Kriisi! Haluan irtioton arjesta ennen kuin alan vakavaan parisuhteeseen ja hankin lapsia
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Kommentit (297)
Ap: hyppää koneeseen. Ei pitäisi olla liian vaikeaa. Taitaa tulla kaikkien aikojen räväköin ja spontaanein reissu heh. :D Näitä "irtiottajia" maailmalla on kyllä näkynyt. Sinisilmäistä suomityttöä viedään kuin litran mittaa ja sitten puhutaan tekosyvällisiä viinipäissään muiden hiirulaisten kanssa, hohhoijaa. Entä jos "irtiottaisit" ihan jokapäiväisessä arjessasi mitä milloinkin haluaisit. Nämä väkinäiset reissut ovat olleet monille pettymyskin. Jos sinulla olisi palava halu, niin olisit jo varmasti reissusi tehnyt. Mitä noihin seksitouhuihin tulee, niin paneskele sen paikallisen pelimiehen kanssa, niin moni välttyy mielipahalta. Siis jos suuntaat oman maanosan ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö toi "suomailaisilla naisilla on helppo maine" lätinä voisi 2017 vuonna jo loppua?? Miehistä sama olisi "panomies, kova äiiiäää". Suomalaiset naiset tekee mitä tahtoo ja sillä selvä.
Tässä tulee usein sukupolvien välinen kuilu vastaan: nuoret on avoimia ja osa vanhemmastakin väestöstä, mutta sieltä vanhemmpien joukosta löytyy vielä muutama patakonservatiivinen, jonka ajatusmaailma ei ole tavoittanut 2010-lukua vaan on jäänyt johonkin hamaan historiaan. Tällaiset höperöt on hyvä sivuuttaa hymyilemällä ja sitten jatkamalla keskustelua muiden asiallisten ihmisten kanssa.
99.9% maailman väestöstä halveksii horoilevia naisia ja tulee aina halveksimaan. Suominainen voi uskotella itselleen parissa pohjoisessa länsimaassa muutaman vuosikymmenen esiintyneen muoti-ilmiön muuttaneen asiat päälaelleen, mutta se on itsepetosta. Itke ja hakkaa nyrkkiä seinään, mutta tuo asia ei tule muuttumaan, koska se ei ole syntynyt tyhjästä. Nuoret ovat meilläkin menossa taas konservatiivisempaan suuntaan.
Seksin harrastaminen on horoilua? Ap:n pitää jäädä Suomeen ja harrastaa seksiä vain 7. treffin jälkeen, silloin kun oikein tuntee miehen?
Mitä eroa sillä on, että ap jää Suomeen ja kuksii vuoden aikana paria suomalaista ja sillä, että lähtee reissuun ja kuksii yhtä tai kahta ulkomaalaista?! 😂😂😂
Se on nämä vanhan liiton miehet, jotka ajattelevat, että nainen on miehen omaisuutta, kontekstissa kuin kontekstissa: esim. oman vaimon paikka on kotona, ruoka on valmis viidelta ja koti on siistissä kunnossa. Eivät saa käydä ulkona seurassa, jossa on muita miehiä. Globaalissa kontekstissä tämä vanhan liiton mies hoksaa, että hetkonen, minä = suomalainen, tuo tuntematon nainen tuolla = suomalainen, mutta aikoo mennä pois suomesta, näin viitekehys laajenee ja mies kuvittelee, että kansalaisuus luo näkymättömän siteen hänen itsensä, ja ulkomaille lähtevän naisen välille, ja näin ollen nainen on ikään kuin hänen omaisuuttaan.
Joidenkin mielestä tällainen ajattelu on vähän vanhanaikaista, minusta se on lähinnä sairasta.
Miten tämä muodostui nyt yhtäkkiä seksi matkaksi? Ap mainitsi sivulauseessa italialaisen miehen ja nyt on muiden mielestä menossa ympäri maailmaa harrastamaan irtosuhteita. Jos nuori nainen menee matkalle vuodeksi niin suurella todennäköisyydellä muiden kokemusten mukana tulee myös lomaromansseja. Se ei varmaan ollut APn matkan tarkoitus.
Anna mennä. Osta lippu ulkomaille ja ole niin kauan kun on kivaa. Jos alkaa tökkimään niin kotiin pääsee koneella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
Höpöhöpö, ihmiset ovat aina harrastaneet seksiä ja tilastojen mukaan entisaikaan jopa enemmän kuin nykyään. Antaa niiden panna ketkä haluavat, ei se muille kuulu. Itse koen seksin vain positiivisena asiana. Jännää että joku pahoittaa tästäkin mielensä.
