Onko täällä ketään, jolla ADD- tai ADHD-diagnoosi aikuisena?
Epäilen, että minulla on jonkinasteinen keskittymishäiriö. Suoriudun töistäni kohtalaisesti, mutta keskittyminen etenkin pitkäjänteisesti on välillä todella vaikeaa. Samalla lailla olen saanut puskettua yliopisto-opintoni lähes finaaliin, koska olen kokenut sen niin vahvana velvollisuutena ja olen kunnianhimoinen ihminen, mutta välillä on ollut todella vaikea keskittyä lukemiseen ja opiskeluun ja se näkyy myös arvosanoissa. Vapaa-ajalla kuitenkin asiat vasta levahtavatkin käsiin kun ei ole "pakkoa" suoriutua; asioita on todella vaikea aloittaa ja aikaa kuluu järjettömät määrät vain haahuiluun.
Ongelmani alkoivat suuremmalti vasta yliopistossa, sillä sitä ennen koulussa oppiminen oli aktivoivaa eikä vain luennolla passiivista kuuntelemista. En kertakaikkiaan pysty istumaan luennolla 90 minuuttia paikallaan, jaksan keskittyä ehkä max 30min ja alan sitten liikahtelemaan levottomasti samalla kun ajatukset eivät pysy kasassa. Kuitenkin tunnistan itsessäni etenkin tuon haahuilun ja saamattomuuden jo paljon nuoremmallakin iällä. Nyt kuitenkin 25-vuotiaana olen vasta toden teolla herännyt oireisiini ja ongelmiin. Kysymykseni kuuluukin, mihin minun tulee haleutua? Onko työterveyshuolto hyvä paikka aloittaa? Entä MITEN asia ylipäätään tulisi ottaa esiin tervsydenhuollon kanssa?
Kommentit (11)
Oliko dg:sta sitten mitään hyötyä?
Lääkityksestä on apua, kun on pystyttävä toimimaan. Ikävä puoli on se, että mikään lääkitys ei auta esim. luomaan rutiineja tai säännöllisyyttä. Hukkaan valuneet hommat ovat iso painolasti. Kannattaa pyrkiä saamaan ohjausta, ei niinkään terapiaa. Asia on hankala siksi, että ohjauksen hankkiminen aikuisena vaatii suunnitelmallista toimintaa ja rahaa. Haahuilu jatkuu kyllä määrättömiin lääkkeenkin kanssa, koska kokonaisuus ei enää muutu helposti.
Minä sain ADHD-diagnoosin noin 4vuotta sitten (30-vuotiaana), kun mieheni vei minut lääkäriin. Söin vuoden lääkkeitä ja opettelin sen vuoden aikana itse uusia käyttäytymismalleja.
Olen ihminen jota monet sanoo luonnonlapseksi eli en mikään rikollinen, sottapytty tai alkoholisti - päinvastoin olen kiltti, tunnollinen ja siisti. Alkoholia käytän muutaman kerran vuodessa.
Olen päässyt huipulle lajeissa joita olen harrastanut, opinnot suorittanut hyvin ja olen saanut kaikki työpaikat joita olen hakenut - työntekijänä minulla on hyvä maine. Ystävyyssuhteita minulla on edelleen vaikeuksia ylläpitää, koen ettei minulla ole aikaa pitää yhteyttä ja muut tulkitsevat sen niin ettei kiinnosta.
Minulla on huono tai sanotaanko jossain asioissa lyhyt muisti, mutta laitan kaiken kalenteriin olipa kyse sitten töistä tai kotitöistä.
Runsaat määrät hiilareita ja vähäinen liikunta pahentaa oireita eli ruokavalio ja liikunta on minulle tosi tärkeitä.
Ilmeisesti vaikea saada aikuisena, onko näin?!
Apua! Täällä on kyllä näköjään ihmiset saaneet aivan vääriä diagnooseja!! Ei hemmetti ihmisellä, joka suoriutuu kaikista kouluista, töistä, harrastuksistaan ja siivoaa vielä kotiaankin, ole mitään adhd:tä tms. Adhd -potilas EI VOI tehdä em asioita. Ei niiden tekoon mikään velvollisuudentunne auta!
Ja tiedän mistä puhun, sillä sairastan em tautia. Minulla on mm taustalla SEITSEMÄN aloitettua korkeakoulututkintoa, joista ydessäkään en ole päässyt alkua pidemmälle. Töissä pysyn max puoli vuotta. Myöhästelen, olen sotkuinen, en pysty katsomaan loppuun elokuvaa, lukemaan kirjaa, miehet lemppaan parin vuoden jälkeen, ajan autolla kuin raivopää, hävitän kaiken, unohdan kaiken ymym. Kaikella rakkaudella, jos selviydyt suht hyvin normaalista elämästäsi, eli valmistut yliopistosta, teet töitä ja kotisi on siisti, niin älä syö lääkkeitä turhaan. Et tarvitse niitä!! Nämä lääkkeet on kuitenkin huumeita ja jos itse voisin olla ilman, olisin maailman onnellisin!
