Elämä umpikujassa. Avioliitto karilla. Tilanne pahenee koko ajan. Mitä tehdä?

Joten mammapalsta ratkaiskoon ongelmasi kahdessa minuutissa? Enpä usko, muru.

Ulos ovesta.

Voi ei, olisiko terapiasta vielä apua?

Onpa huonosti asiat. Olkoot vaikka provo mutta tälläistä on elämä joillakin. Eipä oo tuollaisia ongelmia. Pari suhde kuntoon ensiksi.

Siinä taas nähdään miten lapsi toi onnen... Ero ja vuoroviikkoasuminen, niin saa molemmat edes joka toisen viikon elää parempaa elämää. Ja molemmilta piuhat poikki.

Neuvolapsykologilta löytyy apua. Ilmaiseksi.

Ero ja tinderiin!

Talo palamaan.

Ap ymmärrän, että kirjoitit tänne, vaikka tuossa aiemmin asiaa pilkattiin. Kirjoita vaan lisää, kun muotoilee asioita sanoiksi, saa niitä järjestykseen omassa päässä. Ja voi pohtia ratkaisua. Ehkä saat vaikka täältä jonkun viisaan sanan, joka vie ajatuksiasi eteenpäin.

Miehesi käytös kuulostaa hyvin ikävältä, ja on varmasti raskasta sinulle. Parisuhdeterapiaan minäkin neuvon, minulla ei kyllä ole siitä kokemusta. Minulle ero tuli yllättäen, kun mies lähti toisen mukaan.

Voimia ja jaksamista toivon sinulle.

Tilanteenne kuulostaa huonolta. Itsellä oli hetki sitten samalta kuulostava tilanne. Vuoden ikäinen lapsi ja miehen kanssa asiat todella huonosti. Riideltiin paljon, ei läheisyyttä saatika seksiä. Otin asian puheeksi ja päätettiin yhdessä että näin ei voi jatkua. Tiesin kyllä sisimässäni että mies rakastaa mutta se oli vaikea uskoa kaiken vihan keskellä (itsellä myös ulkonäköpaineita).

Tavoista on hankala päästä eroon mutta yhdessä yritetään ja asiat näyttää paremmalta, sOvittiin "taikasana" kun toinen lipsuu huonoihin tapoihin niin tuo sana on muistutuksena miten toiselle puhutaan yms. Tilanteesta riippuen. Anyway eroaminen ei aina ole ainoa vaihtoehto joten tulin kertomaan oman tarinan. Kannattaa yrittää, elämässä ja parisuhteessa

Terapia olisi varmasti tarpeen. Luulen eetä mies purkaa omaa turhautumistaan (todella väärin keinoin) minuun ja lapsiin. Huutaa niillekin välillä. Ja kiroilee. En tykkää yhtään siitä.

Meillä on jotenkin liikaa kaikkea mitä pitäisi tehdä. Talon kunnostus ja siistinä pitäminen. Vaatii todella paljon aikaa.

Mies sitä paitsi töiden vuoksi kotona vain puolet kuukaudesta, eli minä yksin lasten kanssa. Ei juurikaan tukiverkkoja, siis apua tai lapsenvahteja. Voidaan toki pyytää johonkin pakolliseen menoon joku katsomaan lapsia tunneiksi tai päiväksi, mutta eipä viitsitä pyytää lasten pääsyä yökylään. Eli kaikki työt ja hommat, remontit ja korjaukset, pitäisi tehdä lasten kanssa, mikä ei oikein meinaa onnistua.

Molemmat jotenkin kadehtitaan joitain lähiympäristön ihmisiä. Heille annetaan apua, ja tukiverkostot on kunnossa, eli lapsia vahditaan, jatkuvasti yökylässä mummoloissa. Sitten he voivat katsoa alentuvasti meitä kun me ollaan niin saamattomia, kuinka meillä on hommat aivan levällään. Eipä tee mieli kutsua heitä ainakaan tänne kotiin, kun saa hävetä vain.

Jätä se sika!

Ymmärrän kyllä ihan täysin 🌸