On se tahallaan väärin ymmärtäminenkin taito omalla tavallaan. Tässä ketjussa keskustellaan matkustamisesta ja siihen liittyvistä seksisuhteista yms. Niillä on ihan oikeasti monessa maailman kolkassa seurauksensa vaikka esim. meillä Suomessa ei juurikaan. Entisaikaan ei todellakaan ole juuri pilailtu hindulaisten sovittuja avioliittoja Intian lomien yhteydessä. Väännetään rautalangasta: seksiin ei suhtauduta kaikissa kulttuureissa samalla lailla kuin meidän omassamme. Ä-ly-ät-kö? Henkilökohtaisesti ei kiinnosta ketä ketäkin panee, tai jättää panematta.
Eiköhän ole noin 80 % todennäköisempää, ettö ap tapaa ja hyppää sänkyyn nimenomaan jonkun toisen reppureissaajan kanssa eikä intialaisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ap: hyppää koneeseen. Ei pitäisi olla liian vaikeaa. Taitaa tulla kaikkien aikojen räväköin ja spontaanein reissu heh. :D Näitä "irtiottajia" maailmalla on kyllä näkynyt. Sinisilmäistä suomityttöä viedään kuin litran mittaa ja sitten puhutaan tekosyvällisiä viinipäissään muiden hiirulaisten kanssa, hohhoijaa. Entä jos "irtiottaisit" ihan jokapäiväisessä arjessasi mitä milloinkin haluaisit. Nämä väkinäiset reissut ovat olleet monille pettymyskin. Jos sinulla olisi palava halu, niin olisit jo varmasti reissusi tehnyt. Mitä noihin seksitouhuihin tulee, niin paneskele sen paikallisen pelimiehen kanssa, niin moni välttyy mielipahalta. Siis jos suuntaat oman maanosan ulkopuolelle.
Menin lukiosta suoraan opiskelemaan ja valmistuin vasta nyt, ei siis aikaa reissailla, muutamaa lyhyehköä kesälomamatkaa lukuunottamatta. Nyt olisi sauma lähteä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
Höpöhöpö, ihmiset ovat aina harrastaneet seksiä ja tilastojen mukaan entisaikaan jopa enemmän kuin nykyään. Antaa niiden panna ketkä haluavat, ei se muille kuulu. Itse koen seksin vain positiivisena asiana. Jännää että joku pahoittaa tästäkin mielensä.
On se tahallaan väärin ymmärtäminenkin taito omalla tavallaan. Tässä ketjussa keskustellaan matkustamisesta ja siihen liittyvistä seksisuhteista yms. Niillä on ihan oikeasti monessa maailman kolkassa seurauksensa vaikka esim. meillä Suomessa ei juurikaan. Entisaikaan ei todellakaan ole juuri pilailtu hindulaisten sovittuja avioliittoja Intian lomien yhteydessä. Väännetään rautalangasta: seksiin ei suhtauduta kaikissa kulttuureissa samalla lailla kuin meidän omassamme. Ä-ly-ät-kö? Henkilökohtaisesti ei kiinnosta ketä ketäkin panee, tai jättää panematta.
Omalla kohdalle ne romanttiset hetket ovatkin tapahtuneet suurimmaksi osaksi (90%) muiden reissaajien kanssa. Sitä on ikään kuin samassa veneessä ja sen tilanteen jakaminen tapahtuu aika luonnollisesti. Monesti myös näillä reppureissaajilla on melko liberaalit arvot, eli seksiä ei koeta niin, että nyt pitäisi alkaa sitten häitä miettiä... Se on enemmän hetkessä elämistä ja nauttimista. Tiet erkanevat sitten ja elämä jatkuu ja hauskaa oli.
m
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
En tunne italialaisia, joten en kysy keneltäkään mitään. Italialaisnainen ei missään tilanteessa paneskele yhdenkään suomimiehen kanssa, koska olen tästäkin ketjusta lukenut, että suomimies ei jakele tavaraansa ulkomailla. Kysymyksesi on täysin hypoteettinen.
Tuossa aasialaisessa tapauksessa se aasialainen mies pilasi itse tulevan avioliittonsa. En nyt ymmärrä, miksi aasialainen nainen ei tule enää ikinä löytämään aviomiestä. Vai pelehtivätkö tuossa naiset keskenään?
