Minulla oli sellainen sterotypia arabeista, että he ovat erityisen lapsirakkaita
Puhuttiin miehen kanssa avioliittoa solmiessa, että lapsia ei tehdä heti. Noo, pari vuotta on nyt mennyt ja miehellä paniikki lapsenteosta vain kasvaa. Kavahtaa koko ajatusta. Lapset ovat hänen mielestään ärsyttäviä kitisijöitä, eikä esimerkiksi kestä meillä vierailevia lapsia kauaa. Lapsenteosta mieheni voisi keskustella ensi vuonna, mutta takuuseen ei mene missään nimessä siitä, että myönteistä päätöstä syntyisi. Omaa lasta ei vielä halua.
Minulla vauvakuume on taas hirmuinen!! Mitäs luulette, jäänkö ilman nyyttiä? Jännittää odottaa, että mikä miehen päätös tulee olemaan. Entä jos menee monta vuotta niin, että mies vaan harkitsee ja harkitsee..ja lopulta päättää, että ei halua lapsia ollenkaan? Ja meikä olisin katkera 45v.
Sinänsä moinen lapsikielteisyys oli yllätys, koska olen (virheellisesti) pitänyt suunnilleen kaikkia arabeja tosi lapsirakkaina ihmisinä. Mieheni kaverit ovat kyllä äärimmäisen lapsirakkaita. Mieheni myös sanoi, että tarvitsee vanhempiensa hyväksynnän lapsen teolle. Tämä olikin uusi asia minulle arabikulttuurista.
Tietääkö joku aiheesta " lisääntyminen" enemmän (: ? Osaako joku sanoa, mikä on naisen oikeus saada lapsia? Olen käsittänyt, että ehkäisyä ei saa käyttää, jos toinen sitä vastustaa. Olenko hakoteillä? Kitooos.
Kommentit (16)
En edes tiedä onko tilanteenne minkälainen. Eikä se minua kiinnostakaan.
Nostan vain esille pointin, että monet ulkomaalaiset solmivat alunperin avioliiton saadaakseen oleskeluvan. Jotkut eivät välitä vaan hankkivat heti lapsia ja esittelevät vaimon perheelleen ja sitten kuitenkin jättävät parin vuoden päästä saatuaan pysyvän oleskeluluvan. Eivätkä enää ole kiinnostuneita lapsistaan.
Jotkut taas eivät halua hankkia lapsia ja esitellä vaimoaan omille sukulaisilleen nimenomaan sen takia, etteivät ole vielä varmoja onko tämä se elämänkestävä liitto.
Joillain saattaa suvun kesken saattaa myös olla sovittuna, että miehen pitäisi mennä naimisiin esim. jonkun serkun kanssa ja tämä saattaa painaa miehen mieltä. Mitä tehdä asian suhteen.
Vielä lisään, että vaikka avioliitto olisi miehen puolelta alunperin solmittu siinä mielessä, että saisi esim. oleskeluvan, ei se tarkoita sitä etteikö mies saattaisi huomata jatkossa, että tässä se hänen oikea vaimonsa kuitenkin on ja haluaa perustaa perheen hänen kanssaan ja elää elämänsä loppuun.
Nämä asiat ovat monimutkaisia.
On myös ihan oikeasti sellaisia arabimiehiä, jotka eivät tosiaankaan välitä kovin paljon lapsista.
Arabimaissa lapsia vain syntyy tasaiseen tahtiin. Niistä ei aina niin hirveästi keskustellakaan. Ensimmäinen lapsi on tietysti tärkeä, mutta lapset ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi naisen vastuulla (paitsi taloudellisesti) ja miesten kosketus lapsiin jää juuri siksi ihanaksi paijaamiseksi, kun suurin osa päivästä kuluu kuitenkin ulkosalla elantoa hankkimassa. Tästä välittyy se kuva, että kaikki arabimiehet rakastavat lapsia, kun todelisuus on se, että monilla ei ruoanhankkimisen jälkeen loppujen lopuksi jää kovinkaan paljon aikaa lapsille.
Ja vielä, mitä tulee siihen, että olisit taakkana miehen matkustaessa kotimaahansa. asia on ihan varmasti päinvastoin. Moni mies olisi ylpeä esitellessään ulkomaalaista vaimoaan, asia, joka myös nostaa hänen arvostustaan muiden silmissä siellä.
Ja eihän sitä kieltäkään opi, jos ei joskus aloita ja helpoiten oppii ympäristössä, jossa sitä kuulee koko ajan.