Harvemmin ADHD on jos on pystynyt opiskelemaan siellä yliopistossa asti, kyllä tämä enimmäkseen on sellainen mikä vaikuttaa oppimiseen ja jo peruskoulussa alkaa ne ongelmat. Ehkä ihan normaalia työuupumus tai, jota sitäkin pitää hoitaa.
Minä taas innostun nopeasti ja samaan aikaan päässäni on kymmenen eri ajatusta ja ideaa. En saa oikeastaan mitään valmiiksi kun jo riennän seuraavaan. Keskittyminen mihinkään on vaikeaa kun ajatukset rönsyävät jatkuvasti. Mitään diagnoosia ei minulla ole sillä luin jostaine ettei adhd ole enään sairaus. Olisi hienoa jos voisi lukea vaikka kirjan loppuun ilman että se jää kirjainmerkki välissää kirjahyllyyn lojumaan.
Ap varmasti jokaisella on joskus sun kaltaisia oireita. Jos oireet ovat vasta yliopistossa ilmaantuneet niin kyse ei ole ADD:sta. Jos taas oireet ovat olleet läpi elämän mutta ne ovat vasta yliopistossa alkaneet suuremmin häiritä niin kyseessä voi olla ADD. Et kuitenkaan kertonut mitään muita oireita. ADD ei tarkoita pelkästään sitä ettet nyt jaksa 30 min kauemmin keskittyä. Sitä paitsi mielestäni se on pitkä aika. Itselläni on ADD ja ilman lääkkeitä en pystynyt lukemaan sivuakaan ilman ajatusten harhuilua. Jos ainut ongelmasi on ettet jaksa keskittyä opiskeluun niin unohda koko juttu. Siis unohda, että tarvisit minkäänlaista diagnoosia. Kyseessä voi olla esim stressi, elämänmuutos mikä tahansa, mikä vaikuttaa keskittymiseen.
ADD henkilöillä se pienin murhe voi olla opiskeluihin keskittyminen, vaikka esim. sen johdosta voidaankin lähteä hakemaan aikuisiällä apua. Mutta suurin ongelmana on ylipääätään koko arjen ja elämän kaaos. Mitään ei saa aikaiseksi, langat ei pysy käsissä. Ongelmia on siis lähes jokaisella elämän osa-alueella, riippuen henkilöstä.
Noihin testeihin voi hakea ihan terveyskeskuksen kautta, se että saako lähetettä on toinen juttu, kun nämä testit tehdään kunnolla niin näissä menee kuukausia, vähän henkilökohtainen asia kauan, kun masennuksesta ja muista pitää tehdä kartoitus, lapsuudesta tarvitaan mahdollisimman paljon tietoa, tämä on synnynnäinen ominaisuus, yleensä vanhempien haastattelu on yksi osa. Sitten on joitakin tohtoreita jotka antavat tyyliin lääkekokeilun ja diagnoosi tulee perässä, näihin en luottaisi yhtään, on aivan selvä että tämä lääkitys voi auttaa vaikka siihen masennukseen siinä missä niihin ADHD oireisiin, silti diagnoosi ei ole sama ja se tarvittava tuki esim. psykoterapia jää saamatta, mikä taas voi kostaantua myöhemmin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ap varmasti jokaisella on joskus sun kaltaisia oireita. Jos oireet ovat vasta yliopistossa ilmaantuneet niin kyse ei ole ADD:sta. Jos taas oireet ovat olleet läpi elämän mutta ne ovat vasta yliopistossa alkaneet suuremmin häiritä niin kyseessä voi olla ADD. Et kuitenkaan kertonut mitään muita oireita. ADD ei tarkoita pelkästään sitä ettet nyt jaksa 30 min kauemmin keskittyä. Sitä paitsi mielestäni se on pitkä aika. Itselläni on ADD ja ilman lääkkeitä en pystynyt lukemaan sivuakaan ilman ajatusten harhuilua. Jos ainut ongelmasi on ettet jaksa keskittyä opiskeluun niin unohda koko juttu. Siis unohda, että tarvisit minkäänlaista diagnoosia. Kyseessä voi olla esim stressi, elämänmuutos mikä tahansa, mikä vaikuttaa keskittymiseen.
ADD henkilöillä se pienin murhe voi olla opiskeluihin keskittyminen, vaikka esim. sen johdosta voidaankin lähteä hakemaan aikuisiällä apua. Mutta suurin ongelmana on ylipääätään koko arjen ja elämän kaaos. Mitään ei saa aikaiseksi, langat ei pysy käsissä. Ongelmia on siis lähes jokaisella elämän osa-alueella, riippuen henkilöstä.
Ai, näköjään tämä olikin vanha ketju.
Minä sain lähetteen Tk:n kautta, kun olin työtön. ADD-diagnoosi 32-vuotiaana