Lue keskustelun säännöt.
Ajatus vanhemmuudesta yököttää ja ahistaa. Muita?
19.06.2017 |
Jos näen telkkarissa vastasyntyneen lapsosen aattelen hyi helvetti, ja muutenkin ajatust "omasta" lapsesta puistattaa. Fiilis, kun on, että hyvä, että itseni saan hoidettua. Lapset on ihania, kun ne on muiden, mutta sekin vähäinen lapsikuume, joka on ollut on kadonnut jo aikapäiviä sitten. Olen reilusti yli 30 ja mies on, mutta emme halua lapsia. Myös taloustilanne on mitä on, ei ole itellä töitä ja opiskelen. Haluan vain imeä itseeni kaiken sen, mitä elämällä on mulle tarjota. En halua jotain kirkuvaa paskakasaa omaksi riesakseni. Lähinnä vauvat on yököttäviä. Onko muita myöhään nuoruutta viettäviä naisia, vai onko kaikki lapsikuumeessa olevia hattaramammoja, pumpulikuvitelmilla lapsesta. Tai ajatuksella, että lapsia on pakko saada, koska se nyt vaan on naisen homma tjsp.
Kommentit (25)
Lapset eivät ole erityisen työläitä mutta tosi moni aikuinen on helvetin rasittava omien ennakkoluulojensa kanssa. Mutta tietenkään kenenkään ei ole suomessa pakko haluta äidiksi tai tehdä lapsia. Ei ole. Ihan ite valitsette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oonko ainut?" (Vol 25 miljoonaa)
Ihan ok ettei kaikki halua lapsia mutta kielenkäyttöä voisi silti siistiä.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on koko ajan vinkumassa mua sinkoamaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, luulee, että mulla ei ole ollenkaan tekemistä, vaikka en omista lapsia. Kaveri taas väittää, että ei ehi nähä, koska vapaa-aikana on lapset. Tuntuu niin pahalta, että jotkut pikkulasten äipät syyllistää lapsettomia ystäviään siitä, että heillä on enemmän vapaa-aikaa kuin perheellisillä. Se, että mulla ei ole lapsia, ei tarkoita sitä, että mulla ois koko aikaa nähdä just silloin kun tälle ystävälle sopii.
En tiiä ootteko muut lapsettomat kohdanneet tällaista
Olen huomannut saman. Lapsia voidaan aina käyttää tekosyynä olla näkemättä tai tekemättä mitään. "lapsettomilla on aina niin helppoa ja rahaa ku roskaa" just ja joo xD
No ei voi vielä puhua mun kohdalla myöhäisestä nuoruudesta, kun oon vasta 22. Mutta lähiaikoina olen miettinyt tulevaisuudensuunnitelmiani uudestaan. Oon aiemmin sanonut haaveilevani perinteisestä lapsiperheestä, punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Mutta oon tajunnut että ehkä ne ei ole ollut oikeasti omia haaveitani vaan ne on tullut ihan ulkopuolelta, esimerkiksi paljon lapsenlapsia haluavilta vanhemmiltani. Siskon kautta niitäkin kuitenkin jo on ja en halua tuntea siitä huonoa omaatuntoa jos en välttämättä haluakaan omia.
En oo koskaan osannut olla luontevasti lasten kanssa ja ne ärsyttää mua todella paljon. Jo pienenä viihdyin jollain tavalla paremmin aikuisten seurassa, kuin toisten lasten ja olin ehkä vähän pikkuvanhakin. Mua ahdistaa (pikku)lapsiperheiden kodit. Leluja pitkin lattiaa mitä pitää sitten väistellä ja muutenkin sotkuista, esimerkiksi lasten tahmaisten sormenjälkien takia. Mulla on emetofobia ja olisi ihan painajaista hoitaa oksentavaa lasta joka ei varmasti aina kerkiä vessaan. Lapsethan yleensäkin pöpöjä levittää eniten. Lisäksi haluan nukkua aamulla pitkään, mennä ja tulla omilla ehdoillani, opiskella paljon ja edetä uralla.
Tavallaan olisi mukavaa jos olisi joskus oma lapsi, mutta sitä pikkulapsivaihetta en varmaan tulisi kestämään sekoamatta. Siksi voisinkin ehkä kuvitella joskus adoptoivani kouluikäisen tai siitä ylöspäin. Ehkä.