Lue keskustelun säännöt.
Varmasti rankkaa kadehtia sukulaisia...:(
05.07.2017 |
Ihme homma. Miksi sitä ei voi olla tyytyväinen siitä mitä itsellä on?
Aina on jollakin joku asia paremmin kuin itsellä. Ja voi se on aina itseltä pois.Ei voi iloita toisen elämästä ei.
Säälittää kun koko lyhyt elämä kuluu kadehtimiseen.
Kommentit (10)
Tai sen kuvittelemiseen, että joku kadehtii😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh. Olen huomannut ,et Fiksu ihminen myöntää kateutensa ja osaa sen myös käsitellä mielessään.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä on rankkaa lue Aku-Ankkaa! :)
No niin mä ainakin luen jos jostain syystä on paha mieli. Tulee heti parempi olo Akun toilailuja seuratessa. Ja 35v oon. 😂
Minulle kateuden ovat myöntäneet lukeneet ihmiset. Onko vaan sattumaa. Viimeisenä olisin odottanut heiltä tällaista myöntämistä.
Tuntui ihan uskomattomalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä on rankkaa lue Aku-Ankkaa! :)
No niin mä ainakin luen jos jostain syystä on paha mieli. Tulee heti parempi olo Akun toilailuja seuratessa. Ja 35v oon. 😂
Söpöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle kateuden ovat myöntäneet lukeneet ihmiset. Onko vaan sattumaa. Viimeisenä olisin odottanut heiltä tällaista myöntämistä.
Tuntui ihan uskomattomalle.
Ovat niin Viisaita,että se ei ole heiltä pois.
Sinulla voi olla joitakin lahjoja joita, et itse välttämättä huomaa tai pidä mitenkään erityisinä.
Kateus on normaalia, suotta sitä kieltämään. Olen minä asteen verran kateellinen serkulle, joka kirjoitti monta L:llää ja lähti opiskelemaan Italiaan. Toisaalta se ei ole minun päämääräni ja nykyisin opiskelen alaa, josta pidän, vaikka oma koulumenestykseni oli selvästi huonompaa. Suuresti nuorempana minua suututti se, että vanhemmat vertasivat meitä keskenään. Se tuntui kamalalta ja epäreilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no mun kohdalla kyse ei ole kateudesta. Olen tyytyväinen siihen mitä olen saanut ja opetellut kiitollisuutta. En vaan jaksa uskoa, että sukulaiseni ymmärtäisivät harhaluuloisuusdiagnoosiani, jonka kanssa on välillä rankkaa elää. Epäilen, että olen erilaisuuteni takia yleinen naurunaihe kun he pienemmästäkin ilkeilevät. Selkään puukotusta ja vittuilua... Epäsuoraa vinoilua...miksi rikkoisin itseäni lisää. Luulen myös että jo nimeni facessa saa heidät häpeämään sukulaisuuttaan hulluun, kuvasta puhumattakaan. En usko että voin enää koskaan luottaa heihin. Surullista mutta totta.
Lisään vielä että olen itse syyllinen tai sairauteni joka on osa persoonaani. Harhoissa olin itse ilkeä ja syyttelevä. Ehkä olen ansainnut kohtaloni. Tietenkin olisin mieluiten mieleltäni terve mutta kaikkea ei voi saada ja minulle nyt sattui vähän paska mäihä.
Jos elämä on rankkaa lue Aku-Ankkaa! :)