Ruotsidemokraateissa uskotaan, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa helpottuu Halla-ahon myötä: ”Soini on pelännyt kielteistä julkisuutta”
Valtiopäiväryhmän puheenjohtaja Mattias Karlsson uskoo yhteistyön parantuvan. ”Erityisesti Timo Soini henkilökohtaisesti on vastustanut, koska hän on pelännyt kielteistä julkisuutta”, hän sanoo.
Ruotsidemokraattien valtiopäiväryhmän johtaja Mattias Karlsson uskoo, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa helpottuu Jussi Halla-ahon puoluejohtajavalinnan myötä.
”Saamamme signaalien valossa puoluejohtajavaihdos voi johtaa siihen, että yhteistyö toisiaan muistuttavien puolueiden välillä helpottuu Pohjoismaissa”, hän sanoo.
Karlsson painottaa, yhteydet perussuomalaisiin ovat jo nykyisin toimivia alemmalla tasolla, esimerkiksi eduskuntaryhmien välillä.
Yhteistyötä ei silti ole ollut puoluejohtojen välillä eikä muodollisesti esimerkiksi Pohjoismaiden neuvostossa. Perussuomalaiset ja Tanskan kansanpuolueen jäsenet sen sijaan toimivat yhdessä Vapaa Pohjola -nimisessä puolueryhmässä, johon ruotsidemokraatit eivät kuulu.
”Uskon, että edellytykset ovat nyt puoluejohtajamuutoksen vuoksi paremmat”, Karlsson sanoo.
”Erityisesti Timo Soini henkilökohtaisesti on vastustanut, koska hän on pelännyt kielteistä julkisuutta”, hän sanoo.
Yhteistyöalueina Karlsson nimeää muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan liittyvät kysymykset ja rajaturvallisuuden.
Ruotsidemokraateilla on perussuomalaisista poiketen äärioikeistolaisia juuria, minkä vuoksi muut puolueet ovat eristäneet sen pitkälti Ruotsissa ja puolueeseen on pidetty etäisyyttä myös Suomessa.
Juuri taustansa vuoksi ja siistiytyäkseen ruotsidemokraatit on viime vuosina ottanut tiukka linjan suhteessa erilaisiin rasistisiin ulostuloihin. Puolue on ”nollatoleranssipolitiikkansa” nimissä erottanut hyvin laajan joukon jäseniään ja muun muassa katkaissut välinsä entiseen nuorisojärjestöönsä.
Perussuomalaisten johdossa istuu nyt kaksi poliitikkoa, Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen, jotka on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kuinka hyvin yhteistyö sujuu tällaisten henkilöiden kanssa?
”En tiedä asiasta sen tarkemmin, mutta tiedän, että kyse on melko monta vuotta sitten tapahtuneista asioista ja vaikuttaa siltä, että puolueen jäsenet ovat antaneet ne anteeksi. Minulla ei oikeastaan ole mitään oikeutta puuttua siihen, mitä he ajattelevat”, Karlsson sanoo.
Myös perussuomalaisten puolelta yhteistyölle on nyt näytetty vihreää valoa.
Muun muassa kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittu Juho Eerola ehti todeta viikonloppuna, että hänen mielestään perussuomalaiset voisivat hyvin olla yhteistyössä ruotsidemokraattien kanssa. Samaa sanoi Halla-aho Iltalehden haastattelussa.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi pysyy.
Tämä on yksi konkreettisimpia seurauksia oikeasti Halla-Ahon valinnasta, koska nyt RKP on pakko ottaa hallitukseen. Niin että kiitos vaan.
Pakkoruotsi pysyy.