En kestä enää.Lapsi pyysi rahaa että voi kaverin kanssa mennä testaamaan kesän uutuusjätskit
arvaapa onko varaa antaa yhtään edes 2 euroa kun säästän sen perunoihin..
Kommentit (38)
Jotkut eivät sitten tajua, että on ihmisiä, joilla oikeasti ei ole rahaa edes jätskiin. Just niin, ihan täällä Suomessa. Olen itsekin ollut siinä tilanteessa, missä 10 eurosta nousi hurja perheriita, kun erehdyin taipumaan sinnikkään puhelinmyyjän kauppaamaan hyväntekeväisyystuotteeseen. Ja kun jouduin toteamaan veteraanikeräystä suorittavalle varusmiehelle, että nyt ei ole, kyllä hävetti. Ihan hirveästi. Näin miehen silmistä, ettei hän välttämättä uskonut.
No. Olemme sittemmin päässeet jaloillemme. Ja mistään elämänhallinnan puutteesta ei ollut kysymys, vaan ihan pitkittyneestä työttömyydestä. Suurin ponnistuksin pärjäsimme jotenkuten, ja suurin ponnistuksin onnistuimme hilautumaan tilanteesta lopulta pois. Emme ole hylkiöitä, eikä ole ap:kään. Vähän ymmärrystä toivoisin porukalta, joka ei ole koskaan joutunut tällaista kokemaan, ja luulee sen johtuvan omasta erinomaisuudestaan. Ei se ihan niin mene. Joskus on kysymys myös ihan tuurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. kirjoitti:
Onko jollain oikeesti näin tiukkaa nykymaailmassa? Käytkö ap töissä? Antaisin rahat lapselle jos olisin nyt siellä. Vaikka koko kesäksi.
Ei hyvää päivää, missä tynnyrissä oikein elät?
Kyllä valitettavasti tälläsiä ihmisiä on, itse mukaan lukien.Kyllä vika on usein elämänhallinnassa. Aina kun esitellään näitä " köyhiä" perheitä. Esim. molemmat vanhemmat lihavia, ketjupolttajia ja pari isokokoista koiraa vielä ruokittavana.
On ihana lukea, että näinkin sinisilmäisen onnellista elämää joku voi elääkin.
Sitä en vaan ymmärrä, mistä tuo kyynisyys tulee? Vai mitä se on? Puhdasta ilkeyttä.
Ei liikene kahta euroa jätskiin, eikä tarviikaan.
Kyllä tämä kolahti: ei ylipainoa, ei tupakoida, ei edes kännätä. Rahat, jotka tulee menee nimenomaan lapsiin. Harrastukset sivujuonteineen vie 200 €/kk/muksu. Lisäksi oli just kevätjuhlat (uudet vaatteet), luokkaretket, nyyttäreitä ja sukulaisten ylppäreitä. Rahat on finaalissa.
Hyvää yötä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole 2 euroa. Se elämänhallinta! Tiedän mitä on köyhyys. Elin yh sairaseläkeläisäitini kanssa. Hän ei ollut koskaan työelämässä, kun sairastui vakavasti 17v. Silti pääsin joka kesä esim.Lintsille. Äitini katsoi tarkasti mihin rahaa käytettiin. Aamu alkoi katsomalla päivän tarjoukset.
:D
Äiti raukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. kirjoitti:
Onko jollain oikeesti näin tiukkaa nykymaailmassa? Käytkö ap töissä? Antaisin rahat lapselle jos olisin nyt siellä. Vaikka koko kesäksi.
Ei hyvää päivää, missä tynnyrissä oikein elät?
Kyllä valitettavasti tälläsiä ihmisiä on, itse mukaan lukien.Kyllä vika on usein elämänhallinnassa. Aina kun esitellään näitä " köyhiä" perheitä. Esim. molemmat vanhemmat lihavia, ketjupolttajia ja pari isokokoista koiraa vielä ruokittavana.