Et ole tainnut juuri matkustella länsimaiden ulkopuolella. Ohitit tahallasi koko viestin pointin turhalla saivartelulla. Palataan asiaan, jos joskus opit pysymään aiheessa. Viestisi huokuu sellaista tietämättömyyttä, etten tiedä edes mistä alkaisin asiaa edes avaamaan. Et ymmärrä miksei aasialainen nainen jonka sovittu avioliitto ei toteudu ei löydä miestä? Miten pihalla voi ihminen edes olla?
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä muodostui nyt yhtäkkiä seksi matkaksi? Ap mainitsi sivulauseessa italialaisen miehen ja nyt on muiden mielestä menossa ympäri maailmaa harrastamaan irtosuhteita. Jos nuori nainen menee matkalle vuodeksi niin suurella todennäköisyydellä muiden kokemusten mukana tulee myös lomaromansseja. Se ei varmaan ollut APn matkan tarkoitus.
Anna mennä. Osta lippu ulkomaille ja ole niin kauan kun on kivaa. Jos alkaa tökkimään niin kotiin pääsee koneella.
Kieltämättä vähän hämmentää tämän keskustelun kehitys. Mutta kiitos, eiköhän tässä aleta väijymään halpalentoja ;)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämää ei kannata aikatauluttaa noin, että 30-34v naimisiin ja lapsia, koska se ei välttämättä mene niin.
Juu, totta, mutta itse olen melko järjestelmällinen ihminen ja nyt kun on ikää 26v, niin en kyllä alle neljän vuoden tuttavuuden kanssa halua naimisiin ja lapsia. Jotkut menee naimisiin puolen vuoden jälkeen ja lapsi pistetään aluilleen vuoden tuntemisen jälkeen, itse vaadin kyllä enemmän aikaa. Mutta kukin tyylillään :)
ap
En halua maalata piruja seinille, mutta voi käydä niin, ettet välttämättä löydä sitä miestä aikataulusi puitteissa. Paitsi, jos huolit kenet tahansa.. Suuri vitsaus ovat korkeasti koulutetut sinkkunaiset.
Ai joku 6-12 kk irtiottoko pilaa kaiken? 😂
Eihän siellä maailmalla toki ole miehiä, joita voisi tavata.
Jos et ole trolli, niin olet todella yksinkertainen. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
En tunne italialaisia, joten en kysy keneltäkään mitään. Italialaisnainen ei missään tilanteessa paneskele yhdenkään suomimiehen kanssa, koska olen tästäkin ketjusta lukenut, että suomimies ei jakele tavaraansa ulkomailla. Kysymyksesi on täysin hypoteettinen.
Tuossa aasialaisessa tapauksessa se aasialainen mies pilasi itse tulevan avioliittonsa. En nyt ymmärrä, miksi aasialainen nainen ei tule enää ikinä löytämään aviomiestä. Vai pelehtivätkö tuossa naiset keskenään?
Et ole tainnut juuri matkustella länsimaiden ulkopuolella. Ohitit tahallasi koko viestin pointin turhalla saivartelulla. Palataan asiaan, jos joskus opit pysymään aiheessa. Viestisi huokuu sellaista tietämättömyyttä, etten tiedä edes mistä alkaisin asiaa edes avaamaan. Et ymmärrä miksei aasialainen nainen jonka sovittu avioliitto ei toteudu ei löydä miestä? Miten pihalla voi ihminen edes olla?
Reppureissailukulttuuri perustuu (paradoksaalisesti) siihen, että reissaajat hengailevat aika pitkälti toistensa (kaltaistensa) kanssa, eivät niinkään paikallisten. Näin ollen matkalla tapaa monesti itsensä kaltaisia ihmisiä, ja ihastumista tapahtuu herkästi (vautsi, tuo ajattelee asioista ihan samalla tavalla kuin minäkin, vihdoinkin joku tajuaa!). Sitten tiet on ihanaa ja tiet erkanevat jossain vaiheessa ja kenties jatkatte yhteyden pitämistä, ehkä tulee vastaan joku toinen, ehkä sitä kaipaa hetken verran omaa aikaa yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
Höpöhöpö, ihmiset ovat aina harrastaneet seksiä ja tilastojen mukaan entisaikaan jopa enemmän kuin nykyään. Antaa niiden panna ketkä haluavat, ei se muille kuulu. Itse koen seksin vain positiivisena asiana. Jännää että joku pahoittaa tästäkin mielensä.
