Lapsi ei ole isällään ollenkaan koko kesänä.

Voi hemmetti kun kaipaisin hetken rauhaa ja yksinoloa! En jaksa, en vaan millään jaksa pysyä iloisena ja kivana äitinä. Koko ajan kireä ja ärsyyntynyt olo! Tänään kävin lenkillä ja laskin, että lapsi sanoi lähemmäs sata kertaa "äiti", kaatui pyörällä kun sähläsi ja temppuili, ajoi ojaan kun ei katsonut eteensä ja vaati odottamaan muutaman kerran. Todella rentouttavaa.
Voi ku pääsis jonnekin kauas YKSIN. Hoplopit ei kiinnosta, en jaksa sitä hälyä, rannalla liiaan kylmää, eikä oikeasti KETÄÄN sukulaista tai tuttavaa, joka auttaisi. Tuntuu ihan kuin olisin vankilassa eikä mitää ilonkipinää ole missään.