Eräs mahdollisuus on myös se, että menisit miehen mukaan matkalle osaksi aikaa. Voisit olla esim. puolet ajasta ja mies jäisi vielä sen jälkeen kauemmaksi aikaa.
Joidenkin oppineiden mielestä pisin aika mitä ehkäisyä voisi käyttää, esim avioliiton alussa tai jos lapsia on niin monta/pieniä ettei pystyisi uutta lasta hoitamaan,on kaksi vuotta, eli suositeltu imetyksen pituus. Tässä yksi fatwa aiheeseen liittyen, http://www.fatwa-online.com/fataawa/marriage/parenthood/par002/0051031…
Tuolta ei voinut copypastata,siksi vain linkki. Siellä oli myös muita fatwoja aiheeseen liittyen. Esim keskeytetty yhdyntä on sallittu vain vaimon suostumuksella, se voi vähentää naisen nautintoa ja kyllä, naisella on oikeus lapsiin ollessaan naimisissa, eli ehkäisy on sallittua vain aviopuolisoiden suostumuksella, ei mies eikä vaimo voi yksin päättää ehkäisyn käytöstä.
Toki on paljon muslimeita jotka käyttävät ehkäisyä pitempään kuin tuon kaksi vuotta, eikä tietääkseni oppineetkaan ole yhtä mieltä asiasta.
In sha Allaah pääset miehesi kanssa yhteisymmärrykseen asiassa! Omakin mieheni oli monta vuotta sitä mieltä ettei halua lapsia vielä(itse en ollut muslimi tuolloin) ja sitten kun niitä haluttiin, kestikin useampi vuosi ennen kuin raskaaksi tulin.
Mun mielestä tässä nyt ei pontti ole se onko miehesi arabi vai ei. me ihmiset olemme yksilöitä, toiset tykkäävät lapsista ja toiset eivät. oli sitten mistä tahansa kulttuurista tai etnisestä taustasta riippumatta. eikä se nyt välttämättä tarkoita että mies olisi vaan oleskeluluvan perässä vaikkei lapsia haluakaan, eihän kaikki suomalaiset miehetkään halua lapsia.
yritä keskustella miehesi kanssa ja kertoa hänelle kuinka tärkeää sinulle lapsensaaminen on, mutta älä kiristä äläkä painosta. sillä saattaa olla vain päinvastainen vaikutus.
teen dua' aa sinulle sisko jotta Allah auttaisi kiperässä tilanteessa.
Ihan samaa mieltä! Monella suomalaisellakin parilla on tämä ongelma, mies haluais lapsen, vaimo ei. Onpa joskus jopa toisinkin päin. Toiset nyt on lapsirakkaita toiset taas ei.
ei kun tarkoitus oli sanoo siis toisin päin. Vaimo haluais lapsen mies ei, niinhän se siis yleensä on.. mutta ei aina...
Me ei kylla kysytty kenenkaan mielipidetta kun paatimme koettaa lapsia... Enka ole kuullut tuollaisesta hyvaksynnan hakemisesta lasten tekoon aikaisemmin.
Lapsirakashan voi olla tai silta nayttaa etta pusuttelee ja lassyttaa muiden lapsille, mutta se onkin sitten eri asia haluaako omia sellaisia. Mieheni veli on hyva esimerkki tallaisesta. On ihan arsyttavyyksiin asti lapsenmielinen ja hulluttelee vaikka mita lasten kanssa, muttei ole toistaiseksi halunnut omia lapsia, ollut naimisissa viisi vuotta. Ei vain ole valmis sellaiseen viela.
Jospa kyse onkin vain tallaisesta teidankin kohdalla, vaikka miehesi ei tainnut edes pitaa lapsista... Mutta voihan miehillekin tulla jossain vaiheessa se vauvakuume?! Ja eihan ne omat lapset koskaan kitise arsyttavasti... ;o)
Tiedän lähipiiristäni pariskunnan, jossa siis mies muslimi ja vaimo suomalainen kristitty.
Vaimo poti kovaa vauvakuumetta, mutta mies ei yksinkertaisesti voinut tehdä hänen kanssaan lapsia.
Virallisesti mies ei vaan halunnut lapsia tyyliin " ei vielä" , " opinnot ensin" ," katsotaan sitten joskus myöhemmin" , ...jne.
Todellisuudessa tilanne johtui siitä, että miehen isä oli jotenkin korkeassa arvossa uskonnollisissa piireissä kotimaassaan ja olisi hänen katsontakantansa mukaan ollut kaiketikin suurikin häpeä, mikäli hänen poikansa olisi tehnyt lapsen kristityn naisen kanssa.
Joten niinpä siinä sitten kävi, että pari lopulta erosi.
