Liian raskas menneisyys. Tyhjyyden ja epäonnistumisen tunne.

Vanhemmat alkoholisteja ollut koko ikäni. Ja masentuneita. Ristiriitainen tunne heihin ollut koko ikäni.
Nuorena isoisäni käyttäytyi seksuaalisesti minua kohtaan ja oli etäinen.
Äitini tuli öisin baarista kotiin ja harrasti seksiä vieressäni usein jonkun tollon kanssa.
Isäni vihaa lihavia, on pervo ja yksinäinen susi joka oli etäinen lapsiaan kohtaan. Ryyppäsi ja oli baarissa kun olimme hänen luonaan.
Minä alkoholisoiduin jo nuorena ja liikuin alamaailmassa. Tapasin vääränlaisia ihmisiä ja minua petettiin, hyväksikäytettiin ja koin väkivaltaa. Myös äitini ja hänen uuden miehen puolesta.
Koko lapsuuteni on ollut draamaa ja pelkoa. Epätasaista.
Sairastuin anoreksiaan, masennukseseen ja tein abortin salaa väkivaltaisten miehen vuoksi.
Olen tyrinyt raha-asiani, en pysty suhteisiin sillä en luota keneenkän. En jaksa panostaa itseeni ja yritän vain raahautua eteenpäin.
Tuntuu, että pilaan kaiken ja että epäonnistuminen seuraa perässä.

Minä olen ollut ylpeä kun pääsin pois huonoista asioista ja aloin rakentamaan uutta elämää täysin muualla. Olin pidetty hetken ja onnellinen mutta tuntuu, ettei tämä elämä ole minua varten. En kestä tätä.
Minulla on mennyt hyvin töissä mutta toisaalta taas virheitä on tullut liikaa ja olen ollut yksin kauan.
En osaa hallita näitä palasia enkä luoda suhteita saatika pärjää vaikka olen yrittänyt.
Olen käynyt ryhmissä ja terapiassa.
Olen yritännyt olla hyvä ihminen ja kasvaa sekä nauttia.
Mutta loppuen lopuksi minä en vain osaa olla täällä.
Olen parikymppinen vasta ja onhan minulla toivoa mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jotenkin niin lamaantunut ja merkityksetön tunne seuraa päivässä toiseen.

Olen vaikka mitä tehnyt itseni vuoksi jotta parantuisin ja selviäisin mutta en osaa.
En osaa vapauttaa itseäni menneisyydestä vaikka olen itkenyt tuskaani ja mennyt eteenpäin.

Lyhennettynä näin. Tiedän että voisi mennä huonomminkin mutta en osaa käsitellä tätä kaikkea kai oikein.