On ihana lukea, että näinkin sinisilmäisen onnellista elämää joku voi elääkin.
Sitä en vaan ymmärrä, mistä tuo kyynisyys tulee? Vai mitä se on? Puhdasta ilkeyttä.
Ei liikene kahta euroa jätskiin, eikä tarviikaan.
Kyllä tämä kolahti: ei ylipainoa, ei tupakoida, ei edes kännätä. Rahat, jotka tulee menee nimenomaan lapsiin. Harrastukset sivujuonteineen vie 200 €/kk/muksu. Lisäksi oli just kevätjuhlat (uudet vaatteet), luokkaretket, nyyttäreitä ja sukulaisten ylppäreitä. Rahat on finaalissa.Hyvää yötä.
Kevätjuhlamekko ostetaan pikkurahalla joulun alennusmyynneistä. Miten voi mennä kevätjuhlamekkoon rahaa keväällä?
Minä en ymmärrä, miten joku voi olla niin köyhä, ettei löydy kahta euroa ylimääräistä. Ei vaan ymmärrä!
Mä tarjoisin mielelläni sun lapselle jätskin. Olis mukava auttaa sellaisia jotka tarvitsee apua. Haluaisin antaa sitä ihan konkreettisesti, en maksaa mihinkään hyväntekeväisyysjärjestön tilille. Miten voisin päästä auttamaan ihan tavallisia apua kaipaavia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä, miten joku voi olla niin köyhä, ettei löydy kahta euroa ylimääräistä. Ei vaan ymmärrä!
No sä et sitten vaan ymmärrä. Voit lopettaa yrittämisen :)
Vierailija kirjoitti:
Mä tarjoisin mielelläni sun lapselle jätskin. Olis mukava auttaa sellaisia jotka tarvitsee apua. Haluaisin antaa sitä ihan konkreettisesti, en maksaa mihinkään hyväntekeväisyysjärjestön tilille. Miten voisin päästä auttamaan ihan tavallisia apua kaipaavia ihmisiä?
No kyllä olisi hienoa kun voisit 40 euroa laittaa tililleni, maksan heti heinäkuun alussa takaisin!:)t ap.
Vierailija kirjoitti:
Mä tarjoisin mielelläni sun lapselle jätskin. Olis mukava auttaa sellaisia jotka tarvitsee apua. Haluaisin antaa sitä ihan konkreettisesti, en maksaa mihinkään hyväntekeväisyysjärjestön tilille. Miten voisin päästä auttamaan ihan tavallisia apua kaipaavia ihmisiä?
Mitä yhden jäätelön tarjoaminen auttaa? Elämänhallinta tulee oppia siten, että tuollaisia tilanteita ei tule.
Hae perunoita leipäjonosta. Joskus ruokajakelussa on myös jäätelöitä lapsille.
Meillä ostettiin juuri 50 € jätskiä, pakkanen täyteen. Porukat ryyppäs ja oli työttömänä ja oli itse aiheutetussa velkakierteessä lapsuuteni, joten olen itse tehnyt kaikki toisin...
Noh, lapseni ovat lievästi kiittämättömiä kusipäitä jotka eivät osaa arvostaa mitään. Kaikki on hankittu ja lisää kannetaan ovesta, viedään ja tuodaan ja joka päivä on karkkipäivä.. Arvaapa onko ne tyytyväisiä mihinkään, riittääkö mikään, tekeekö mikään ne tyytyväiseksi???? EI. Ja itse ollaan tämä aiheutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tarjoisin mielelläni sun lapselle jätskin. Olis mukava auttaa sellaisia jotka tarvitsee apua. Haluaisin antaa sitä ihan konkreettisesti, en maksaa mihinkään hyväntekeväisyysjärjestön tilille. Miten voisin päästä auttamaan ihan tavallisia apua kaipaavia ihmisiä?