Ja miehelle löytyi kotimaastaan pikapikaa uusi vaimo, joka muutti Suomeen ja jonka kanssa jälkikasvua alkoi siunaantumaan välittömästi...
Sen kummenin en näitä juttuja kommetoi kuin että tietääkseni islamissa ei ole mieheltä kielletty avioituminen kristityn naisen kanssa. Mitenkä se häpeä sillon tälle isälle/suvulla oli? Mutta toisten ihmisten hyväksikäyttäminen on islamissa kielletty, eikä tosi uskovainen kunnon muslimi, eikä muutenkaan kunnon ihminen nai naista eikä miestäkään pelkän oleskeluluvan takia!
Teeskentelijät ja huijarit on erikseen, niitähän ei kukaan halua muutenkaan.........eihän, vai mitä?
eihän se avioituminen kristityn naisen kanssa periaatteessa väärin olekaan, kunhan vain mahdollisista lapsista tulee muslimeja.
Mutta jos vastassa on suomalainen nainen, jonka mielestä uskontoasiat ehkä menevät niin kuten Suomessa on yleisesti totuttu, eli että lapset seuraavat uskonnossa äitiään, niin siinä voi isäpapalla olla jo jotain sanomistakin...
MariahX:
Tiedän lähipiiristäni pariskunnan, jossa siis mies muslimi ja vaimo suomalainen kristitty.
Vaimo poti kovaa vauvakuumetta, mutta mies ei yksinkertaisesti voinut tehdä hänen kanssaan lapsia.
Virallisesti mies ei vaan halunnut lapsia tyyliin " ei vielä" , " opinnot ensin" ," katsotaan sitten joskus myöhemmin" , ...jne.Todellisuudessa tilanne johtui siitä, että miehen isä oli jotenkin korkeassa arvossa uskonnollisissa piireissä kotimaassaan ja olisi hänen katsontakantansa mukaan ollut kaiketikin suurikin häpeä, mikäli hänen poikansa olisi tehnyt lapsen kristityn naisen kanssa.
Joten niinpä siinä sitten kävi, että pari lopulta erosi.
Ja miehelle löytyi kotimaastaan pikapikaa uusi vaimo, joka muutti Suomeen ja jonka kanssa jälkikasvua alkoi siunaantumaan välittömästi...
enpä ole vielä kuullut yhdestäkään arabista, joka olisi pyytänyt siunausta lasten hankintaan vanhemmiltaan, eikä ollut kuullut myöskään arabimieheni, joka sanoi, että " Hölynpölyä, ja että olisi todella nöyryyttävää ja noloa mennä puhumaan jostain sellaisesta vanhempiensa kanssa (tarkoittaen siis lisääntymisasioita)"
Yhtenä kysymyksenä sekin, että miksi tämä mies sitten ylipäätään oli mennyt kristityn naisen kanssa naimisiin...
Ensinnäkin minä en ole huolissani, jos mies haluaa matkustaa yksin kotimaahan. Jos meillä kävisi siten, että mies lähtisi yksin, niin se tuntuisi vain sen hetkiseltä ratkaisulta. Hän ei ole kotimaahan matkustanut, joten en voi mitään sen kummempaa sanoa. Toisaalta hänen sukulaisensa ovat vierailleet meillä ilman puolisoita, joten kai siksi minä en tunne mitään outoutta, jos meikäläisenkin mies lähtisi yksin liikkeelle. Sukulaiset ovat olleet meillä 3 viikosta vähän yli kuukauteen.
Toisaalta tuo, että täytyy kysyä lupa vanhemmilta kuulostaa siltä, että joku on käyttänyt sitä ansioituneesti suomalaisen vaimon kanssa ja siitä on juoru lähtenyt liikkeelle. Eli kaverit kehottavat samassa tilanteessa olevaa kertomaan saman stoorin vaimolleen, jotta ei tarvitsisi tehdä lapsia.
Kerroit tuossa toisessa ketjussa, että sinun on vaikea olla yksin. Se voi jopa olla syynä siihen, että miehesi ei halunnut sinua mukaansa. Hän ehkä halusi sitä vapautta, mitä hänen kotimaassaan yleensä on. Ehkä hän pelkäsi, että sinä roikut hänen perässään joka paikassa, etkä päästä häntä juttelemaan rauhassa sukulaisten ja kavereiden kanssa. Lisäksi hän saattoi pelätä, että kyselet koko ajan, mitä toiset ovat puhuneet ja pyydät miestäsi kääntämään heidän puheitaan. Toisaalta jos tilanne oli tämä, niin mielestäni miehesi voisi valmentaa sinua tapaamaan sukuaan kertomalla, miten hän odottaa sinun käyttäytyvän.
