Raskaana oleva vaimo huolestuttaa juomisellaan
Eilen oli minun 30v synttäribileet ja miten kävi? Äsken tulimme vaimon kanssa päivystyksestä, kun häneltä lähti taju alkoholin takia. :( En jaksa katsoa enää aikuisen ihmisen perään ja olla huolissaan. Ikinä ei ole vaimo ollut humalassa ja ensimmäisen kerran ylitti rajan juomisellaan. Vaimon holtiton käytös selvinpäinkin epäilyttää ja sairaalassa selvisi, että on raskaana. Miten yliopiston käynyt, fiksu ja nätti nainen voi tehdä näin? Sanoo ettei tiennyt olevansa raskaana mutta en tiedä puhuuko totta. Yritän puhua mutta ylläpitää mykkäkoulua. Iloitsen tulevasta lapsesta, jota on yritetty kohta pari vuotta mutta olen huolissani vaimosta. Vaimo on ollut holtiton ja allapäin pari kuukautta eli suurinpiirtein raskauden ajan. Voiko tuo alkoholilla läträäminen aiheuttaa vahinkoa? Kerrasta kuitenkin kyse.
Kommentit (20)
Ei se yksi kerta mitään mutta muuten raskauden 3 ekaa kk:tta on kriittistä aikaa aivojen kehityksen kannalta ja sinä aikana pitäisi alkoholi olla ihan minimissään.
Vierailija kirjoitti:
Ei se yksi kerta mitään mutta muuten raskauden 3 ekaa kk:tta on kriittistä aikaa aivojen kehityksen kannalta ja sinä aikana pitäisi alkoholi olla ihan minimissään.
En olisi sallinut juomista eilen jos olisin tiennyt raskaudesta.
Usko vaimoasi jos hän sanoo että ei tiennyt. Raskaushormonit etenkin alkuun voi pistää pään aika sekaisin ja olon huonoksi. Sikiö on saattanut saada vammoja tästä kovasta humaltumisesta, tai sitten se on selvinnyt vahingoittumattomana. Nyt alkoholi kokonaan pois, monipuolinen ruokavalio, foolihappoa ja d-vitamiinia ja toivotte parasta. Ultrista saatte myöhemmin lisää tietoa sikiön voinnista.
Jos vaimosi ei edes tiennyt olevansa raskaana niin aika perseestä silloin syyllistää häntä juomisesta, etenkin kun hormoonitkin toimivat nyt aivan eri tavalla kuin normaalisti.
Tottakai yksikin kerta voi aiheuttaa vahinkoa, riippuen kehitysvaiheesta.
Jaa tuskinpa olisi juonut jos olisi tiennyt raskaudesta, joten säästä hänet turhalta epäilyltä. Hormoneista todennäköisesti johtuu alavireisyys.
Eli raskaus rv 8? Yleensä tuossa vaiheessa vasta tulee ekat raskausoireet joten tuskin vaimo on tiennyt olevansa raskaana.
Vierailija kirjoitti:
Usko vaimoasi jos hän sanoo että ei tiennyt. Raskaushormonit etenkin alkuun voi pistää pään aika sekaisin ja olon huonoksi. Sikiö on saattanut saada vammoja tästä kovasta humaltumisesta, tai sitten se on selvinnyt vahingoittumattomana. Nyt alkoholi kokonaan pois, monipuolinen ruokavalio, foolihappoa ja d-vitamiinia ja toivotte parasta. Ultrista saatte myöhemmin lisää tietoa sikiön voinnista.
Kumpikaan meistä ei läträä alkoholilla, korkeintaan kerran pari kuukaudessa juodaan punaviiniä ruoan yhteydessä, joten eiliset bileet ei olleet mitkään viinalla läträys kemut. Ja en ole painostanut vaimoa mutta olen huolissani.
Raskaana tai lääkkeissä varmaan pienikin annos voi kolahtaa aika sähäkästi. Suosittelen korkin laittamista kiinni raskauden ajaksi. Ei tuo terveellistä ole. Jos nyt on muutama lasi viiniä juotu ilman tietoa raskaudesta, niin minkäs sille voi. Luultavasti kaikki on kunnossa, jos ei ole vaimo itseään kaksin käsin myrkytystilaan juonut.
Sellaista vielä, että jos sattuisi tulemaan keskenmeno, niin se tuskin johtuu tuosta kertahumalasta. Keskenmenot ovat hyvin yleisiä.
Mutta eiköhän kaikki kuitenkin mene hyvin. Onnea teille.
Vaimosi voi olla alkoholisti. Se on hoitamattomana kuolemaan johtava sairaus, joten jos hän piilottelee tai vähättelee juomistaan ja se aiheuttaa sinussa huolta, kannattaa googletella Suomen tehokkainta hoitomuotoa sairauteen.
Moni nainen, alkoholistikin, pysyy juomatta raskausajan, joten kannattaa tarkkailla tilannetta erityisesti lapsen synnyttyä. Kaikkea hyvää teille!
