisi kyse jostain apinoista tms. luontokappaleesta, joka ei tajua mitään...
Kyllä monet nuoret naiset ovat niin persoja ulkonäköön liittyville kehuille, että voisi hyvin kuvitella heidän olevan vähän pihalla sen suhteen kuinka hyvältä näyttävät.
Seksiobjektina pitäminen ei ole kehu.
Onhan, ja se antaa tälle "objektille" valtaa.
Mitä "valtaa" minulla nyt sitten on?
Vaikutusvaltaa. Jota voit käyttää tai olla käyttämättä.

Ja sinulla ei ole valtaa että voit itse päättää ketä haluat seksuaalisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee markkina-arvoteoriasönkötykseen. Olen tästä teoriasta saanut vain selville että miehet mieluiten harrastavat seksiä ilman parisuhdetta nuorten kauniiden naisten kanssa jos se olisi mahdollista, mielellään lapseton. Ihan piti teoria tätä itsestäänselvyyttä varten tehdä?
Ei kai kukaan kutsu sitä "teoriaksi", paitsi sen vastustajat. Täällä on loputtomasti ihmisiä jotka "eivät usko siihen" jne. Kyse on vaan termeistä, jotka osuvasti ja helposti kuvaavat todellisuutta: Toiset ovat haluttavempia kuin toiset. Koska useimmat ovat suht samaa mieltä, voi sanoa että toi on ysi ja toi on kolmonen, vaikka vastarannan kiiskejä aina löytyy, itsekin olen usein semmoinen.
Jos ei aina tulisi näitä jotka väittää vastaan, ei tarvitsisi käydä näitä keskusteluja.
Haluatko kertoa vähän lisää tästä kun vaikutat sen puolustajalta? Siis ihmisen arvo määrittyy sen mukaan mitä suurin osa pitää haluttavana? Onko tällä arvolla erillaisia tasoja? Kuka ne määritellään? Vai onko kyse vain niistä itsestäänselvyyksistä?
Ja heti ensimmäinen tuli väittelemään...
Tämän takia tarvitaan niitä tutkimuksia, sinun takia.
Ei sillä ole ihmisarvon kanssa mitään tekemistä, vaan markkina-arvon. Seksuaali-, tai parisuhdemarkkina-arvon. Englanniksi SMV, sexual market value. Kyllä, kyse on itsestäänselvyyksistä suurissa linjoissa, vaikka kaikki (tilastolliset) trendit ja mekanismit eivät ole kaikkien tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siksi, että naiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä miehet katsovat. Naiseksi kasvaminen on huomattavasti raadollisempaa kuin mieheksi kasvaminen: koko ajan kerrotaan, miltä pitäisi näyttää ja jos jotain "vikaa" on nähtävissä, miehet kyllä kertovat ihan päin näköä. Julkkisnaisten kiloja ja rupsahtamista kauhistellaan, kuvia photoshopataan minkä ehditään.
Miten joku voi luulla, etteivät naiset tiedä, että nuori mallikaunotar on ihanne, ja että suurin osa naisista EI ole tämän ihanteen näköisiä?
Jos joku mies haluaa vain 22-vuotiaita naisia,kaikin mokomin, kunhan ei lähentele vastentahtoisia nuoria naisia. En ole kiinnostunut tällaisesta miehestä. Omani saa katsella ihan ketä lystää, niin minäkin teen. Elämäni ei riipu siitä suuntaan tai toiseen, mikä miesten seksipreferenssi on. En ole koskaan itse ollut mikään ihannenainen, ja ihan mukavasti pyyhkii. :) Kaltaisiani on suurin osa tavismammoista.
Kysymys kuuluu siis: miksi kerrot itsestäänselvyyksiä ja mitä ajattelet siitä seuraavan? Kai tuohon joku motiivi täytyy olla. Ja miksi kerrot täällä mammojen tyyssijassa, missä ei edes ole sitä ihannenaisporukkaasi - luulisi, että haluat tiedottaa tätä "totuutta" kohderyhmällesi. :D
No ei kai nyt kohderyhmälle (eli niille nuorille naisille) kannata tätä kertoa. Sehän vain huonontaa miesten mahdollisuutta saada heitä.
