Mitä tehdä, kun en tunne oloani hyväksi miehen sukulaisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli pelastus siitä, että koko ajan opiskelin jotain. Jotenkin kummasti mulla sattui aina olemaan tentti seuraavalla viikolla, kun oli jotkut juhlat. Opiskelin ihan oikeasti. Sitten kun tuli lapsia, oli lasten hoito hyvä tekosyy. Mun lapset eivät katsos jaksaneet olla paikoillaan oikein, kun olin niin huono kasvattaja. Kummasti he kyllä kotona osasivat käyttäytyä, mutta se on koti. Samoin päiväkodin juhlissa meni ihan hyvin, mutta kun se oli tutumpi paikka. Lasten kasvettua jotenkin kummasti mulla alkoi olla työkiireitä tai meillä oudosti satuttiin sairastumaan. Helpompia pienet valheet kuin sanoa suoraan, ettei kiinnosta, vaikka aika läpinäkyviä nämä selitykset taisivat olla ainakin jossain vaiheessa. 

En lähtisi ikinä tuolle valehtelulinjalle! Etkö osaa olla suoraselkäinen aikuinen? Miksi valehtelet jopa lastesi edessä?

Olen myös introvertti ja sekä oma lähisukuni että puolisoni lähisukuni on tuollaisia. Järkyttävä kälätys, paljon lapsia, you name it, uolessatoista tunnissa homma alkaa puuduttaa, viimeistään.

Minun yleisin tapani on hakeutua juttelemaan yhden tai maksimissaan kahden ihmisen kanssa kerrallaan, toisinaan tällä tavalla tulee kierrettyä koko suku, toisinaan jauhan sontaa tädin kanssa kolme tuntia (jälkimmäinen yleisempää). Jokin pelaaminen toimii joissain tilanteissa, mutta meidän suvussa se ei ole koskaan toiminut vähänkään isommalla porukalla (7-10).

Aika usein tarjoudun myös kaatamaan kahvia tjsp, jotta pääsen jonkin syyn varjolla hetkeksi keittiöön hengähtämään.

Hölmö olisi mies, jos laittaisi suhteen poikki vain sen takia, ettei toinen tule niin hyvin toimeen oman suvun kanssa. Kun ajan kanssa käy kuitenkin niin, että sekä oma että puolison suku alkaa välillä ärsyttämään, eikä heihin pidetä enää niin intensiivisesti yhteyttä. Omasta puolisosta ja mahdollisista lapsiasta tulee tärkeämpiä kuin lapsuudenperheestä, ja kyllä olisi kurjaa heittää hyvä suhde menemään vain koska siipalla ei juttu luista kälyn kanssa.

Mene noihin viettoihin sen verran kuin hyvältä tuntuu. Sillehän sinä et mitään mahda, jos mies ei ymmärrä ettei suvun ja puolison hyvät välit ole kovinkaan suuri osa sitä varsinaista suhdetta.

Monta kertaa kuukaudessa vain toisen suvun tapaaminen kuulostaa paljolta. Toivottavasti näette myös ystäviänne ja sinun puolen sukua. En minäkään noin usein jaksaisi tavata aina samaa porukkaa.

Se mikä tuli myös mieleeni, on että noiden joukkotapaamisten sijasta voisitte vuorotella näiden ihmisten luona yksitellen ihan kahvittelun merkeissä. Voisi olla vain pari tuntia ja juttukin voisi loistaa sinulla paremmin. Miehen suvun pitäisi osoittaa kiinnostusta sinunkin puheenaiheisiin, aivan kuin sinunkin heidän puheenaiheisiin. Pienemmällä porukalla tuokin peruskohteliaisuus olisi helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Hölmö olisi mies, jos laittaisi suhteen poikki vain sen takia, ettei toinen tule niin hyvin toimeen oman suvun kanssa. Kun ajan kanssa käy kuitenkin niin, että sekä oma että puolison suku alkaa välillä ärsyttämään, eikä heihin pidetä enää niin intensiivisesti yhteyttä. Omasta puolisosta ja mahdollisista lapsiasta tulee tärkeämpiä kuin lapsuudenperheestä, ja kyllä olisi kurjaa heittää hyvä suhde menemään vain koska siipalla ei juttu luista kälyn kanssa.

