Lue keskustelun säännöt.
Olen varmaan luulotautinen!!
08.07.2008 |
Mulla tämä alkoi kun ioli voimakasta henkistä stressiä ja jotenkin varmaan monet asiat oli päällekäin ja sopivasti jouduin katseleen nuorena n25-26v kuolleen nuoren miehen hautajaiskuvia ja kuulemaan hänen sairaskertomustaan ja sinä iltana sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Se oli syksyä 2003. Siitä aloin pelkäämään samaa aivokasvainta, ravasin lääkärissä ja verikokeissa ja neurologisissa testeissä, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Silti pelkäsin paniikinomaisesti aivokasvainta. Makasin päivät pitkät sängyssä, en syönyt juuri mitään, en pystynyt käymään luennoilla, laihduin useita kiloja. Tilanne helpottui kun joskus sain raahattua itseni harrastuksiin josta löysin poikaystäväni.
Keväällä 2004 aloin lisäksi pelkäämään aivoverenvuotoa, veritulppia jne. Kesällä 2004 tulin raskaaksi, raskausaika oli todella rankkaa, välit miehen vanhempiin olivat huonot ja aloin entistä enemmän pelkäämään syöpiä ja lisäksi olin 100%varma että kuolen synnytykseen. No, synnytin 2005 keväällä enkä kuollut synnytykseen. Pari kuukautta meni synnytyksen jälkeen ok, sitten satuin lukemaan kaksplus lehdestä eräästä naisesta jonka aviopuoliso oli kuollut luusyöpään, nuori mies siis. Sen jälkeen aloin pelätä luusyöpää, ramppasin tutkimuksissa jne. Ei ollut luusyöpää. Lisäksi kun oli paha anärästystä kävin elämäni ensimmäisessä gastroskopiassa, diagnoosina mahakatarri ja ruokatorven tulehdus. Sitten kerran isälläni luin jostain vanhemmasta kirjasta (kai 90-luvulta) kuinka eräällä lääkärillä oli potilaana nainen, 28v, jolta leikattiin aivokasvain ja tutkimuksissa selvisi että se olikin mahasyövän etäpesäke. Sitten aloin pelkäämään mahasyöpää. Edelleen pelkään mahasyöpää todella paljon. Mahaa on tähystetty useamman kerran, aina tuloksena mahakatarri ja ruokatorven tulehdus.
Lisäksi on tullut pelättyä munasarjan syöpää, virtsarakon syöpää, rintasyöpää (tosin kaksi kertaa on patti löydetty rinnasta ja kerran kainalosta ja aina on pistetty lähete mammografiaan ja ultraan ja koskaan ei ole löytynyt mitään), ruokatorven syöpää, suusyöpää jne.
Josta kusta tämä voisi kuullostaa hauskalta, mutta tämä on kyllä kaukana hauskuudesta. menee aikaa ja rahaa tutkimuksissa ramppaamisiin, energia menee pohtimiseen ja itsensä tarkkailuun, ei osaa nauttia elämästä, aviomiehestä ja lapsista, ei oikein osaa nauttia mistään.
En tiedä mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä. neuvolapsykologilla kävin aikoinani säännöllisesti juttelemassa, mutta se jäi siihen kun joka kerta piti ruveta pohtiin mun välejä mihene vanhempiin. Kuitenkin nämä pelot alkoi jo ennen kuin tunsin koko miestä tai hänen vanhempiaan.
Tällainen on mun tarinani.
Kommentit (5)
Voisit miettiä, että mitä sinä oikeasti pelkäät. Kontrollin menettämistä, kuolemista vai mitä? Vai onko tuo sairaudenpelko jonkin muun tunteen peittämistä?
Siis eihän sulla takuulla mitään syöpää/kasvainta ole, kun on kerta tutkittukin moneen kertaan. Kauheaa, kun pelkosi estää sinua elämästä. Etsi uusi terapeutti/psykologi. Niissäkin on eroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ihan ensimmäisenä sinun pitäisi ainakin järkitasolla sisäistää se, että sinulla - tai kellä tahansa muulla - OIKEASTI voi olla melkein mikä tahansa tauti etkä voi sille yhtään mitään.
Jos kaikki mahdolliset taudit poissuljetaan kaikilla mahdollisilla tutkimuksilla, niin todennäköisesti niistä tutkimuksista on sinulle paljon enemmän haittaa kuin siitä mahdollisesta taudista joka ehkä löydettäisiin tai sitten ei. Tutkimusten jälkeenkään et voisi olla varma ettei sinulla olisi mitään tautia ja lisäksi se tauti voi kehittyä tutkimusten jälkeen.
Ainoa mahdollisuutesi on siis elää elämääsi joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä jossain vaiheessa päättyy johonkin tautiin. Mitä enemmän tauteja pelkäät ja suret, sitä vähemmän elämää ehdit elää. Elämä on epävarmaa ja ennustamatonta, koskaan et voi tietää varmaksi milloin on viimeinen päiväsi, mutta niin se vain on, siihen on pakko sopeutua jos haluaa elää.
Jos sinulla joskus on jotain oikeita oireita niin niiden tutkiminen on toki oikeasti aiheellista. Sen sijaan turhista tutkimuksista on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä eikä luulotautia koskaan paranna se, että tutkitaan lisää koska tutkimusmahdollisuudet eivät lopu koskaan. Ainoa keino lopettaa noidankehä on yksinkertaisesti luovuttaa, ymmärtää se että kukaan ei voi loputtomiin kontrolloida omaa elämäänsä.
t. kaksi syöpää sairastanut, edelleen elossa
toivottavasti ap lukee vastauksensa koska viimeisin on hyvä.
Hän sanoi kerran todella painokkaasti, että kaikkein suurinta haaskuuta on pelätä sairauksia etukäteen. Syövän ja hoitojen läpikäyminen oli kuulemma niin rankkaa, että olisi ollut kamalaa, jos hän olisi jo etukäteen, ennen kuin taudista oli tietoakaan, pilannut elämänsä ajattelemalla sitä. Ymmärräthän, jos tauti tulee, sitä voi ajatella silloin. Etukäteen ei kannata.
Tuo haittaa jo elämää aika paljon.