Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustaminen pelottaa..
13.06.2017 |
Heippa rakkaat palstalaiset!
Minua on pikkuhiljaa alkanut tympimään jatkuva ihmettely siitä, miten jonkun mielestä perhe-elämä on kamalaa ja miten ihmeessä sitä joku voi haluta. Nykyajan naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, mutta samalla itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Kaikki elämässä pitäisi olla mukavaa ja helppoa. Ei siis mikään ihme, että lapsien syntyvyys maassamme on romahtanut. Toisaalta hyvä, että ihmiset eivät väkisin tehtaile vauvoja, jos eivät oikeasti niitä halua. Pitää tunnistaa onko se oma juttu, eikä ihmetellä toisten valintoja.
Olen aina ajatellut, ettei minusta ole äidiksi, sillä nautin vapaudesta ja kiireettömyydestä. Vasta pari vuotta sitten aloin ajattelemaan, että ehkä perheen perustaminen ei olisikaan niin kamalaa. Olen siinä iässä, että villi ja hyvä nuoruus on eletty ja on aika asettua aloilleen. Tuntuu, että minulla olisi jotain annettavaa jälkipolville.
Silti en oikein tiedä mitä ajatella. Tiedättekö miltä tuntuu punnita lapsettomuuden ja perhe-elämän välillä, kun jatkuvasti perhe-elämää mollataan? Pelkään eniten sitä, että perheen kasvaessa huomaan, ettei se olekaan ”minun juttuni”. Siinä vaiheessa on liian myöhäistä katua.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia asiallisesti. =)
Kommentit (9)
No kaikilla se ei ole noin vaikeaa. Eikä kaikkea voi kontrolloida ja ylianalysoida ja riskejäkin pitää uskaltaa ottaa. Elämässä ei ole takeita.
Sillä mennään mitä kulloinkin on. Ei jossitella ja vatvota. Ei mitään sitkun/mutkun-elämää.
Omien valintojen kanssa vaan pitää elää. Ja elämästä pitää nauttia sillä se on oikeasti lyhyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kaikilla se ei ole noin vaikeaa. Eikä kaikkea voi kontrolloida ja ylianalysoida ja riskejäkin pitää uskaltaa ottaa. Elämässä ei ole takeita.
Sillä mennään mitä kulloinkin on. Ei jossitella ja vatvota. Ei mitään sitkun/mutkun-elämää.
Omien valintojen kanssa vaan pitää elää. Ja elämästä pitää nauttia sillä se on oikeasti lyhyt.
Meinaat siis, ettei perheen perustaminen ole niin iso asia, jota kannattaisi tarkkaan miettiä? Olen hiukan eri mieltä..
itse pelkäsin juuri tuota että mitä jos se lapsi ei olekkaan mun juttuni. uskaltauduin jossain vaiheessa kuitenkin yrittämään pitkäaikaisen kumppanin kanssa.. kunnes koko ajatus lisääntymisestä alkoi vain ahdistaa entistä enemmän ja laitoinkin stopin koko hommalle. hyvä niin, koska erosin puolisostani ja tajusin että se mitä haluan oikeasti on olla vapaa ja elää vain itseäni varten. luojan kiitos en ehtinyt tulla raskaaksi, nyt ajatuskin lapsesta hirvittää.
Itselläni on ollut haaveena lapsen/lapsien saaminen "sitten joskus tulevaisuudessa". Tulin raskaaksi mielestäni juuri sopivassa iässä: Koulu käyty loppuun, kerennyt oleen työelämässä, elänyt sinkkuna ja parisuhteissa, ryypännyt, tehnyt hölmöjä, tehnyt extempore-reissuja, kasvanut vähän ihmisenä.. Olen siis edelleen raskaana, pian on synnytyksen aika. Jännittää mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta odotan sitä innolla.
Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olimme puolison kanssa sillä asenteella lisääntymisestä, että tulee jos on tullakseen. Olimme kyllä ennen raskautta pohtineet miltä ajatus lapsesta tuntuisi, millä tavalla haluaisimme lasta kasvattaa jne. Eli aikalailla yhteiset ajatukset ja arvot kun jaamme, niin uskaltauduimme tähän.
Jos liikaa pelottaa ja ahdistaa ajatus perheestä, niin en kyllä suosittele.
3:lle...sanoinko että ei pidä miettiä? Sanoin että ei pidä ylianalysoida, eikä vatvoa eikä jossitella.
Ja niiden omien valintojen kanssa pitää sitten vain elää eli yleensä ne valinnat tehdään mietinnän päätteeksi mutta en nyt ihan rautalangasta halunnut vääntää.
Ja toisiaan osalle perheen perustaminen on "helppo" päätös. Satuin löytämään hyvän miehen jo 22v. jolla oli samat arvot ja tavoitteet elämässä. Olen aina tiennyt että haluan mennä naimisiin ja haluan lapsia.
Ei kuitenkaan pidetty mitään hirveää kiirettä. Naimisiin mentiin opiskelujen päätyttyä ja esikoinen syntyi kun olin 27v. ja mies 30v.
Kaikki on mennyt erittäin hyvin ja yhteisiä onnellisia vuosia on nyt 26 ja yhä riittää rakkautta. Esikoinenkin on jo aikuinen ja omillaan. Melkein voi sanoa että päivääkään en vaihtaisi pois ;) mutta se olisi jo liioittelua sillä emme mekään missään paratiisissa elä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3:lle...sanoinko että ei pidä miettiä? Sanoin että ei pidä ylianalysoida, eikä vatvoa eikä jossitella.
Ja niiden omien valintojen kanssa pitää sitten vain elää eli yleensä ne valinnat tehdään mietinnän päätteeksi mutta en nyt ihan rautalangasta halunnut vääntää.
Ja toisiaan osalle perheen perustaminen on "helppo" päätös. Satuin löytämään hyvän miehen jo 22v. jolla oli samat arvot ja tavoitteet elämässä. Olen aina tiennyt että haluan mennä naimisiin ja haluan lapsia.
Ei kuitenkaan pidetty mitään hirveää kiirettä. Naimisiin mentiin opiskelujen päätyttyä ja esikoinen syntyi kun olin 27v. ja mies 30v.
Kaikki on mennyt erittäin hyvin ja yhteisiä onnellisia vuosia on nyt 26 ja yhä riittää rakkautta. Esikoinenkin on jo aikuinen ja omillaan. Melkein voi sanoa että päivääkään en vaihtaisi pois ;) mutta se olisi jo liioittelua sillä emme mekään missään paratiisissa elä.
siis miten ihmeessä tämä selostus auttaa ap:n lailla ajattelevia? vai kuvittelitko, että tämä on joku salainen vaikuttamiskeino vakuuttaa, että oikeastaan kukaan ei halua lapsia ja nokkelana tulit nyt debunkkaamaan sen? Herätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan samassa tilanteessa kanssasi ap, vaikka vaikka tämä aloittamasi kirjoitus onkin jo viime vuodelta. Perheen perustaminen olisi ajankohtaista, mutta pelottaa. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, siis erityisesti heidän kokemuksia, joita perheen perustaminen on pelottanut tai ahdistanut, mutta sitten se onkin lähtenyt sujumaan ihan hyvin.
up..