Suomessa on kuitenkin paljon pareja joilla on lapsia ja joissa vaimo on kristitty ja mies muslimi. Minusta se että on rehellisesti sitä mitä on, on tärkeintä, samaa mieltä on mieheni myös. Me elämme tasa-arvoisessa suhteessa.
Jos esim. minä sen vuoksi vaihtasin uskontoani niin en voisi sillä pettää Jumaalaani, enkä miestänikään mutta ehkä itseeni voisin... Tietty jos parilla on sama uskonto se helpottaa joissakin asioissa, mutta sääntö se ei ole.
Nämä asiat ovat yksilöllisiä ja minusta on kauheeta, järkyttävää että arabien vaimot (muslimien) käyttävät tälläsia sterptypioita arabeista! Esim. se että he kaikki haluavat heti naimisiin mentyään lapsia taikka heille on valehtelu, baareissa istuminen tyypillistä!!! Ollaanko me suomalaiset sitten niin samalaisia? Ei todellakaan.!
Ihmiseen, siihen mitä hän on, vaikuttaa pääasiassa kasvatus, koulutus ja geenit. Ei ihmisen luonne määräydy pelkästään hänen syntymäpaikkansa perustella taikka uskonnon perustella. Toiset nyt halua toisia asioita elämässä kuin toiset.
Niin tuo vastaus oli tälle MariahX:lle...
Perheitä ja sukuja on moneksi, oli mies sitten suomalainen tai ulkomaalainen, kristitty tai muslimi, joten enhän minä tietystikään voi tietää mikä totuus tuossa asiassa oli. Eikö mies itse halunnut lapsia suomalaisen vaimonsa kanssa vai oliko taustalla todella perheen asettamat paineet.
Nopeasti niitä lapsia vaan sitten alkoi tulla, kun vaimo vaihtui marokkolaiseen...
Sitä en nyt vaan ymmärtänyt, miksi joku sanoi, että ei tainnut vaimo perään itkeä! Kyllä avioero varmasti aina ja jokaiselle on surun ja itkun paikka, mutta eritoten silloin, jos sen päätöksen erosta joutuu tekemään siitä huolimatta, vaikka toista rakastaisikin.
Minä kyllä luulen että siinä taisi olla miehen puolelta soputumattomuus ongelmat yleensäkkin tähän kulttuurin eikä uskonnolliset erot. Näitä esimerkkejä löytyy, mies ei sopeudu ja vaimo omasta kulttuurista tuntuu silloin parhaalta vaihtoehdolta taikka ainoaltakin vaihtoehdolta.
Taikka hän oli yksikertaisesti niin patriarkkaalisesta ja vanhoillisesta suvusta ja saattopa olla että hän oli jo naimisissa Suomeen tulleessaan. Mutta en usko että hän oli uskonnollinen ihminen.
Tiedän sellasen tapauksen jossa mies meni täällä naimisiin ja haki eroa sitten kun luvat tuli, meni sitten uudestaan avioon naisen kanssa omasta maastaan jonka kanssa oli ollut aviossa ennen Suomeen muuttoa ja jonka kanssa hänellä oli myös lapsi. Tämä mies oli kyllä muiltakin elämäntavoiltaan pelkkä luuseri, suoraan sanottuna. Mutta viimeksi kun kuulin hänestä, ei hän ollut saanut vaimoaan Suomeen useista yrityksistä huolimatta ja tapaili tätä entistä suomalaista vaimoaan! Todella äklöä touhua!
Tietysti avioero satuttaa, mutta silloin kun huomaa tulleensa huijatuksi, luulis kyllä jokaisen itseään kunnioittavan naisen rakkauden kuolevan viimestään siinä vaiheessa! Minä ainakin tuntisin pelkkä inhoa ja halveksuntaa sellaista pelleä ja rikollista kohtaan !!!
Tarvitsee vanhempiensa hyväksynnän lapsen teolle?!?!? Tarvitseeko myös sängyssäolostaan vaimonsa kanssa raportoida vanhemmille? Entä jos " vahinko" tapahtuu ja ei saakaan vanhempiensa siunausta...
Ikävää, jos naimisiin mennessänne olitte suunnitelleet lapsia, mutta hän muuttaakin mieltään... Miksi hän meni naimisiin ylipäätään ja " lupaili" lapsentekoa? Olethan kysynyt?
Ja nyt matkustaa yksin kuukaudeksi pois, eikä huoli sinua mukaansa... Minulla saattaisi alkaa hälytyskellot soida...