Onko masennus laiskuutta?

Ei, mutta totta kai masennus aiheuttaa tilan joka ulkoisesti näyttää laiskuudelta. Masennukseen sairastuneet ei kuitenkaan ennen sairastumistaan yleensä ole mitään erityisen laiskoja. Osa on jopa ollut todella ahkeria ja jopa ylitunnollisia. Masennus sitten vie kyllä voimat toimia, mutta se on sairaus, eikä ihmisen perusluonne.

Olen itse sairastanut masennusjakson opiskeluikäisenä ja ei ollut mitään tekemistä laiskuuden kanssa. Se tuli, meni tosi pahaksi, kesti noin vuoden, ja meni itsestään pois. Veljelläni tilanne on pahempi: hän on sairastanut masennusta teinistä asti ja joutui 32-vuotiaana sen takia eläkkeelle. Uskoisin että meillä asia liittyy ihan perinnöllisyyteen ja aivobiologiaan: äitini veljistä kolme on tehnyt jo nuorena itsemurhan ja monella isänkin puolelta on mm. paniikkihäiriötä tai masennusta. 

Keskivaikea masennus aiheuttaa minulla elämänhaluttomuutta, fyysisenä kipuna oireilevaa väsymystä, ilottomuutta, toivottomuutta ja paniikkikohtauksia - ja silti suoritan ja hoidan kodin ja koulun. Jotkut eivät masennukseltaan jaksa, itseäni syyllisyys painaisi liikaa, kun muutenkin on jo epäkelpo ja arvoton olo.

Aivokemiallinen häiriö se on

Masennus on mielekkyyden puutetta yhdistettynä aivojen kemialliseen häiriöön. Saattaa näyttää ulkopuolisen silmissä laiskuudelta.

Varmasti osalla on.

Omalla kohdalla päinvastoin - sairastuin masennukseen kun en enää jaksanut tehdä enempää töitä. 110% työpanos 35v ja sitten kunto loppui.

Jokainen on varmasti kokenut elämässään hetken kun kaikki tuntuu menevän pieleen, itkettää, ahdistaa, tuntuu toivottomalta ja kamalalta ihan kaikkinensa. Ainakin itselle tälläinen tila tulee helposti väsyneenä/nälkäisenä. Tuntuu että koko maailmankaikkeus on vastaan.

Onko tälläisessa kyse laiskuudesta? Oletko sinä olllut laiska sinä hetkenä kun viimeksi itkit ja olo oli toivoton?

Kuinka moni ihminen haluaa olla toivoton, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, kenties vuodesta toiseen. Vailla halua elää, tehdä mitään. Kun aivot ei tuota yhtäkään positiivista ajatusta vaikka kuinka yrittäisi. Kun jatkuva yritys "ryhdistäytymisestä" johtaa väsymykseen, pettymykseen ja toivottomuuden lisääntymiseen.

Kuinka moni lopulta on miettinyt masennuksen todellista olomuotoa.

Terve ihminen näkee laiskuuden, ei voi samaistua tilanteeseen, että ihminen ei jaksaisi edes nousta sängystä ylös. Haluamme ajatella, että masentunut kanssakumppani omaa samat voimavarat kuin itsellä on, että jostakin syystä se masentunut ei vain käytä niitä.

Mieti sitä hetkeä kun olit niin väsynyt ettet jaksanut nousta ylös, jokainen on varmaan senkin kokenut. Oliko kyse silloin laiskuudesta, vai siitä että olit ylittänyt voimavarasi? Nukkunut huonosti, olit stressaantunut, sairas?

Osaatko kuvitella tilaa jolloin sinä lakkaisit haluamasta elää? Ettet löytäisi syytä, tarkoitusta, toivoa? Et uskoisi enää elämään? Et nauttisi asioista vaikka niitä tekisit? Olisit väsynyt vaikka nukkuisit? Että et kokisi iloa? Että jo sängystä ylösnouseminen olisi ponnistus? Että kokisit vain suurta ahdistuksen ja tuskan tunnetta mielessäsi, vaikka kuinka yrittäisit ajatella toisin? Että yrittäisit kaikkesi ja epäonnistuisit, yhä uudestaan ja uudestaan.

Kokeile!

Mieti hetki miltä se mahtaisi tuntua?. Mieti hetki miltä se tuntuisi kun olisit siinä tilassa, olisit yrittänyt ja yrittänyt ja sinulle kerrottaisiin, että oletkin laiska, huono, turha, nouse ylös, mene ulos, RYHDISTÄYDY.

Ja sinä yrität, ja epäonnistut taas.

Miltä se tuntuisi?

Jos se olisi laiskuutta, niin miksi ihmiset päätyisi itsemurhaan, miksi sietäisivät tuota tilaa, voitko kuvitella kuinka kamalaa se olisi, kun heräät yöllä painajaisesta, mutta tilalle ei tulisi helpotus siitä että se olikin vain unta vaan kauhu siitä, että todellisuus on pahempi painajainen.

Mieti seuraavaa päivääsi, poista siitä ilo, onnellisuuden tunne, kaikki positiivinen. Menisitkö kenties harrastukseesi, jos se et tuntisi siitä nautintoa, se vain väsyttäisi sinua?

Entä jos et tuntisi mistään naitintoa tai positiivisia tunteita, tekisitkö niitä asioita enää?

Tekisit pakolliset, nekin itseäsi ruoskien, pakko jaksaa tehdä. Mutta kaikki muu jäisi, lopulta.

Et sinäkään harrasta asioita joita inhoat, jotka tekee olosi kurjaksi, joissa et pärjää, joissa koet vain jatkuvaa pettymystä ja epäonnistumista.

Et sinäkään haluaisi elää, jos puhuisimmekkin harrastuksen sijaan elämästä, jota inhoaisit, joka aiheuttaisi pettymystä, tuskaa, epätoivoa..

Eli ei, masennus ei ole laiskuutta. Sen sijaan laiskuudesta voimme puhua siinä kohtaan kun.puhumme ihmisistä jotka sanovat itsevarmasti masennuksen laiskuutta olevan. On helppo tyytyä tälläiseen johtopäätökseen, kuin miettiä oikeasti mitä se on, millaista on olla masentunut ja miksi ne kurjat ei parane vaikka kuinka huutelisit vieressä käskyä ryhdistäytyä. Se on laiskuutta, laiskuutta olla ajattelematta asioita, laiskuutta olla näkemättä oman kokemusmaailman ulkopuolelle.