Mies suuttuu jos suutun hänelle
Onko kellään ollut vastaavaa? Mies suuttuu jos hän on loukannut sinua. Esim. mies kerran valehteli minulle aika pikku jutussa ns valkoisen valheen, koska ei halunnu pilata tunnelmaa. Sain hänet kiinni siitä ja hän suuttui minulle siitä. Minä tietysti sanoin että tässä suhteessa ei valehdella ja hän suuttui äärettömästi ja lähti vihaisena pois. Lopulta hän sanoi että meidän on erottava, koska hän on pilannut koko suhteen valehtelemalla minulle. Yritin sanoa että ei nyt suhde tähän kaadu. Veikkaan että reaktio johtuu lapsuuden traumoista, mutta minkälaisesta? Mitenköhän miehen saisi ymmärtämään ettei hän voi suuttua minulle jos on loukannut minua. Teksti on varmaan sekavaa kun en jotenkin osaa muotoilla sitä sanoiksi..
Kommentit (9)
P.S. vielä: joku noista kiukuttelijoista oli myös sellainen, että odotti aina minulta lepyttelyä ja anteeksipyyntöä. Vaikka itse tosiaan loukkasi, ei ollut mitään sellaista että minä vaan pikkuasiasta suutahdin, vaan joku isompi juttu, ettei pitänyt puheitaan, katosi, veti huumeita tms. Tuli vaan mieleen, että jotkut tosiaan kehtaa vaatia!
2
Kiitos kommentista! Olen itsekin alkanut miettiä että rakastaako kyseinen henkilö minua edes ollenkaan. En pysty itse ymmärtämään että voiko rakastamaansa ihmistä kohtaan käyttäytyä näin. Ja olisi myös mielenkiintoista tietää miksi joku käyttäytyy noin. Niin huono itseluottamus että ei kestä itseen kohdistuvaa ns kritiikkiä. Mieheni kohdalla huono itsetunto kyllä pitää paikkansa.
Narsistista toisen kontrollointia. Älä jää suhteeseen.
Itse olen taistellut tuon piirteen omaavan miehen kanssa puolet elämästäni ja vasta viime vuosina osannut nimetä ja tulkita käyttäytymismallia. Olisi pitänyt lähteä ekan riidan tullen.
Miksi olet tämän miehen kanssa? Miksi ihmeessä roikut tyypissä? Varmaan vielä oikein hyvittelet miestä hänen suuttumisensa jälkeen, mielistelet, annat parastasi sängyssä ja olet maailman ihanin nainen ettei mies vain saisi lisää aihetta suuttua?
Sairasta. Ole aikuinen jos kerran aikuista leikit parisuhteessasi.
Miten niin ei voi suuttua kun on ensin itse tehnyt väärin?
Olet siinä oikeassa että se on epäloogista, mutta huomaatko itse mitään kummaa siinä että vaadit tunteilta logiikkaa?
Minullakin on ollut useampikin tuollainen mies. Sanoisin että ei siinä mitään lapsuuden traumoja vaadita erityisesti: ihan jo perinteinen sukupuolirooliasetelma takaa että naisen ärtymys, suuttumus ja viha ovat myrkkyä suhteessa - vaikka kaikilla ihmisillä näitä tunteita on, sukupuolesta riippumatta.
Suhteessa voi selvitä kuten exieni äidit: ei valita mutta tekee kyllä marttyyrina tiettäväksi mistä ei tykkää. Toinen jäi suhteeseen ja sai syövän, toinen erosi ja on melko terve tänäkin päivänä, tietääkseni.
Hah, mulla oli tollanen mies. Oli monta muutakin lajia tosiaan toisen kontrollia ja henkistä väkivaltaa, pihtaamista mm. Siis mies sitä harrasti ja piti normaalina.
Sairastin syövän, erosin ja nyt voin hyvin yksin....
Syy miksi olen suhteessa on se että meillä on tosi kivaa ja hän on tosi ihana ja kohtelias ja huomioiva mua kohtaan noin 95% ajasta, mutta riitojen yhteydessä mies käyttäytyy noin. Hän jotenkin suuttuu riidan aikana itselleen niin paljon että on myös minulle ikävä. Ja suuttuu siis siitä jos minä loukkaannun.
Ap
Henkistä väkivaltaa. Pidemmän päälle uuvuttavaa ja syö sinut sisältä.
Tuttu homma, olen tavannut useammankin tällaisen miehen. Typerää sakkia, ei voi muuta ajatella!
Yksi sanoi jo etukäteen mulle, että älä suutu, hymyile aina. Joo niinhän voikin elää: toinen tekee mitä tykkää, loukkaa minua ja minä vaan hymyilen. Aikani yritin suhtautua ymmärtäväisesti, ahdistuin pahasti enkä jaksanut enää. Olen elänyt siitä lähtien yksin.
Jos joskus yritin edes suuttumatta jutella miehen kanssa asioista, hän yritti laittaa kaiken läskiksi. Kun ei onnistunut ainakaan toista kertaa, suuttui ja pisti välit poikki aina pariksi päiväksi tai niin, ettei mulla ollut edes tietoa, haluaako puhua mun kanssa enää. päätin sitten ihan itse, etten halua tuollaisesta mitään. Sellainen elämä oli todella rasittavaa ja ahdistavaa. Jaksoin sitä aikani, koska ajattelin että uusi suhde on aina tutustumista ja opettelemista ja kompromissia ja mies sanoi usein rakastavansa minua. Jälkeenpäin ymmärrän, ettei rakastanut eikä paljoa edes välittänyt, vaikka niin puhui ja ehkä luulikin.
Paremman puutteessa yksin on parempi olla.