Ei nuorille kauniille naisille tarvitse sitä erikseen kertoa jos tämä ei ole kasvanut tynnyrissä. Nämä joutuvat tahtomattaan kuulla ihan kaiken ikäisten miesten mielipiteitä heistä hyvin jatkuvalla syötöllä.
Jep. Melkoista nuorten naisten aliarvointia. :D Ihan kuin olisi kyse jostain apinoista tms. luontokappaleesta, joka ei tajua mitään...
Kyllä monet nuoret naiset ovat niin persoja ulkonäköön liittyville kehuille, että voisi hyvin kuvitella heidän olevan vähän pihalla sen suhteen kuinka hyvältä näyttävät.
Seksiobjektina pitäminen ei ole kehu.
Onhan, ja se antaa tälle "objektille" valtaa.
Mitä "valtaa" minulla nyt sitten on?
Niinpä. "Valta" saada vaarinsa ikäiset pervot huutelemaan törkeyksiä. 🙄🤢💩

Tuossa lauseessasi ei nyt ole mitään järkeä. Ei taida edes liittyä aiheeseen.

Sitten tämä "valta" on niin kuin kova vatsatauti. Voin pahoin useammin kuin muut ihmiset eikä tee mieli syödä (seksiä) koska minulle tulee vain mieleen se pahoinvointi (kuinka minut nähdään objektina).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tosiaan ap:n kyselyihin vastannut yksikään asiasta vaahtoaja. 😃
Koitin siinä pitkässä ketjussa kysyä mikään idea näin itsestäänselvässä tutkimuksessa ja vastaus oli jotain siitä kuinka kuusikymppinen mies EI USKALLA sanoa haluavansa kakskymppistä. Ok. Piti sitten tutkia ihan.
Kyllä "itsestäänselvyyksiäkin" pitää tutkia. Ei tästä ole vielä kauaakaan aikaa, kun pidettiin itsestäänselvyytenä, että nainen on älyllisesti niin rajoittunut, että heitä ei kannata yliopistoon päästää.
Mitenköhän toisen sukupuolen mahdollisuudet koulutukseen ja sitä kautta työhön ja itsenäisyyteen vertautuvat siihen, että mies voi myöntää tumputtavansa nuorille naisille? 😂
Sen kun himoitsette mitä haluatte, kunhan annatte nuorten naisten olla rauhassa ei-toivotuilta lähestymisiltä. Halua kukaan ei ole kieltämässä, mutta turha luulla, että naiset haluavat tietää random miehen haluista itseään kohtaan.
Molemmat olivat olevinaan itsestäänselvyyksiä. Eikö ole hyvä, että naisten älynlahjoja tutkittiin, jotta heidänkin on nykyään mahdollista kouluttautua?
Minä lähestyn tasan tarkkaan ketä haluan. Ei kukaan av-mamma minun oikeuksiani rajoita.
Kunhan lähestyy kohteliaasti ja hyväksyt pakit ilman jankkaamista ka poistut välittömästi etkä jää stalkkaamaan niin sen kun.
N23

Taitaa olla se vaikein osa näille tyypeille...
"Ja sinulla ei ole valtaa että voit itse päättää ketä haluat seksuaalisesti?"
Tässä päästiinkin ytimeen. Markkina-arvoteorian kannattajat näkevät että naisella on suhteessa ja pariutumisvaiheessa suurin valta, Laasanen puhui seksuaalisesta vallasta. Mutta mitä valtaa se on joka määräytyy toisesta käsin, toisen määrittelemin ehdoin? Joka muuttuu ja loppuu naisen ikääntyessä? Miehethän siinä valtaa edelleen pitävät, miehet määrittelevät kuka ja millainen nainen on haluttava. Naisen seksuaalinen valta ei ole valtaa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siksi, että naiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä miehet katsovat. Naiseksi kasvaminen on huomattavasti raadollisempaa kuin mieheksi kasvaminen: koko ajan kerrotaan, miltä pitäisi näyttää ja jos jotain "vikaa" on nähtävissä, miehet kyllä kertovat ihan päin näköä. Julkkisnaisten kiloja ja rupsahtamista kauhistellaan, kuvia photoshopataan minkä ehditään.
