Näin sitten pariskunnan tottelemattoman koiransa kanssa
Istuivat nurmikolla, mies maaten ja koira välissä. Koira olisi yhtäkkiä lähtenyt jonkin linnun perään, mutta onneksi saivat pidettyä hihnasta. Tämän jälkeen koira päätti mennä makaavan miehen päälle ja mies vaan rapsutti. Lopulta koira ISTUI kokonaan miehen kyljen päälle, yksikään tassu ei osunut maahan. Ei reaktiota. Jossain kohtaa pariskunta sitten päätti lähteä, mutta koira ei halunnutkaan. Ensin koittivat vetää hihnasta, jonka jälkeen yrittivät heiluttaa jotain oksaa koiran edessä. Ei vaikutusta. Lopulta saivat raahattua koiraa tielle asti, jossa se teki kokonaan stopin. Istui siis keskelle autotietä. Autokin tuli ja joutui pysähtymään, jolloin omistaja vaan jatkoi sitä kepin heilutusta koiran edessä. Maanittelua kesti ainakin 10 sekuntia, jonka jälkeen koira sitten suostui kävelemään eteenpäin.
Mikä ihmisiä vaivaa? Pelottavaa minkälaisia koiria täällä koulutetaan.
Kommentit (5)
Miksi alapeukut? Onko tuo koiranomistajien mielestä normaalia?
Ap
Minulla ei ole koiraa, mutta kissa nukkuu aina mun mahan tai selä päällä :)
Ihana kissa!
Ei siis todellakaan ollut mikään pikkukoira. Jokin lyhytkarvainen metsästyskoira ilmeisesti. Hädin tuskin mahtui miehen päälle istumaan.
Ap
Aikamoista. Minkä rotuinen koira oli?