On se tahallaan väärin ymmärtäminenkin taito omalla tavallaan. Tässä ketjussa keskustellaan matkustamisesta ja siihen liittyvistä seksisuhteista yms. Niillä on ihan oikeasti monessa maailman kolkassa seurauksensa vaikka esim. meillä Suomessa ei juurikaan. Entisaikaan ei todellakaan ole juuri pilailtu hindulaisten sovittuja avioliittoja Intian lomien yhteydessä. Väännetään rautalangasta: seksiin ei suhtauduta kaikissa kulttuureissa samalla lailla kuin meidän omassamme. Ä-ly-ät-kö? Henkilökohtaisesti ei kiinnosta ketä ketäkin panee, tai jättää panematta.
Eiköhän ole noin 80 % todennäköisempää, ettö ap tapaa ja hyppää sänkyyn nimenomaan jonkun toisen reppureissaajan kanssa eikä intialaisen miehen kanssa.
Toivottavasti.
Suosittelen! Itse tein saman ja sieltä matkalta tarttui mukaan mieskin, jonka kanssa harrastetaan nykyään yhdessä näitä seikkailuja kun intohimo matkustamiseen jäi molemmille päälle.
Jos ei ole matkakassaa niin suosittelen esim. working holiday-viisumin hankkimista vaikka Australiaan ja sieltä sitten jatkaa Aasian kautta kotiin. Saa kartutettua matkarahaa hauskalla ja normiarjesta poikkeavalla tavalla. Itse olin illat baarissa töissä ja aamuisin sukeltelin tai surffailin. Sitten matkustelin jonkin aikaa Australiassa ja lähdin kiertämään Kaakkois-Aasiaa.
Jäi upeita muistoja, tapasin ihania ihmisiä, joista muutamia olen nähnyt reissun jälkeenkin. Sain paljon rohkeutta, opin itsenäiseksi ja luottamaan itseeni ja puhuin reissun jälkeen sujuvaa englantia. En enää hätkähdä ihan vähästä vaan opin tekemään nopeita ratkaisuja ja olemaan spotaani olematta hölmö tai hätiköity. Jotenkin oppi luottamaan siihen, että kaikki hoituu aina jotenkin ja ihmiset ovat kaikkialla pääsääntöisesti avuliaita ja ystävällisiä. Olen myös oppinut suunnattomasti uusista kielistä, luonnosta, kulttuureista ja uskonnoista. Olen avoimempi ja suvaitsevaisempi ja tämä on ainakin osin reissujen ansiota. Matkailu avartaa, se on ihan totta.
Matkalle lähtö oli paras päätös, jonka olen ikinä tehnyt.

Ja saisi olla kyllä ihan suomalainen reppureissaaja. Ja mielellään samasta kylästä. Ja sitten kotiin ja naimisiin. Ettei vaan kukaan meidän kylän neitokainen pääse pitämään hauskaa sellaisen ihmisen kanssa, joka on eri värinen herranjestas. En minä rasisti ole mutta sanon nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Ja mitäs merkitystä sillä on että minkä maalainen se petikumppani on? :D
En yhtään ihmettele sitä miksi suominaiset on helpoimman naisen maineessa..
Et tietenkään, tietäen kotimaisten miesten tason melkein mikä vain muu käy :-D
Ehkä ei kannata paljon huudella kotimaisista miehistä ketjussa jossa suominainen kokee lähes pakolliseksi elämänvaiheekseen ulkomailla pyllistelyn. Ennen tämän haaveen toteuttamista kun ei voi ajatellakaan avioliittoa, työuraa ja lapsia. Ajatella jos se alkaakin oikein kaduttaa myöhemmin, että ei tullut pimppaa jaettua ympäri maailmaa. Identiteettikriisihän vähemmästäkin seuraa. Suominaislogiikkaa vahvimmillaan..
En tiedä sinun ikäluokastasi, mutta omani on kansainvälinen ja on kasvanut eurooppalaiseksi. Iso osa opiskelijoista suorittaa erasmus-opinnot ulkomailla ja tulevalta mieheltäkin odotan sulkeutunaisuuden sijasta avoimuutta ja avarakatseisuutta.
ap
Tarkoitatko avoimuudella ja avarakatseisuudella lähinnä menneisyytesi ja nykyisyytesi hyväksymistä? Suhtaudutko avarakatseisesti mahdollisen tulevan miehesi nuoruuden Pattayan seksilomaan ladyboyden kanssa pelehtiessä?
