Typerien ja nolojen kysymysten ketju---Kysy mitä vain, muut vastaavat ilman veetuilua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi koiralle tai kissalle kelpaa roskat lattialta, mutta ei ruoka kupista?

Aamulla, päivällä ja illalla typeriä sahanpurumaisia kuivia nappuloita, päivästä toiseen vuodet läpeensä.

Jos sinut ruokittaisiin samoin niin kyllä sinullekin lattialta löytynyt nakinpätkä tai pullanmurut olisivat yhtä juhlaa.

Miksi lesbo, eikä vain yksi vaan moni, haluaa miehen näköisen ja oloisen naisen?

Voiko pillahtaa-verbiä käyttää muusta kuin itkemisestä? Jos voi, niin pari esimerkkilausetta?

Jos yhteisössä on kaksi toisiaan vastaan olevaa ihmistä, niin kumman "puolella" todennäköisemmin olet?

ylänuoli = vahvemman

alanuoli = heikomman

Vierailija kirjoitti:

Miksi koiralle tai kissalle kelpaa roskat lattialta, mutta ei ruoka kupista?

Kissojen ja koirien vaistot varmasti ohjaavat ne etsimään ruokaa, joka on ns. vapaana luonnossa eli tässä tapauksessa lattialla. Ehkä ne eivät kaikkea syö, mutta ainakin tarkistavat mistä on kyse.

Luulen kuitenkin että jos sun kissat ja koirat syövät lattialta eivätkä lautaseltaan, silloin vika on siinä mitä sieltä lautaselta löytyy. Tarkista onko siellä sopivaa ruokaa, onko se tuoretta ja kyseisen eläinyksilön makuun ja ikään käypää.

Vierailija kirjoitti:

Voiko pillahtaa-verbiä käyttää muusta kuin itkemisestä? Jos voi, niin pari esimerkkilausetta?

Enpä usko. Pillahtaa taitaa olla näitä suomen kielen idiomeja eli ilmauksia, joita ei voi purkaa, jos merkityksen on pysyttävä samana. Se on myös isolaattiverbi eli verbi jota ei käytetä kuin yhdessä merkityksessä tai muodossa.

Siksi pillahtaa verbi esiintyy vain muodossa ja merkityksessä 'pillahtaa itkuun'.

Ehkä aikaisemmin verbi pillahtaa on ollut käytössä yleisessä merkityksessä että jokin nestemäinen purskahtaa ulos, mutta nykyisin verbiä ei käytetä enää kuin tässä yhdessä ainoassa merkityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lesbo, eikä vain yksi vaan moni, haluaa miehen näköisen ja oloisen naisen?

Noloa tunnustaa, mutta en ymmärrä että jos naiset kiinnostaa, miksi valita mahdollisimman miesmäinen ulkoiselta olemukseltaan. Jos vain joku lesbo itse voisi kertoa?

N

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukkakaali pitää pestä?

Kukkakaalista otetaan ensin pois ne vihreät/vaaleanvihreät lehdet. Ihan vaaleat pienet lehdet voi jättääkin ja syödä mutta yleensä niistä ei tykätä koska niitä ei ole totuttu syömään ja mitä vihreämpi lehti, sitä kitkerämmältä se voi maistua. Pesua varten kukkakaali kannattaa pilkkoa tai käsin irrotella osiin että palat saa huuhdottua paremmin, koska kukkakaali on niin iso ja "poimuinen". Yleensä multaa tms ei ole yhtään joten huuhtelu kylmällä vedellä riittää.

Usein on etanoita. Kaupan tuotteista en tiedä, kasvatan itse. Etanat ovat ihastuneita kaikkiin kaaleihini.

Sanotaan, ettei trolleihin kannata reagoida, koska ne vain innostuvat siitä. Kannattaako trolleihin reagoida edes peukuttamalla, ja miten peukuttaminen vaikuttaa heihin? Kummat peukut saavat trollin innostuneemmin jatkamaan trollaamista: ylä- vai alapeukut?

Onko Reformi-studio, joku vitsikanava vai onko nuo tosissaan?

https://www.youtube.com/channel/UCxU1d38t37EqswjsWT6gmMg

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lesbo, eikä vain yksi vaan moni, haluaa miehen näköisen ja oloisen naisen?

Noloa tunnustaa, mutta en ymmärrä että jos naiset kiinnostaa, miksi valita mahdollisimman miesmäinen ulkoiselta olemukseltaan. Jos vain joku lesbo itse voisi kertoa?

N

En ole itse kuullut mistään faktana että "lesbot haluavat mahdollisimman miesmäisen kumppanin". Eiköhän tämä ole taas sellaista ennakkoluuloisten heteroiden mutua.