Mitä yhden jäätelön tarjoaminen auttaa? Elämänhallinta tulee oppia siten, että tuollaisia tilanteita ei tule.
Se auttaa sitä että
1.Lapsi ilahtuu ja hänelle tulee hyvä mieli
2.Lapsi kokee että maailmassa on jotain hyvää, vieras ihminen auttaa
3.Lapsi saattaa joskus tulevaisuudessa toimia samalla tavalla
Jätä sixpäkit ja kessut ostamatta, niin johan löytyy rahaa lapsen jätskiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tarjoisin mielelläni sun lapselle jätskin. Olis mukava auttaa sellaisia jotka tarvitsee apua. Haluaisin antaa sitä ihan konkreettisesti, en maksaa mihinkään hyväntekeväisyysjärjestön tilille. Miten voisin päästä auttamaan ihan tavallisia apua kaipaavia ihmisiä?
Mitä yhden jäätelön tarjoaminen auttaa? Elämänhallinta tulee oppia siten, että tuollaisia tilanteita ei tule.
Se auttaa sitä että
1.Lapsi ilahtuu ja hänelle tulee hyvä mieli
2.Lapsi kokee että maailmassa on jotain hyvää, vieras ihminen auttaa
3.Lapsi saattaa joskus tulevaisuudessa toimia samalla tavalla
Lapsi oppii, että muut auttavat aina. Sellaisia ihmisiä on. Jätskin tarjoamisessa ei ole mitään pahaa, mutta asenne jolla se tarjotaan voi olla väärä.
Voiko työssäkäyväkin mennä leipäjonoon hakemaan ruokaa? Kontrolloivatko ne sitä jotenkin? Isojen kassien kanssahan he sieltä tulevat. Tämä on vain kysymys, eihän kukaan niin toivottavasti tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. kirjoitti:
Onko jollain oikeesti näin tiukkaa nykymaailmassa? Käytkö ap töissä? Antaisin rahat lapselle jos olisin nyt siellä. Vaikka koko kesäksi.
Ei hyvää päivää, missä tynnyrissä oikein elät?
Kyllä valitettavasti tälläsiä ihmisiä on, itse mukaan lukien.Kyllä vika on usein elämänhallinnassa. Aina kun esitellään näitä " köyhiä" perheitä. Esim. molemmat vanhemmat lihavia, ketjupolttajia ja pari isokokoista koiraa vielä ruokittavana.
On ihana lukea, että näinkin sinisilmäisen onnellista elämää joku voi elääkin.
Sitä en vaan ymmärrä, mistä tuo kyynisyys tulee? Vai mitä se on? Puhdasta ilkeyttä.
Ei liikene kahta euroa jätskiin, eikä tarviikaan.
Kyllä tämä kolahti: ei ylipainoa, ei tupakoida, ei edes kännätä. Rahat, jotka tulee menee nimenomaan lapsiin. Harrastukset sivujuonteineen vie 200 €/kk/muksu. Lisäksi oli just kevätjuhlat (uudet vaatteet), luokkaretket, nyyttäreitä ja sukulaisten ylppäreitä. Rahat on finaalissa.Hyvää yötä.
Niin, se elämänhallinta. Jos on varaa mällätä 200€/lapsi rahaa kuukaudessa johonkin harrastukseen ja ostella ties mitä juhlavaatteita, niin rahapulasta valittaminen osoittaa vain suunnitelmallisuuden puutteen. Itse lama-ajan lapsena voin vain todeta että tuollainen summa harrastamiseen on täysin absurdi jos rahasta tekee tiukkaa. Kyllä lapsille tekemistä tästä maailmasta löytyy huomattavasti halvemmallakin, jopa ilmaiseksi. Taitaa ollakin enemmän statuskysymys tuo lasten harrastus, että voi sitten leveillä ystäväperheiden joukossa.
Lopetan keskustelun tåhän.kiitos kaikille.hyvästi