Miksi jotkut eivät salli muille erilaisia mielipiteitä vaan siitä tulee aina riita?
Miksi jotkut ihmiset eivät voi hyväksyä sitä, että kaikki eivät ajattele samoin mielipidekysymyksistä tai näkemyksistä. En siis tarkoita faktoja, joihin on olemassa oikea ja väärä vastaus, vaan mielipideasioita. Otetaan esimerkiksi vaikka vuodenajat, toinen pitää kesästä ja toinen talvesta. Kesästä pitävä on vänkääjä, joka alkaa perustella, puolustella ja lytätä ja jos vieläkin talvi-ihminen pysyy kannassaan, alkaa vihainen kiukuttelu ja jopa mykkäkoulu - sellaisen asian vuoksi, jolla ei ole mitään merkitystä ja jossa kukaan ei ole oikeassa tai väärässä. Kun kaikki myötäilevät tyyliin "onhan se kesä joo tosi kiva", on homma ok, mutta jos menee manitsemaan, että minä pidän kyllä paljon enemmän talvesta, riita on valmis ja on alettava perustella ja vastaväitellä ja katsella kunnon kiukuttelua jos ei suostu "myöntymään" että on se kesä oikeasti sittenkin parempi, olinpa tyhma ajatellessani muuta.
Millaiset ihmiset tällaista tekevät ja miksi?
Kommentit (15)
Ehkä takana on jonkun sortin ajattelu (tiedostamaton?), että toisen mielipide jotenkin lyttää sitä omaa mielipidettä? Koska jotenkin se mielipide on muodostettu (miettimällä + ja -) ja ehkä jotenkin ei osata ajatella, että toiselle - ja + painottuvat eri tavoilla?
Tällainen ehkä korostuu enemmän sellaisissa valinnoissa (ja siten mielipiteissä), jotka ovat peruuttamattomia (esim. haluaa lapsia/ei halua lapsia)
Joo emt. :)
Pomottaja. Onhan tuollaisia, ei se ole tärkeää mistä ollaan eri mieltä, vaan se että joku on eri mieltä. Se on se ongelma kun toinen ei ns. tottele olemalla samaa mieltä. Eri mieltä oleminen on suoranainen loukkaus ja riitelyä, vaikka se on vain_erilainen_mielipide.
Niinpä :D Itse olen tätä miettinyt etenkin perheasioissa. Itse ajattelen, että mies on perheen pää ja nainen pääasiassa hoitaa lapsia. Mies vastaa perheen taloudesta ja turvallisuudesta pääsosin. Tämä mielipide on kuin punainen vaate :D En minä muita vaadi näin elämän, mutta jos naisena haluan tälläistä, niin mitä se muita haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä takana on jonkun sortin ajattelu (tiedostamaton?), että toisen mielipide jotenkin lyttää sitä omaa mielipidettä? Koska jotenkin se mielipide on muodostettu (miettimällä + ja -) ja ehkä jotenkin ei osata ajatella, että toiselle - ja + painottuvat eri tavoilla?
Tällainen ehkä korostuu enemmän sellaisissa valinnoissa (ja siten mielipiteissä), jotka ovat peruuttamattomia (esim. haluaa lapsia/ei halua lapsia)
Joo emt. :)
Olen huomannut tällaista ihan tavallisissakin asioissa, tyyliin kerrostalo vai rivari. En todellakaan ymmärrä, mitä ihmeen riemua vaikka rivariin mieltynyt siitä saa, että alkaa riidellä kerrostalosta pitävän kanssa ja perustella, että ajattele nyt sitä ja tätä ja tyhmähän sä olet kun et tätäkään ymmärrä ja pilkallinen nauru siihen oheen. Parhaimmillaan vänkääjät eivät edes tiedä aiheesta, mistä vänkäävät, jolloin perustelut saattavat olla jo virheellisiä faktaperusteella eivätkä enää edes mielipiteitä, mutta silläkään ei ole väliä, koska tärkeintä olisi saada se toinen olemaan samaa mieltä.
Mitään väliähän sillä ei ole, jos joku viihtyy rivarissa ja joku kerrostalossa, mutta joidenkin mielestä kaikkien olisi myönnyttävä samalla kannalle. Työelämässä tällaiset ihmiset ovat rasittavia, omalle "oikeassaolemiselle" haetaan perusteita vaikka mistä ja asiaa jatketaan ja jauhetaan vaikka kuinka kauan. vaikka sillä ei ole mitään merkitystä oikeasti, paitsi tämän vänkääjän itsetunnolle tai mille nyt liekään.
Työpaikoilla nämä tunnetaan yhteistyökyvyttöminä. Kun on vain yksi oikea tapa ajatella, tehdä ja toimia - se oma.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä jokin asia tai esine X on parempi kuin asia tai esine Y.
Otetaan vaikka esimerkiksi iPhone - uskolliset tai Nikon - uskovaiset. Vaikka sanoisin rauhallisesti että pidän tästä LG:n puhelimestani ja se on minulle riittävä, niin toisen mielestä en vain tiedä paremmasta ja olen köyhä, kipeä ja tyhmä koska en hanki iPhonea.