Alkoholi on voinut aiheuttaa vaurioita. Eivät ne vauriot aina näy ultrassa eivätkä ne aina tarkoita sitä, että lapsella on fas-lapsen naama ja jos ei ole, niin kaikki on ok. Vaimosi on voinut hankkia typeryydellään lapsellesi hermostovaurioita, jotka vaikuttavat motoriikkaan tai persooonallisuuteen. Sellaisia pieniä mutta isoja juttuja, jotka heikentävät lapsen kykyä sosiaalistua ja edetä elämässä. Jos lapsestasi tulee huomattavan herkkä ahdistumaan tai sellainen, joka tuntee itsensä aina kömpelöksi, arastelee liikkumista ja kontaktin ottoa ihmisiin, nämä asiat voivat johtua juurikin äitylin pienestä alkon käytöstä, juuri siitä, josta kaikki sanovat, ettei sen nyt vielä mihinkään vaikuta. Tällaiset pienet käytöksessä näkyvät jutut altistavat koulukiusaamiselle ja syrjäytymiselle ja ongelmat kumuloituvat. Lapsesi voi joutua koko elämänsä miettimään, miksi hän tuntee itsensä jollain tapaa erilaiseksi, sellaiseksi, jolle kaikki normi jutut ovat vaikeita, miksi hän ahdistuu niin helposti, miksi hän ei oikein hanskaa yksinkertaisimpiakaan ihmissuhdeasioita. No, äitillä on pikku little secret, tuo rankka kertajuominen... näistä tällaisista joutuu moni aikuinen kärsimään eikä kukaan heille kerro, että elämän ikäinen itsensä syyttely oli turhaa. Että syy olikin äitissä, joka veti röökiä tai ryyppäsi ihan vain siksi, ettei välittänyt tietää, oliko raskaana vai ei ja eihän nyt yksi känni mitään tee. Kyllä tekee. alkoholi on aina absoluuttinen hermomyrkky. Katsopa huviksesi you tubesta viedoita, joissa sikiö yskii, kun äiti vetää vähän röökiä. Samalla tavalla se viina kulkeutuu kohtuun. Hulluja ovat naiset, jotka raskaana ottava pisaraakaan. Leikkivät todella isoilla asioilla.
Miten joku voi olla tietämättä raskautta? Yleensä jokainen kyllä huomaa, että kk:t ovat jääneet pois. Etenkin parisuhteessa, jos ehkäisy on jätetty veke, pitäisi olla heti kellot soimassa.
Mitä tarkoitat holtittomuudella?
Voihan olla, että pienikin alkoholimäärä vaikuttaa toisella tavoin raskauden aikana.
Nyt korkki kiinni molemmilta loppuraskauden ajaksi. Tsemppaat samalla vaimoasi.
Ihmisiä heikkouksineen ne yliopiston käyneetkin ovat, vaikka olisivatkin jonkin tieteenalan asiatuntijoita.
Kyllä on vaimo saanut umpikännissä olla koko ajan jos ei ole tajunnut MUKA raskaana olevansa, varsinkin jos ladata on oikeasti yritetty. Jos aktiivisesti yrittäisin raskautta, ei tulisi mieleenkään lähteä super ryyppäsiin ilman testin tekoa.
Keskushermosto ja aivot kehittyvät ennen rv 12 ja alkoholi voi aiheuttaa pahoja vaurioita.
Minkä ikäisiä olette? Oletteko todella valmiina vauvaan?
Nykyään on niin paljon niitä lieviä adhd-tyyppisiä häiriöitä lapsilla. Jotkut epäilevät ruuan lisäaineita ja vaikka mitä syyksi. Itse en ihmettelisi, jos jossain vaiheessa kävisi ilmi, että taustalla piilee tämä täysin käsittämätön asenne, jonka mukaan viinin maistelu ja pieni tissuttelu raskauden alkuaikoina on ihan ok :/. Ennen naiset eivät juoneet alkoa yhtään, etenkään raskaan. Ei myöskään ollut mitään adhd-ongelmia. Syy ja seuraus?
Minulla on ADHD-poika ja en raskauden aikana juonut pisaraakaan alkoholia. Tämä vain tiedoksi, että alkoholi ei ole aina syynä!
Jos 2v jo yritetty niin voi olla ettei edes seuraa kiertoa ja oireita. Tarpeeksi monta kertaa luullut ja pettynyt. Nimimerkillä kolmen vuoden ehkäisemättämyyden jälkeen yllättäen raskaana, kuukautiset reilusti myöhässä ennen kun tuli mieleen varmuuden vuoksi testata.
Alkoholin käyttö raskausaikana on varmin tapa saada kehitysvammainen lapsi. Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vammauttamia FAS-lapsia syntyy Suomessa joka vuosi noin 600, osa vaatii elämänmittaista laitoshoitoa.
Raskauden aiheuttamat hormonimuutokset voivat aiheuttaa masentuneisuutta ym. Todennäköisesti sikiö on ihan kunnossa, mutta ei enää alkoholia!