Miten joku voi luulla, etteivät naiset tiedä, että nuori mallikaunotar on ihanne, ja että suurin osa naisista EI ole tämän ihanteen näköisiä?
Jos joku mies haluaa vain 22-vuotiaita naisia,kaikin mokomin, kunhan ei lähentele vastentahtoisia nuoria naisia. En ole kiinnostunut tällaisesta miehestä. Omani saa katsella ihan ketä lystää, niin minäkin teen. Elämäni ei riipu siitä suuntaan tai toiseen, mikä miesten seksipreferenssi on. En ole koskaan itse ollut mikään ihannenainen, ja ihan mukavasti pyyhkii. :) Kaltaisiani on suurin osa tavismammoista.
Kysymys kuuluu siis: miksi kerrot itsestäänselvyyksiä ja mitä ajattelet siitä seuraavan? Kai tuohon joku motiivi täytyy olla. Ja miksi kerrot täällä mammojen tyyssijassa, missä ei edes ole sitä ihannenaisporukkaasi - luulisi, että haluat tiedottaa tätä "totuutta" kohderyhmällesi. :D
No ei kai nyt kohderyhmälle (eli niille nuorille naisille) kannata tätä kertoa. Sehän vain huonontaa miesten mahdollisuutta saada heitä.
Ja taas itsestäänselvyys. :D Ihanko ajattelit, että nuoret naiset eivät muuten tiedä, että suuri(n) osa miehistä kuolaa heitä?
Ja miksi ihmeessä käyttää aikaansa siihen, että kertoo täällä, miten mammat eivät kelpaa? Samaan aikaan voisi jahdata niitä oikeasti kiinnostavia 22-vuotiaita sen sijaan, että kirjoittaisi hikihatussa epäkiinnostaville naisille, että he eivät kelpaa ko. miehelle. :)
No mutku niille täytys niinku puhuu ja sillee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siksi, että naiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä miehet katsovat. Naiseksi kasvaminen on huomattavasti raadollisempaa kuin mieheksi kasvaminen: koko ajan kerrotaan, miltä pitäisi näyttää ja jos jotain "vikaa" on nähtävissä, miehet kyllä kertovat ihan päin näköä. Julkkisnaisten kiloja ja rupsahtamista kauhistellaan, kuvia photoshopataan minkä ehditään.
Miten joku voi luulla, etteivät naiset tiedä, että nuori mallikaunotar on ihanne, ja että suurin osa naisista EI ole tämän ihanteen näköisiä?
Jos joku mies haluaa vain 22-vuotiaita naisia,kaikin mokomin, kunhan ei lähentele vastentahtoisia nuoria naisia. En ole kiinnostunut tällaisesta miehestä. Omani saa katsella ihan ketä lystää, niin minäkin teen. Elämäni ei riipu siitä suuntaan tai toiseen, mikä miesten seksipreferenssi on. En ole koskaan itse ollut mikään ihannenainen, ja ihan mukavasti pyyhkii. :) Kaltaisiani on suurin osa tavismammoista.
Kysymys kuuluu siis: miksi kerrot itsestäänselvyyksiä ja mitä ajattelet siitä seuraavan? Kai tuohon joku motiivi täytyy olla. Ja miksi kerrot täällä mammojen tyyssijassa, missä ei edes ole sitä ihannenaisporukkaasi - luulisi, että haluat tiedottaa tätä "totuutta" kohderyhmällesi. :D
No ei kai nyt kohderyhmälle (eli niille nuorille naisille) kannata tätä kertoa. Sehän vain huonontaa miesten mahdollisuutta saada heitä.