Onko todella olemassa "naismaisia naisia" ja "miesmäisiä naisia"? Kenen mielestä, milloin ja miten määriteltyinä?

Jos luit tänään IS:stä Kaari Utrion kirjoituksen siitä kuinka se mikä on koettu oikeanlaiseksi (hetero)naiseudeksi länsimaissa on muuttunut rajusti viimeisen sadan vuoden aikana, tajuat ettei ole olemassa mitään yhtä ainutta oikeaa heteronaiseuttakaan. Naisen kehoon heijastetaan ikään kuin ulkoa päin kultuurisia oletuksia, ja sitten ne naiset jotka kykenevät noudattamaan tuota käsitystä, ovat sinä aikakautena aikalaistensa silmissä "oikeita naisia" ja muut taas poikkeavia. Ja tämä koskee vain siis ulkonäköä, tyyliä ja kehoa.

Melko vanhakantainen on länsimainen käsitys että jos vaikkapa mies pitää seksuaalisesti miehistä, sitten hän jotenkin muuttuu "naismaiseksi" ja samaa on tietysti ajateltu lesboista. Tosiasiassa, jos vain ulkoista habitusta katsotaan niin ei-heteroissa on kaikennäköistä ja -tyylistä porukkaa. Homojen ja lesbojen parissa on jo vuosikymmeniä sitten ollut paljon erilaisia termejä eri tyyleille. Eniten vanhakantaista heterojen nais-mies jakoa on edustanut lesboilla ns. butch ja femme -kategoriat. Heterojen yleinen stereotypia homoista on taas naismainen homo, mutta itse porukan sisällä on olemassa vaikka mitä ryhmiä kuten nämä "äijämäiset" "karhut".

Kuitenkin ihmisten kirjo sukupuoli-identiteetin ja sukupuolisen suuntauksen perusteella on aika valtava, kun ei ole vaan biseksuaalit vaan myös muunsukupuoliset ja interseksuaaliset ja vaikka mitä muita tapoja identifioitua ja nämä kategoriat ja nimityksen muuttuvat jatkuvasti aivan kuten heteronaiseus ja -mieheyskin. Nykyään onkin aika vaikea asiallisesti hahmottaa mikä edes olisi edes "naismaista" tai "miesmäistä" heterokontekstissa. Toisaalta hassua on soveltaa heteronormatiivisia määritelmiä ei-heteroihin.

Yllä esitetyn kysymyksen tuulesta temmattu oletus ja kysymyksen tarkoitus eivät kuulostakaan vilpittömiltä halulta tietää ja ymmärtää vaan enemmänkin sukupuolivähemmistöjä vastaan suunnatulta propagandalta.

Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde kumpi heistä on paha ja kumpi hyvä? vai onko se lukijan itsensä päätettävissä?

Vierailija kirjoitti:

Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde kumpi heistä on paha ja kumpi hyvä? vai onko se lukijan itsensä päätettävissä?

Ei, kyllä tarina on mielestäni aika selkeä. Mr. Hyde on vain osa tohtori Jekyllin persoonaa. Kirjan idea varmasti on osoittaa kuinka yhdessä samassa ihmisessä on kykyä sekä hyvään että pahaan. Tarinassa hyvä puolisko jotenkin kiinnostuu liikaa pimeästä puolestaan, jolloin se puoli luonteesta saa vallan.

Miten voi "samaistua" - eläytyä ajatuksen tasolla ymmärtämistarkoituksessa - ihmisen henkiseen ominaisuuteen, joka on aivan erilainen kuin itsellä? Esimerkiksi kiltti ilkeyteen, pessimisti optimismiin, introvertti ekstroversioon, vähään tyytyvä ahneuteen, älykäs tyhmyyteen, mukavuudenhaluinen masokismiin, rohkea ujoon ym. ym.

Aina voi pintapuolisesti perehtyä siihen millaista käytöstä jokin ominaisuus ennustaa, mutta miten voisi mahdollisimman aidosti kuvitella, miltä toisenlaisen mielessä näyttää, niin että suorastaan TUNTEE, miten sellainen motivoituu jostain toiminnasta enemmän kuin toisesta? (Ja ilman että samalla yrittää muuttaa itseään oikeasti sellaiseksi.)

Voiko romaaniheimoon kuuluva mies olla töissä hoiva-alalla tai tehdä kotitöitä?

Vierailija kirjoitti:

Miten voi "samaistua" - eläytyä ajatuksen tasolla ymmärtämistarkoituksessa - ihmisen henkiseen ominaisuuteen, joka on aivan erilainen kuin itsellä? Esimerkiksi kiltti ilkeyteen, pessimisti optimismiin, introvertti ekstroversioon, vähään tyytyvä ahneuteen, älykäs tyhmyyteen, mukavuudenhaluinen masokismiin, rohkea ujoon ym. ym.