Mene noihin viettoihin sen verran kuin hyvältä tuntuu. Sillehän sinä et mitään mahda, jos mies ei ymmärrä ettei suvun ja puolison hyvät välit ole kovinkaan suuri osa sitä varsinaista suhdetta.

Monta kertaa kuukaudessa vain toisen suvun tapaaminen kuulostaa paljolta. Toivottavasti näette myös ystäviänne ja sinun puolen sukua. En minäkään noin usein jaksaisi tavata aina samaa porukkaa.

Se mikä tuli myös mieleeni, on että noiden joukkotapaamisten sijasta voisitte vuorotella näiden ihmisten luona yksitellen ihan kahvittelun merkeissä. Voisi olla vain pari tuntia ja juttukin voisi loistaa sinulla paremmin. Miehen suvun pitäisi osoittaa kiinnostusta sinunkin puheenaiheisiin, aivan kuin sinunkin heidän puheenaiheisiin. Pienemmällä porukalla tuokin peruskohteliaisuus olisi helpompaa.

Pienemmällä porukalla tapaaminen tosiaan varmaankin olisi helpompaa. Näin saisin puheenvuoron ilman hirveää yrittämistä. Kiitos ymmärryksestä :)

-ap

Puolisoiden pitäisi lopettaa häpeämästä introvertteja puolisoitaan. Jos sinkkuna on osannut käydä yksin sukulaisissa, niin on se kummallista, ettei parisuhteessa sitten enää osaakaan käydä yksin. Ja se, että koette joutuvanne selittelemään puolisonne pois jäämistä on teidän oma ongelmanne. Ei ole puolison tehtävä tulla väkisin mukaan vain siksi, ettette te joutuisi selittelemään.

Kun sukulaiset kysyvät miksi puoliso ei tullut mukaan, niin miksi ette voi vain sanoa, että hän ei viihdy tällaisissa ison porukan tapaamisissa. Tai mikä se totuus onkaan. Miksi pitää hävetä syytä miksi puoliso ei tule.

Menee tapaamiseen, käyttäytyy kohteliaasti, vähän ehkä pitkästyy. Onko se jollekin ihan mahdoton tehtävä?

Vierailija kirjoitti:

Menee tapaamiseen, käyttäytyy kohteliaasti, vähän ehkä pitkästyy. Onko se jollekin ihan mahdoton tehtävä?

Introvertti on joskus täysi synonyymi itsekkäälle.

Monta kertaa kuukaudessa? Jaiks! Ei ole kovin tervettä touhua juosta jatkuvasti  sukulaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee tapaamiseen, käyttäytyy kohteliaasti, vähän ehkä pitkästyy. Onko se jollekin ihan mahdoton tehtävä?

Introvertti on joskus täysi synonyymi itsekkäälle.

Useammin kuitenkin synonyymi ihmiselle, joka oikeasti kärsii kanalauman aiheuttamasta melusta ja tarvitsee pahimmillaan monta päivää aikaa toipua tuollaisesta visiitistä. Että kyllä, kyllä se on joillekin mahdoton tehtävä mennä vieraisille tuommoisille kälättäjäkekkereille - varsinkin monta kertaa kuukaudessa.

Ap, voit ihan hyvin vaatia että menette sitten yhtä monta kertaa kuussa jonnekin metsän keskelle telttailemaan tai istutte kotona rauhassa ja hiljaisuudessa, jolloin mies ei saa jutella kavereille esim. Wappissa tms. Jos hän kuvittelee, että sinulla on velvollisuus sosiaalistua niin, että perusluonteesi vastaisesti siedät käytöstavattomia toistensa päälle huutajia (itse en ikinä saa suunvuoroa miehen suvun seurassa, koska minut on kasvatettu kohteliaaksi, eli keskeyttäminen ja päälle puhuminen on ehdoton EI), niin hänellä on sitten myös velvollisuus opetella eristäytymään ja tulemaan toimeen ilman jatkuvaa pulinaa.