Ei nuorille kauniille naisille tarvitse sitä erikseen kertoa jos tämä ei ole kasvanut tynnyrissä. Nämä joutuvat tahtomattaan kuulla ihan kaiken ikäisten miesten mielipiteitä heistä hyvin jatkuvalla syötöllä.
Jep. Melkoista nuorten naisten aliarvointia. :D Ihan kuin olisi kyse jostain apinoista tms. luontokappaleesta, joka ei tajua mitään...
Kyse on apinoista, mutta ne asuu siellä äidin kamarissa nenäliinojen kanssa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee markkina-arvoteoriasönkötykseen. Olen tästä teoriasta saanut vain selville että miehet mieluiten harrastavat seksiä ilman parisuhdetta nuorten kauniiden naisten kanssa jos se olisi mahdollista, mielellään lapseton. Ihan piti teoria tätä itsestäänselvyyttä varten tehdä?
Dosentti Rintala siteeraa aikoinaan Henry Laasasen tutuksi tekemää markkina-arvoteoriaa. Muistelen ettei Laasanen saanut väiteltyä itseään tohtoriksi epätieteellisen teoriatutkimuksensa vuoksi. Tällaisen teorian siteeraaminen ja kutsuminen tieteeksi on kyseenalaista. Ylipäätään minua risoo, että äärimmäisen sovinistinen, seksistinen ja naisen arvon vain nuoruuden ja kauneuden kautta näkevä teoria ja siihen liitetyt termit kuten atm ja htm ovat nykyään yleisesti käytössä. Kun tausta on tämä.
Älä huoli.
Näitä termejä käyttävät pojat poistuvat kotoaan vain täyttääkseen ED-varastonsa.
On siinä ja siinä ovatko he luokiteltavissa ihmisiksi:)
Ihan siksi, ettei naisilla menisi niin hyvin. Naiset ovat kouluttautuneita, monet hyväpalkkaisiakin. Naiset ovat miesten apajilla. Ainoa keino saada naiset ruotuun on painattaa lehdet täyteen vähäasuisia nuoria naisia. Sama netissä. Naiset halutaan saada tuntemaan alemmuutta. Näettekö miesten kuvia? Miesten egoa varjellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siksi, että naiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä miehet katsovat. Naiseksi kasvaminen on huomattavasti raadollisempaa kuin mieheksi kasvaminen: koko ajan kerrotaan, miltä pitäisi näyttää ja jos jotain "vikaa" on nähtävissä, miehet kyllä kertovat ihan päin näköä. Julkkisnaisten kiloja ja rupsahtamista kauhistellaan, kuvia photoshopataan minkä ehditään.
Miten joku voi luulla, etteivät naiset tiedä, että nuori mallikaunotar on ihanne, ja että suurin osa naisista EI ole tämän ihanteen näköisiä?
Jos joku mies haluaa vain 22-vuotiaita naisia,kaikin mokomin, kunhan ei lähentele vastentahtoisia nuoria naisia. En ole kiinnostunut tällaisesta miehestä. Omani saa katsella ihan ketä lystää, niin minäkin teen. Elämäni ei riipu siitä suuntaan tai toiseen, mikä miesten seksipreferenssi on. En ole koskaan itse ollut mikään ihannenainen, ja ihan mukavasti pyyhkii. :) Kaltaisiani on suurin osa tavismammoista.
Kysymys kuuluu siis: miksi kerrot itsestäänselvyyksiä ja mitä ajattelet siitä seuraavan? Kai tuohon joku motiivi täytyy olla. Ja miksi kerrot täällä mammojen tyyssijassa, missä ei edes ole sitä ihannenaisporukkaasi - luulisi, että haluat tiedottaa tätä "totuutta" kohderyhmällesi. :D
No ei kai nyt kohderyhmälle (eli niille nuorille naisille) kannata tätä kertoa. Sehän vain huonontaa miesten mahdollisuutta saada heitä.
Ei nuorille kauniille naisille tarvitse sitä erikseen kertoa jos tämä ei ole kasvanut tynnyrissä. Nämä joutuvat tahtomattaan kuulla ihan kaiken ikäisten miesten mielipiteitä heistä hyvin jatkuvalla syötöllä.