Aina voi pintapuolisesti perehtyä siihen millaista käytöstä jokin ominaisuus ennustaa, mutta miten voisi mahdollisimman aidosti kuvitella, miltä toisenlaisen mielessä näyttää, niin että suorastaan TUNTEE, miten sellainen motivoituu jostain toiminnasta enemmän kuin toisesta? (Ja ilman että samalla yrittää muuttaa itseään oikeasti sellaiseksi.)

Sinä lähdet virheellisestä oletuksesta että ihmisen psyyke määrittyy vain yhden ominaisuuden mukaan, joka on hänet henkisesti jotenkin jäädyttänyt. Hän on vain "kiltti" eikä mitään muuta. Tämä liian pinnallinen käsitys ihmisestä. Koska mitä tarkoittaa ensiksikin "kiltti" ja mitä "ilkeä"? Kuka sen määrittelee ja missä yhteydessä?

Kukaan ei ole absoluuttisen kiltti eikä vain sitä. Ihmisessä on paljon erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Se millaisena ihminen itsensä näkee, se miten hänet nähdään muiden ihmisten toimesta ja millainen hän objektiivisesti on, ovat nekin vaihtelevia tulkintoja.

Se tarkoittaa että meissä kaikissa on alkujaan kyky olla kaikkea mikä liittyy ihmisyyteen. Lisäksi kun saamme normaalin kasvatuksen, meillä on empatiakykyä ja mielikuvitusta asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä kykyä lisää vielä tieto ja elämänkokemus, sekä luonteen kypsyminen.

Osittain empatiakyky on kulttuurista ja aikakaudesta riippuvaa. Elämmekö yhteisöllisessä vai individualistisessa kulttuurissa, korostaako kulttuuri ihmisläheisyyttä vai kilpailua yksilöiden välillä, jne... Onko meidät kasvatettu huomioimaan muut ihmiset vai keskittymään itseemme?

miksi helsinkiläiset ohjelmoijat ja punavihreät humanistit puhuvat niin että joka sanan lopussa ääni kohoaa?

elI siiS vaikkA vähäN näiN 

ei siis kovempaa mutta ikäänkuin korkeammalta

Miksi oman kasvimaan tai puutarhan tuotannosta ollaan niin kovin ylpeitä? Tai itse poimituista marjoista ja sienistä?

Monelle tuntuu olevan tosi tärkeää mainostaa että hillo on tehty oman maan mansikoista ja kanttarellikastike on viime syksyn sieniretken satoa.

Onko taustalla se ajatus että kun asiaan on paneuduttu kunnolla, siis tehty itse ”käsityönä” niin se nostaa arvostusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi "samaistua" - eläytyä ajatuksen tasolla ymmärtämistarkoituksessa - ihmisen henkiseen ominaisuuteen, joka on aivan erilainen kuin itsellä? Esimerkiksi kiltti ilkeyteen, pessimisti optimismiin, introvertti ekstroversioon, vähään tyytyvä ahneuteen, älykäs tyhmyyteen, mukavuudenhaluinen masokismiin, rohkea ujoon ym. ym.

Aina voi pintapuolisesti perehtyä siihen millaista käytöstä jokin ominaisuus ennustaa, mutta miten voisi mahdollisimman aidosti kuvitella, miltä toisenlaisen mielessä näyttää, niin että suorastaan TUNTEE, miten sellainen motivoituu jostain toiminnasta enemmän kuin toisesta? (Ja ilman että samalla yrittää muuttaa itseään oikeasti sellaiseksi.)

Sinä lähdet virheellisestä oletuksesta että ihmisen psyyke määrittyy vain yhden ominaisuuden mukaan, joka on hänet henkisesti jotenkin jäädyttänyt. Hän on vain "kiltti" eikä mitään muuta. Tämä liian pinnallinen käsitys ihmisestä. Koska mitä tarkoittaa ensiksikin "kiltti" ja mitä "ilkeä"? Kuka sen määrittelee ja missä yhteydessä?

Kukaan ei ole absoluuttisen kiltti eikä vain sitä. Ihmisessä on paljon erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Se millaisena ihminen itsensä näkee, se miten hänet nähdään muiden ihmisten toimesta ja millainen hän objektiivisesti on, ovat nekin vaihtelevia tulkintoja.

Se tarkoittaa että meissä kaikissa on alkujaan kyky olla kaikkea mikä liittyy ihmisyyteen. Lisäksi kun saamme normaalin kasvatuksen, meillä on empatiakykyä ja mielikuvitusta asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä kykyä lisää vielä tieto ja elämänkokemus, sekä luonteen kypsyminen.

