Vuoroviikko asumisesta ja äitien ja isien eroista
Meidän erosta jo kolme vuotta. Lapset olleet koko ajan vuoroviikoin. Ei mitään ongelmia. Meillä miehen kanssa hyvät välit ja homma toimii. Välimatkaa 6km. Elareita ei makseta vaan kulut puokkiin noin suurinpiirtein. Asioista keskustellaan ja vedetään yhtäköyttä.
Mutta kun näistä puhuu ulkopuolisen kanssa niin välillä törmään siihen että "voi miten hienoa,kun isäkin pitää noin paljon" ja sitten "sinä pääset niin helpolla,kun saat jokatoinen viikko vaan olla". Minä en esimerkiksi saa yhtään mainita,että on välillä raskasta sumplia lasten harrastuskuskailuja,koska olen kuitenkin vapautettu niistä joka toinen viikko. Mitä siitä että käyn töissä ja ajan tuhat kilsaa viikossa. Siitä puolet lasten harrastusmenoja. Se on ihan sama,koska sitten taas voin "vaan olla". Niin tai hoitaa kaikkia normijuttuja mitä ei voi tehdä,kun seitsemän päivää viikosta kuskaan lapsia.
Mutta siis isä on sankari,koska pitää noin paljon ja minä hiukan mitättömämpi.
Ymmärsikö kukaan?
Kommentit (5)
Mun ex, joka ei ole käynyt töissä eron jälkeen on huippuisä, vaikka pitää lapset täydet hoitopäivät tarhassa ja lomaa lapsilla on vain mun loma-ajat. Valittaa vanhemmuuden raskautta ja tukijoita ja ymmärtäjiä riittää.
Minä olen b-luokan äiti, vaikka teen pitkää työpäivää silloin, kun lapset eivät ole luonani, jotta voin olla lasten kanssa mahdollisimman paljon, kun he ovat luonani.
Lapset siis viikko-viikko.
Minä en olisi hyväksynyt eron jälkeen viikko ja viikko systeemiä. Eikä lapsen isälle olisi edes käynyt työn takia. Yksi koti ja lapsi käy joka toinen vl ja välillä viikolla. Onneksi jo täysi-ikäinen.
Tämä vuoroviikko on kyllä meidän tapauksessa kaikkien tahdosta. Myös lapset tahtoo näin. Ja toimii meillä. Itseäni vaan ottaa välillä päähän ulkopuolelta tuleva arvostelu. Minä olen nyt vähemmän äiti.
Todellisuudessa avioliiton aikana kuskasin lapsia paljon vähemmän mitä nyt. Johtuen ihan siitä,että työni takia on vaikeampi järjestää. Nyt järjestän väkisin jotenkin,mutta hankalaa se on välillä.
Meillä on ollut vuoroviikko nyt seitsemättä vuotta. Lapset tahtovat vielä teininäkin.
En ole kuitenkaan kokenut tuollaista väheksyntää. Mieleeni ei ole edes tullut, että joku voisi väheksyä minua.
Kaksinaismoralismia. Etäisä joka tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu dumppaamatta lapsia äidilleen on sankari. Vastaava etä-äitiä pidetään hylkiönä.