Jep. Melkoista nuorten naisten aliarvointia. :D Ihan kuin olisi kyse jostain apinoista tms. luontokappaleesta, joka ei tajua mitään...
Kyllä monet nuoret naiset ovat niin persoja ulkonäköön liittyville kehuille, että voisi hyvin kuvitella heidän olevan vähän pihalla sen suhteen kuinka hyvältä näyttävät.
Seksiobjektina pitäminen ei ole kehu.
Onhan, ja se antaa tälle "objektille" valtaa.
Mitä "valtaa" minulla nyt sitten on?
On sinun syytäsi, että ressukka on nyt vihainen kaikille naisille ja itkee yksin kopperossaan. Nyt pyydät anteeksi julmaa käytöstäsi:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tosiaan ap:n kyselyihin vastannut yksikään asiasta vaahtoaja. 😃
Koitin siinä pitkässä ketjussa kysyä mikään idea näin itsestäänselvässä tutkimuksessa ja vastaus oli jotain siitä kuinka kuusikymppinen mies EI USKALLA sanoa haluavansa kakskymppistä. Ok. Piti sitten tutkia ihan.
Kyllä "itsestäänselvyyksiäkin" pitää tutkia. Ei tästä ole vielä kauaakaan aikaa, kun pidettiin itsestäänselvyytenä, että nainen on älyllisesti niin rajoittunut, että heitä ei kannata yliopistoon päästää.
Mitenköhän toisen sukupuolen mahdollisuudet koulutukseen ja sitä kautta työhön ja itsenäisyyteen vertautuvat siihen, että mies voi myöntää tumputtavansa nuorille naisille? 😂
Sen kun himoitsette mitä haluatte, kunhan annatte nuorten naisten olla rauhassa ei-toivotuilta lähestymisiltä. Halua kukaan ei ole kieltämässä, mutta turha luulla, että naiset haluavat tietää random miehen haluista itseään kohtaan.
Molemmat olivat olevinaan itsestäänselvyyksiä. Eikö ole hyvä, että naisten älynlahjoja tutkittiin, jotta heidänkin on nykyään mahdollista kouluttautua?
Minä lähestyn tasan tarkkaan ketä haluan. Ei kukaan av-mamma minun oikeuksiani rajoita.
Kunhan lähestyy kohteliaasti ja hyväksyt pakit ilman jankkaamista ka poistut välittömästi etkä jää stalkkaamaan niin sen kun.
N23Taitaa olla se vaikein osa näille tyypeille...
"Mutku mä olin jo tehnyt mausoleumin jo valmiiksi....."
Niinpä. En myöskään ymmärrä miksi. Enkä myöskään sitä miksi jonkun tuntemattoman mielipide ketään jaksaa kiinnostaa. Etenkin kun totuus on, että melkein minkäikäinen ja näköinen nainen kuitenkin loppupeleissä saa parisuhteen tai ainakin seksiä. Toisin kuin monet miehet.
Vierailija kirjoitti:
"Ja sinulla ei ole valtaa että voit itse päättää ketä haluat seksuaalisesti?"
Tässä päästiinkin ytimeen. Markkina-arvoteorian kannattajat näkevät että naisella on suhteessa ja pariutumisvaiheessa suurin valta, Laasanen puhui seksuaalisesta vallasta. Mutta mitä valtaa se on joka määräytyy toisesta käsin, toisen määrittelemin ehdoin? Joka muuttuu ja loppuu naisen ikääntyessä? Miehethän siinä valtaa edelleen pitävät, miehet määrittelevät kuka ja millainen nainen on haluttava. Naisen seksuaalinen valta ei ole valtaa ollenkaan.
Naisilla on kaikki valta maailmassa sen jälkeen kun kaikki naiset lakkaavat välittämästä yhtään miesten sanelemista ulkonäkövaatimuksista. Ne ovat se viimeinen millä miehet pitävät valtansa rippeistä kiinni ja yrittävät alistaa naisia.