Pattaya nyt ei ole mikään "reppureissaajien" kohde, vaan enemmänkin setämiesten lomakohde, joille muut vähän naureskelevat. Ehkä enemmän kulttuuriorientoitunut matkailu herättää jutunjuurta. AInakin koulutetumman väestön keskuudessa. Go figure.
Pattayan ladyboyt olivat vain esimerkki. Johon ei ole kuulunut vastausta. "Avarakatseisuutesi" tulikin jo viestissä selville..
Minä olen luullut, että ladyboyt ovat maksullisia, mutta varmaan olen ymmärtänyt väärin. Jos kaksi täysi-ikäistä ja täysipäistä ihmistä tulevat hyvin juttuun ja haluavat harrastaa seksiä, niin en näe, mitä väärää siinä on, olipa heidän kansallisuus mitä tahansa. Vastentahtoisuus, hyväksikäyttö ja ihmiskauppa ei tuohon kuvioon kuulu.
Tietämättömyys ja umpimielisyys kiteytettynä samaan viestiin. Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi kathoyen sukupuolen määrittävän hänet maksulliseksi? Onneksi kerroit luulevasi, etkä esim tietäväsi. Mistä tuon vastentahtoisuuden, hyväksikäytön ja ihmiskaupan keksit? En ole noista maininnut halaistua sanaa. Itsekin olisit välttynyt koko aiheelta, jos et olisi niin ennakkoluuloinen ja umpimielinen, että pidät buddhalaisuuden neljännen sukupuolen edustajia maksullisina. No käsitellään se prostituutiokin sitten. Sinulle on ok kahden täysi-ikäisen ja täysipäisen välinen vapaaehtoinen seksi. Tuleeko avarakatseisuutesi esille siinä, että jos samaan kuvioon tulee keskinäinen sopimus maksun suorittamisesta, niin se ei enää olekaan ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämää ei kannata aikatauluttaa noin, että 30-34v naimisiin ja lapsia, koska se ei välttämättä mene niin.
Juu, totta, mutta itse olen melko järjestelmällinen ihminen ja nyt kun on ikää 26v, niin en kyllä alle neljän vuoden tuttavuuden kanssa halua naimisiin ja lapsia. Jotkut menee naimisiin puolen vuoden jälkeen ja lapsi pistetään aluilleen vuoden tuntemisen jälkeen, itse vaadin kyllä enemmän aikaa. Mutta kukin tyylillään :)
ap
En halua maalata piruja seinille, mutta voi käydä niin, ettet välttämättä löydä sitä miestä aikataulusi puitteissa. Paitsi, jos huolit kenet tahansa.. Suuri vitsaus ovat korkeasti koulutetut sinkkunaiset.
Ai joku 6-12 kk irtiottoko pilaa kaiken? 😂
Eihän siellä maailmalla toki ole miehiä, joita voisi tavata.
Jos et ole trolli, niin olet todella yksinkertainen. Oikeasti.
En ole trolli. Haluaisin vain tietää, että ihanko oikeasti on todennäköistä tuon viestin kirjoittajan mielestä, että ap ei pariudu ja ikinä löydä mukavaa miestä, oli reissu tulossa tai ei.
AMK:n on käynyt tuhannet suomalaiset ja usein ovat esim. hoitoalalla tai vaikka toimistotehtävissä, ei siinä saa mitään ylifiksun akateemisen sinkkunaisen leimaa otsaan.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen! Itse tein saman ja sieltä matkalta tarttui mukaan mieskin, jonka kanssa harrastetaan nykyään yhdessä näitä seikkailuja kun intohimo matkustamiseen jäi molemmille päälle.
Jos ei ole matkakassaa niin suosittelen esim. working holiday-viisumin hankkimista vaikka Australiaan ja sieltä sitten jatkaa Aasian kautta kotiin. Saa kartutettua matkarahaa hauskalla ja normiarjesta poikkeavalla tavalla. Itse olin illat baarissa töissä ja aamuisin sukeltelin tai surffailin. Sitten matkustelin jonkin aikaa Australiassa ja lähdin kiertämään Kaakkois-Aasiaa.