En vain ymmärrä. Juon minäkin kahvini tasan tarkkaan yhdellä tavalla tehtynä ja vain tietyllä paahtoasteella mutta minulle on aivan se ja sama miten muut kahvinsa nauttivat vai juovatko kenties teetä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä jokin asia tai esine X on parempi kuin asia tai esine Y.
Otetaan vaikka esimerkiksi iPhone - uskolliset tai Nikon - uskovaiset. Vaikka sanoisin rauhallisesti että pidän tästä LG:n puhelimestani ja se on minulle riittävä, niin toisen mielestä en vain tiedä paremmasta ja olen köyhä, kipeä ja tyhmä koska en hanki iPhonea.
En vain ymmärrä. Juon minäkin kahvini tasan tarkkaan yhdellä tavalla tehtynä ja vain tietyllä paahtoasteella mutta minulle on aivan se ja sama miten muut kahvinsa nauttivat vai juovatko kenties teetä.
Ja sen lisäksi olet tietenkin vain kateellinen :DDDDDD
Syypää olet sinä itse, ap. Sinä esität mielipiteesi kuin ne olisivat yleispätevää faktaa, mitä ne eivät ole, ja se nostattaa noskakarvat pystyyn muissa. Ärsyttää tällaiset "mielipiteeni ovat itseasiassa faktoja" -tyypit.
Vierailija kirjoitti:
Syypää olet sinä itse, ap. Sinä esität mielipiteesi kuin ne olisivat yleispätevää faktaa, mitä ne eivät ole, ja se nostattaa noskakarvat pystyyn muissa. Ärsyttää tällaiset "mielipiteeni ovat itseasiassa faktoja" -tyypit.
Tyypillinen vastaus tällä palstalla. Aloittajassa on aina vika.
Voisiko olla mahdollista, että vastapuoli on kuvailemiasi "minä olen aina oikeassa ja mielipiteenikin ovat faktoja"- ihmisiä, joiden ns. keskustelu kaikkien kanssa on aina riitaisaa? Sellaiset ihmiset kokevat aina, että muut ovat itselle inhottavia ja yhteistyökyvyttömiä ja ns. keskustelu heidän kanssaan on jatkuvaa oman kantansa puolustelua vaikka kaikki kannat ovat on yhtä oikeita.
Sellaiset ihmiset ovat vaan rasittavia joiden on pakko kertoa oma mielipiteensä joka asiaan. Jos vaikka totean, että pidän tästä jäätelöstä, niin toisen pitää siihen todeta, että mutta MINÄ pitäisin jostain toisesta mausta.
Tietenkin joskus ok, mutta jos tyyli on se, että pitää päästä kertomaan mielipiteensä joka asiaan, ovat vain yksinkertaisesti rasittavaa porukkaa.
Sinkkumies
Ne on pätijöitä. Ihmisiä, joiden on aina ja kaikkialla kerrottava mielipiteensä joka asiaan ja jos joku on eri mieltä, pyrittävä osoittamaan että tämä on paitsi tyhmä, myös väärässä ajatellessaan niin. Useimmiten he eivät ole mitenkään suosituimpia seuraihmisiä, enemmänkin niitä joiden tultua kahvihuoneeseen työpaikalla, muiden tauko "onkin just loppumassa".
Siinä tulee yksinkertaisesti pelko siitä, että olenkin väärässä tästä asiasta ja voin joutua muuttamaan luutuneita käsityksiäni ja oikeasti miettimään että mitenkähän tuo asia oikeasti on. Se on vaikeaa ja työlästä, paljon helpompaa on vain sokeasti hokea samoja lauseita vuodesta toiseen.
Joo, onhan se ärsyttävää, jos ei hyväksytä muunlaisia mielipiteitä.
Mutta toisaalta - enkä nyt siis kinaa sitää vastaan, etteikö tuollaisia ap:n kuvailemia mielipidejyriäkin olisi olemassa - joskus voi olla kyse siitäkin, että itse on esittänyt mielipiteensä jotenkin ehdottomasti ja muunlaisia mielipiteitä mitätöiden. Tulee siinä sanoneeksi aika suoraan, että sano mitä sanot, mielipiteesi on huono. Ja se nostattaa kyllä herkästi ärtymystä.
Ja joskus se "riita" on aika tulkinnanvarainen asia. Itse tykkään väitellä, ja voin kysyä perusteluja jollekin mitenkään tarkoittamatta silti olla hyökkäävä. Pelkkä "mä tykkään kesästä" ja "mä tykkään taas talvesta" on aika tylsä keskustelu, kyllä siinä aika luontevaa on kysyä perusteluja. Perustelujen kysyminen tai niiden sisältämien tietojen kyseenalaistaminen on silti eri asia kuin riitely, tai ainakaan sitä ei PITÄISI tehdä aggressiivisesti ja toisen arvoa kyseenalaistaen.
Minulla on tällainen kaveri. Rasittava, olen ottanut etäisyyttä. MUTTA lisäksi jos alan väittää vastaan jostakin (=kerron oman mielipiteen, mutta en hyökkäävästi), niin "Mielipideasioista ei voi kiistellä".
Eli:
Minä: "Mielestäni paras laji on jalkapallo."
Kaveri: "No eikä ole. Blaa blaa blaa..."
Kaveri: "Mielestäni paras laji on jääkiekko."
Minä: "Minun..."
Kaveri "Mielipideasioista ei voi kiistellä!!!"