Osittain empatiakyky on kulttuurista ja aikakaudesta riippuvaa. Elämmekö yhteisöllisessä vai individualistisessa kulttuurissa, korostaako kulttuuri ihmisläheisyyttä vai kilpailua yksilöiden välillä, jne... Onko meidät kasvatettu huomioimaan muut ihmiset vai keskittymään itseemme?

Luulen, että kysymykseni ymmärrettiin nyt väärin. Laitoin nuo eri adjektiivit tuohon vain esimerkeiksi selkeyttääkseni mistä puhun, en toki ajattele, että ihminen olisi vain yhtä asiaa. Tai että ihmistä kuvaavien adjektiivien merkitys olisi yksiselitteinen.

Kaikissa on jotain mitä ymmärrän, mutta on myös sellaisia asioita, joihin en pysty eläytymään, koska en tiedä miten lähtisin niitä ajattelemaan. Miten voi ymmärtää jotain luonteessa ominaisuutta/taipumusta, jota itsellä ei ole tai ei ainakaan tunnista? Se onko tuo ominaisuus hallitseva piirre toisessa, ei liity tähän.

Esimerkiksi, netissä on trolleja, jotka saavat iloa muiden ärsyttämisestä, ainakin näin olen lukenut. Vaikka kuinka yrittäisin, en osaa kuvitella sitä tunnetta, kun haluaa tehdä jotain ensisijaisesti loukkaamistarkoituksessa. Pystyn kyllä kuvittelemaan tilanteen, jossa toisen loukkaaminen on sivuvaikutus ja ensisijaisesti on vihainen ja haluaa purkaa sitä vihaa eikä tule siinä niin ajatelleeksi miltä toisesta tuntuu, koska on niin tunteiden vietävissä, että ei osaa ajatella kaikkea. Mutta jälkikäteen kuitenkin katuu, kun aivoilla on taas tilaa tajuta, mikä mieli toiselle jäi. Näin ei kuitenkaan ymmärrä ihmistä, jota ei harmita toisen loukkaaminen. Sehän ole aitoa ymmärtämistä, jos ei tajua itse asiaa (halua loukata) vaan joutuu keksimään jonkin muun tunnetilan (vihan), joka saa käyttäytymään samaan lopputulokseen johtavasti (toisen loukkaantumiseen), mutta johon ei kuitenkaan sisälly sitä mitä halusi ymmärtää (loukkaamishalua).

Haluaisin esim. osata eläytyä siihen, miten jonkun mielestä jokin sellainen toiminto on palkitsevaa (esim. tuo toisen tietoinen loukkaaminen ilman jälkikäteen tulevaa katumusta), mikä ei omasta mielestäni ole. Jos pystyy eläytymään toisen ihmisen taipumuksiin, on helppo kuvitella, miten toimisi jos olisi se ihminen, ja miten loogiselta jokin käytös vaikuttaa sen ihmisen näkökulmasta. Minulle ei riitä, että tiedän, vaan haluan myös ymmärtää.

Yleensä toista voi ymmärtää siten, että keksii jonkin omakohtaisen vastineen ja soveltaa sitä toiseen ihmiseen. Esimerkiksi voin jotenkuten ymmärtää addiktia, jos itsellänikin on jonkinasteinen riippuvuus. Silloin voin ajattelen, että toisella on samantapaista mutta moninkertaisena tms. Vaikken silti ymmärrä täysin, se on minulle tarpeeksi ymmärrystä, koska se poistaa hämmennyksen siitä, miksi toinen käyttäytyy tietyllä tavalla. Mutta kaikkeen tämä vastinetaktiikka ei toimi. Vai toimiiko, jos miettii tarpeeksi pitkään?

Vierailija kirjoitti:

Miksi oman kasvimaan tai puutarhan tuotannosta ollaan niin kovin ylpeitä? Tai itse poimituista marjoista ja sienistä?

Monelle tuntuu olevan tosi tärkeää mainostaa että hillo on tehty oman maan mansikoista ja kanttarellikastike on viime syksyn sieniretken satoa.

Onko taustalla se ajatus että kun asiaan on paneuduttu kunnolla, siis tehty itse ”käsityönä” niin se nostaa arvostusta?

Omien kokemusten (omat istutukset ja tuttavien kanssa jutustelu) perusteella sanoisin että ylpeyden lisäksi omaan tuotantoon liittyy paljon myös lämpimät muistot: hillolla, kastikkeella ja perunoilla on suorastaan oma tarina joka tekee mieli kertoa. Toki ahkeruutta arvostavassa yhteiskunnassa on myös mukana elementti siitä että voi olla ylpeä uurastuksesta, mutta aika harva näitä puutarha- ja sienestyshommia ihan hampaat irvessä tekee.