Jäi upeita muistoja, tapasin ihania ihmisiä, joista muutamia olen nähnyt reissun jälkeenkin. Sain paljon rohkeutta, opin itsenäiseksi ja luottamaan itseeni ja puhuin reissun jälkeen sujuvaa englantia. En enää hätkähdä ihan vähästä vaan opin tekemään nopeita ratkaisuja ja olemaan spotaani olematta hölmö tai hätiköity. Jotenkin oppi luottamaan siihen, että kaikki hoituu aina jotenkin ja ihmiset ovat kaikkialla pääsääntöisesti avuliaita ja ystävällisiä. Olen myös oppinut suunnattomasti uusista kielistä, luonnosta, kulttuureista ja uskonnoista. Olen avoimempi ja suvaitsevaisempi ja tämä on ainakin osin reissujen ansiota. Matkailu avartaa, se on ihan totta.
Matkalle lähtö oli paras päätös, jonka olen ikinä tehnyt.
Ihana kuulla! Juuri tällaisesta reissusta vähän haaveilisin! Ja tuo Australia olisi varmasti melko fiksukin kohde, kun working visalla taitaa olla yläikäraja 30v? Eli se kannattaisi melkein käyttää nyt vielä kun on alle 30v. Hmm. Pitääkin pohdiskella. Workaway-sivusto on tullut tutuksi viime viikkoina.
ap
kiteytetty koko ilmiön typeryys aika hyvin.Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
En tunne italialaisia, joten en kysy keneltäkään mitään. Italialaisnainen ei missään tilanteessa paneskele yhdenkään suomimiehen kanssa, koska olen tästäkin ketjusta lukenut, että suomimies ei jakele tavaraansa ulkomailla. Kysymyksesi on täysin hypoteettinen.
Tuossa aasialaisessa tapauksessa se aasialainen mies pilasi itse tulevan avioliittonsa. En nyt ymmärrä, miksi aasialainen nainen ei tule enää ikinä löytämään aviomiestä. Vai pelehtivätkö tuossa naiset keskenään?
Et ole tainnut juuri matkustella länsimaiden ulkopuolella. Ohitit tahallasi koko viestin pointin turhalla saivartelulla. Palataan asiaan, jos joskus opit pysymään aiheessa. Viestisi huokuu sellaista tietämättömyyttä, etten tiedä edes mistä alkaisin asiaa edes avaamaan. Et ymmärrä miksei aasialainen nainen jonka sovittu avioliitto ei toteudu ei löydä miestä? Miten pihalla voi ihminen edes olla?
Reppureissailukulttuuri perustuu (paradoksaalisesti) siihen, että reissaajat hengailevat aika pitkälti toistensa (kaltaistensa) kanssa, eivät niinkään paikallisten. Näin ollen matkalla tapaa monesti itsensä kaltaisia ihmisiä, ja ihastumista tapahtuu herkästi (vautsi, tuo ajattelee asioista ihan samalla tavalla kuin minäkin, vihdoinkin joku tajuaa!). Sitten tiet on ihanaa ja tiet erkanevat jossain vaiheessa ja kenties jatkatte yhteyden pitämistä, ehkä tulee vastaan joku toinen, ehkä sitä kaipaa hetken verran omaa aikaa yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Onneksi on nämä suomimiehet, jotka eivät ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä muuten kuin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa oman vaimokkeen kanssa. Ei, vaikka nainen olisi edellisvuoden miss maailma.
Tottakai välivuosi kannattaa pitää, jos sellaista haluat. Nyt sinulla ei ole mitään pidäkkeitä. Noista vinkujista ei kannata välittää, nuo on just niitä, jotka haluavat naisen pysyvän hellan ja nyrkin välissä. Just niitä, joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Palautetta on syytä opetella tulkitsemaan. "Vinkujat" eivät kai missään vaiheessa ole sanoneet, ettei Maiju 26 saisi toteuttaa vaikka 20 miehen gang bangia pimeimmässä Afrikassa keskellä Kongon viidakkoa?
Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeintä, ja suunnata sitten oma toiminta kohti sitä pitkäjännitteisesti. Jos vaikka haluaa sen oman perheen niin on syytä jättää tekemättä temppuja, joilla tämän tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua. Naisilla se on ehdottomasti "lutkailu", ja miehillä taas varallisuuden ja aseman hankkimatta jättäminen.
Vielä kerran: Maiju 26 on vapaa tekemään juuri niin kuin itse haluaa, MUTTA oman tulevaisuuden vuoksi on syytä punnita tarkasti sitä hintaa, jonka valinnoistaan joutuu maksamaan.
