Ensimmäinen kertani Lidlissä, jos se ketään liikuttaa.

Tupakoiva, lihava lähiömutsi tiukissa urheiluhousuissa kaupan kulmalla. Parkkeeraan pyöräni pyörätelineeseen, joka on mukavasti oven vieressä. Sisään kävellessä vastaan tulee navajopäällikön näköinen pitkätukkainen mies, säänsyömine kasvoineen, ilman sulkapäähinettä. Näiden kahden persoonan perusteella ennakkoluulot Lidlistä eivät petä. Astun sisään - ilokseni huomaan asiakaskunnassa tummia paljon enemmän kuin cittarissa. Kuten voi olettaa, koska NIMBY. Jatkan matkaani, kunnes huomaan ajatusteni harhailleen - olen eksyksissä. Ympärilläni on epäluotettavan kuuloisten merkkien meri. Valitsen satunnaisesti jotain. Huomaan toivovani etten törmää tuttuihin. Sisääntulon lähiömutsi tulee vastaan - hänellä on kärryssään maitoa ja sipuleita. En mene lankaan, kroissantit nougat-täytteellä ovat varmasti siellä alla. Ei, ne ovatkin minun korissani. Hämmennyn hetkeksi, mutta jatkan matkaa. Kierrän kaupan vielä kerran, ja maksan ostokseni - 2 täyttä kassillista, 24 euroa. Kaksi täyttä kassia, kakskyt neljä euroa. Katsomatta hintaa, poimien mukaan kaikkea hedelmistä, makkaroista, sipseistä ja limuista lähtien. Päivittelen hintaa loppumatkan - Cittarissa olisin odottanut maksavani yhdestä kassista sen +30 euroa.

Noh, nämä maistuvat varmasti ihan paskalle, sanon itselleni. Sitten voin taas mennä parempien ihmisten kauppaan, kun tiedän sen. Sillä vaikka rakastan rahan törsäystä, en siedä että joku puijaa minulta ylihintaa. Joten toivon uudelleen, että nää on pahaa. Koska muuten plot twist, mä olen se tarinan lähiömutsi.