Sitä paitsi monta kertaa kuussa on jtn luokkaa kerran viikossa. Jos nämä on jtn puoli päivää tai enemmän kestäviä kissanristiäisiä, niin miten edes ehditte niihin??? Mun harrastukset ja työt ei jätä mulle vapaa-aikaa niin paljoa, että viitsisin tuhlata kokonaisia vapaapäiviä tuollaisessa paikassa, jossa oleminen ei ole sitä vapaa-ajan lepoa vaan kärsimystä etenkin ääniyliherkkyyden takia.

Mielenterveys ei vain kestäisi sen kotona latautumisajan menettämistä ja korvaamista tuollaisella. Ero tulisi jos mies väen vängällä haluaisi mut mukaan. Onneksi omani ei jaksa niitä itsekään kun on suvun ainoa introvertti :P

Täällä sama tilanne, periaatteessa miehen suku on tosi mukavia ihmisiä, mutta jotenkin sitä yhteistä säveltä ei vain löydy.

Ja mies pahoittaa mielensä kun jään kissanristiäisistä pois. Ei ymmärrä ettei mun taustalla olla juurikaan oltu yhteydessä sukulaisten kanssa, enkä oo tottunu näkemään omia sukulaisiakaan kuin vaan hautajaisissa.

Otin eron. Miehen suku oli puskajuntteja eteläpohjalaisia persuja. Mies sukunsa ensimmäinen yliopistoon lähtenyt. Minä sivistyneen kulttuurisuvun vesa.

Ei ole fiksua naida älyllisesti alempaansa, mutta mistäpä olisin sen ensikertalaisena tiennyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee tapaamiseen, käyttäytyy kohteliaasti, vähän ehkä pitkästyy. Onko se jollekin ihan mahdoton tehtävä?

Introvertti on joskus täysi synonyymi itsekkäälle.

Sulla on hiukan vajausta käsitevarastossa ja paljon puutosta älyssä.

Minun sukuni on tuota kovaäänistä kälättäjäporukkaa, jossa puheenvuoro otetaan lennosta toisen puheen päältä. Silti osataan myös kuunnella ja antaa tilaa toisille, ettei ketään jätetä huomioimatta. Viihdymme toistemme seurassa ja kyläilyjä / kokoontumisia on noin kerran kuukaudessa.

Jos jotain puolisoa se äänekkyys ja puherytmi ahdistaa, niin ei siitä kukaan mieltään pahoita. Ymmärrämme hyvin, ettei se sovi kaikille. Eräs puoliso käy tulee tapaamisiin harvemmin. Minun mieheni tulee mielellään mukaan, mutta häipyy välillä mitään sanomatta ulos pienelle kävelylle tai seuraamaan lasten leikkejä. Ei kukaan kysele miksi joku puoliso ei tullut tai minne mieheni katosi. Kaikki tajuavat kuvion ja se on ihan ok.

Ap:stä saan vaikutelman, että hän tekee kärpäsestä härkäsen. Miksi otat asiasta noin valtavat paineet? Ja miksi kuvuttelet, että sinun tapasi olla mukana on jotenkin ratkaisevassa roolissa. Tuskin se suvun tapaamisia mihinkään hetkauttaa oletko mukana vai et tai sanotko jotain tai et. Ole vain niin kuin hyvältä tuntuu.

Miten ap:n mies mahtaa huomioida ap:tä noiden vierailujen aikana. Hän voisi tehdä asioille paljonkin, mutta ap ei mainitse mitään sellaisesta. Jos ap:n mies jättää ap:n syrjään, niin ei ihme, että ap tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Jos ap:n mies ottaa ap:n mukaan keskusteluun tai viittaa häneen jutuissaan, niin ongelma on ap:n oman pään sisällä.

Kun menen mieheni kanssa esim aikuisen lapsemme luo ja hänen tyttöystävän luo niin mieheni puhuu töykeästi.minulle kahvipöydässä ja loukkaa sanoilla minua. En halua mennä hänen kanssa enään minnekään. Olen todella surullinen, koska tykkään tavata lastani ja olen sosiaalinen. Mutta en.halua että minua loukataan ja puhutaan röykeösti minulle.