Höpöhöpö. Jos miehen maailma kaatuu siihen, että kuvitellulla tyttöystävällä on ollut yhden yön suhde italialaismiehen kanssa, niin sen kun kaatuu. Sinun asenteet on niin 1800-luvulta.
Käys kysymässä joltain katolisen italialaisperheen tyttäreltä miten kävisi, jos paneskelut suomimiehen kanssa tulisivat selville tulevalle kumppanille. Tämä tällaisena käänteisenä esimerkkinä kun tässäkin ketjussa naisten ja miesten asemia pidetään samanlaisina ja kuvitellaan niiden pätevän missä tahansa Suomen ulkopuolellakin. No ehkä tuokin asia valkenee ap:lle, jos joskus reissuunsa ylipäätään pääsee. Itse olen nähnyt miten suomalainen nainen on käytännössä pilannut lomaromanssillaan aasialaisen naisen tulevaisuuden vain koska teki mieli pitää vähän hauskaa. Sinne meni se sovittu avioliitto ja uutta miestä ei tule löytymään. Koittakaa miettiä ulkomailla oikeasti niitä touhujenne seurauksia paikallistenkin kannalta. Paneskelee vaikka muiden turistien kanssa tms.
Höpöhöpö, ihmiset ovat aina harrastaneet seksiä ja tilastojen mukaan entisaikaan jopa enemmän kuin nykyään. Antaa niiden panna ketkä haluavat, ei se muille kuulu. Itse koen seksin vain positiivisena asiana. Jännää että joku pahoittaa tästäkin mielensä.
On se tahallaan väärin ymmärtäminenkin taito omalla tavallaan. Tässä ketjussa keskustellaan matkustamisesta ja siihen liittyvistä seksisuhteista yms. Niillä on ihan oikeasti monessa maailman kolkassa seurauksensa vaikka esim. meillä Suomessa ei juurikaan. Entisaikaan ei todellakaan ole juuri pilailtu hindulaisten sovittuja avioliittoja Intian lomien yhteydessä. Väännetään rautalangasta: seksiin ei suhtauduta kaikissa kulttuureissa samalla lailla kuin meidän omassamme. Ä-ly-ät-kö? Henkilökohtaisesti ei kiinnosta ketä ketäkin panee, tai jättää panematta.
Eiköhän ole noin 80 % todennäköisempää, ettö ap tapaa ja hyppää sänkyyn nimenomaan jonkun toisen reppureissaajan kanssa eikä intialaisen miehen kanssa.
Toivottavasti.
Kyllä kyllä. Olin Barcelonassa ja hostelli oli parhain missä ikinä olin ollut, siellä sen baarissa, ravintolassa ja hengailutiloissa oli mukavampaa viettää illat kuin esim. baarissa.
Hengailtiin kaverin kanssa niiiiiin monen eri maasta olevan tyypin kanssa se 2 viikkoa! 😀
Taisi olla edustettuina esim. britit, Kanada, Brasilia, Aussit, Italia, Puola ja Ruotsi yhdessä juomapelissä.
Rehellisesti koko reissun aikana en viettänyt aikaa yhdenkään espanjalaisen kanssa. 😂
Sieltä sitten löytyikin oma puoliso vaikka tosiaan en mennyt sinne "lutkailemaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias, juuri valmistunut AMK:sta, rakastan lapsia ja olen sitoutuvaa tyyppiä ja haaveissa olisi siinä noin 30- 34-vuotiaana olisi mies, häät ja lapsi, sitten alkaa se perheelämä.
Ennn tätä haluan kuitenkin kokea jotain hurjaa: mieltä kutkuttaa ajatus "välivuodesta", jolloin voisin toteuttaa kaikkea hullua, pakata reppuni ja ostaa pelkkä menolippu maailmalle, juoda punaviiniä auringonnousuun rannalla, päätyä extempore sänkyyn italialaismiehen kanssa - tiedättehän, sellaisia paheita joita jokainen vähän salaa halajaa. Toisaalta, reissun jälkeen se olisi sitten tehty eikä hampaankolossa kaivelisi, että hitto tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa ja lapsi, eikä enää voi lähteä. En hyväksy myöskään pettämistä.
Ihmiset kai katuvat enemmän niitä asioita, mitä jättivät elämässään tekemättä, kuin niitä mitä tekivät. Pitäisiköhän sitä uskaltaa lähteä? Mitä tekoa / tekemättä jättämistä sinä kadut?
n26
Perus suominainen, ykköstoiveena lutkailu ulkomaalaisten kanssa..
Ja mitäs merkitystä sillä on että minkä maalainen se petikumppani on? :D
En yhtään ihmettele sitä miksi suominaiset on helpoimman naisen maineessa..
Et tietenkään, tietäen kotimaisten miesten tason melkein mikä vain muu käy :-D
Ehkä ei kannata paljon huudella kotimaisista miehistä ketjussa jossa suominainen kokee lähes pakolliseksi elämänvaiheekseen ulkomailla pyllistelyn. Ennen tämän haaveen toteuttamista kun ei voi ajatellakaan avioliittoa, työuraa ja lapsia. Ajatella jos se alkaakin oikein kaduttaa myöhemmin, että ei tullut pimppaa jaettua ympäri maailmaa. Identiteettikriisihän vähemmästäkin seuraa. Suominaislogiikkaa vahvimmillaan..
En tiedä sinun ikäluokastasi, mutta omani on kansainvälinen ja on kasvanut eurooppalaiseksi. Iso osa opiskelijoista suorittaa erasmus-opinnot ulkomailla ja tulevalta mieheltäkin odotan sulkeutunaisuuden sijasta avoimuutta ja avarakatseisuutta.
ap
Tarkoitatko avoimuudella ja avarakatseisuudella lähinnä menneisyytesi ja nykyisyytesi hyväksymistä? Suhtaudutko avarakatseisesti mahdollisen tulevan miehesi nuoruuden Pattayan seksilomaan ladyboyden kanssa pelehtiessä?
Pattaya nyt ei ole mikään "reppureissaajien" kohde, vaan enemmänkin setämiesten lomakohde, joille muut vähän naureskelevat. Ehkä enemmän kulttuuriorientoitunut matkailu herättää jutunjuurta. AInakin koulutetumman väestön keskuudessa. Go figure.
Pattayan ladyboyt olivat vain esimerkki. Johon ei ole kuulunut vastausta. "Avarakatseisuutesi" tulikin jo viestissä selville..
Minä olen luullut, että ladyboyt ovat maksullisia, mutta varmaan olen ymmärtänyt väärin. Jos kaksi täysi-ikäistä ja täysipäistä ihmistä tulevat hyvin juttuun ja haluavat harrastaa seksiä, niin en näe, mitä väärää siinä on, olipa heidän kansallisuus mitä tahansa. Vastentahtoisuus, hyväksikäyttö ja ihmiskauppa ei tuohon kuvioon kuulu.
Tietämättömyys ja umpimielisyys kiteytettynä samaan viestiin. Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi kathoyen sukupuolen määrittävän hänet maksulliseksi? Onneksi kerroit luulevasi, etkä esim tietäväsi. Mistä tuon vastentahtoisuuden, hyväksikäytön ja ihmiskaupan keksit? En ole noista maininnut halaistua sanaa. Itsekin olisit välttynyt koko aiheelta, jos et olisi niin ennakkoluuloinen ja umpimielinen, että pidät buddhalaisuuden neljännen sukupuolen edustajia maksullisina. No käsitellään se prostituutiokin sitten. Sinulle on ok kahden täysi-ikäisen ja täysipäisen välinen vapaaehtoinen seksi. Tuleeko avarakatseisuutesi esille siinä, että jos samaan kuvioon tulee keskinäinen sopimus maksun suorittamisesta, niin se ei enää olekaan ok?
Minun arvomaailmassani seksi perustuu tunteisiin ja haluun, joskus myös rakkauteen. On mielestäni epäilyttävää, että joku harrastaisi seksiä vain saadakseen rahaa. Ottaen huomioon, että esimerkiksi täällä stadissa kaikki alan naiset on nigeriasta yms kehitysmaasta, niin siitä osaa kukin päätellä saattaisiko asiaan liittyä jonkinlaista kyöhän seksuaalista hyväksikäyttöä. (= toisella ei ole rahaa, toisella on, toinen tarvitsee rahaa, toinen ei - puhutaan valtasuhteista). Toki joku voi seksiä myydä vilpittömästi ja vapaasta tahdostaan. Minulle seksi kuitenkin tarkoittaa seksuaalista aktia, joka perustaa kahden ihmisen väliseen seksuaaliseen haluun. Mutta kukin tavallaan.