Onko muita dissosiaatiohäiriöisiä

Up. Olisin kiitollinen keskusteluavusta. Mikään päivystävä puhelin ei ole vielä auki.

Onkohan olemassa jotain palstaa missä voisi kirjottaa chat-muodossa? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää, mutta tällainen palsta on vähän hankala...

Kuulostaa aika tutulta. Mullakin on tod.näk. tämä häiriö, olen todistetusti "kadonnut paikalta" kun keskustelussa alettiin puhumaan liian rankkoja. En itse muista tästä katkosta mitään, luulin että olin torkahtanut tms. mutta ei, hereillä olin ollut ja tuijottanut kaukaisuuteen. Säpsähdin paikalle kun keskustelu vaihtoi suuntaa.

Tiedän, miltä tuntuu sekoamisen pelko. Jos sinua yhtään helpottaa, niin dissosiaatio on melko tavallista. Se on mielen suojakeino. Pääsetkö juttelemaan jonkun kanssa? Täälläkin voit jutella. Autamme sinua.

Mulla on disso. Nuo sun oireet voisivat sopia myös vaikeaan ahdistuneisuuteen. Oletko käynyt täällä: http://traumajadissosiaatio.fi ? Tuolla on keskustelufoorumi, jossa on melko aktiivista kirjoittelua. Sieltä voisi löytyä apua vauvapalstaa paremmin.

Minulla on.

Minulla oli aikoinaan vahvoja epätodellisen olon ja ulkopuolisuuden tunteita. Ihmettelin jopa että vastaantulijat väistää mua kadulla, että oon kai sittenkin olemassa. Se tuntui tosi oudolta. Suurin ongelmani oli masennus ja itsetunto-ongelmat sekä ahdistuneisuus. Lapsuuden peruja. Oääsin lopulta Kelan terapiasn, 2v 3x viikossa ja ongelmat alkoi vähitellen helpottaa. Oleellista minulle oli saada yhteys omiin tunteisiini, ja sen ymmärtäminen, että se miten ja millaisena vanhemmat oli mua kohdelleet, ei ollut "totuus" minusta. Edelleen on taipumusta masennukseen, mutta saan pidettyä sen elämäntavoilla ja itsestä huolehtimisella jotenkin aisoissa. Eoätodellisuuskokemuksia ei ole enää ollut. - yritä tavalla tai toisella kytkeä itseäsi todellisuuteen, pienillä itsellesi sopivilla keinoilla. Onko sulla terapiasuhde? Voimia ja jaksamista sinulle, ap!

Tuttua, hirveää, mutta sen kanssa oppii elämään. Lääkkeisiin ei kannata sekaantua, pahentavat oloa. Mulla iskee enää n. kerran vuodessa ja yleensä pystyn ennaltaehkäisemään nämäkin. Hyvä terapia auttaa. Emdr jos on traumaperäistä?

Se sekoamisen pelko on usein sitä että liian epämiellyttävät tunteet (viha, pelko, häpeä, suru tai mikä nyt sun tapauksessa onkaan) pyrkivät pintaan. Joskus on hyvä antaa itsensä "pudota niiden läpi" turvallisessa ympäristössä. Vie hirveästi voimaa pitää kiinni siitä entisestä minästä/omasta normaaliuden käsityksestä mutta kun antaa tunteiden käydä läpi, voi myös vapautua paljosta turhasta ja saada voimaa. Mitä pelkäät että tapahtuu kun "sekoat" on varmasti avainkysymys.

Minulla ei ole mitään diagnoosia asiasta annettu mutta minulla on epilepsia ja kuulemma epileptikoilla on myös dissosiaatiohäiriöitä? Muistan lukeneeni tämän terveyskirjaston sivuilta, voin muistaa väärinkin. Jokatapauksessa itselläni on paljon epätodellisuuden tuntemuksia eli tuntuu kuin olisin unessa. Mikään ei tunnu oikealta, aivan kuin katselisin elokuvaa vaikka tiedän että kaikki on todellista. Joskus oli myös sellainen etten tunnistanut omia kasvojani peilistä, siis tiesin että se olen minä siinä mutta jostain syystä omat kasvot näyttivät vieraalta. Olen lukenut että tällaiset ovat depersonalisaatiohäiriöitä. Luin että jotain tekemistä on dissosiaatiohäiriön kanssa. Kuulemma liittyy varsinaisesti traumoihin. Tosin en muista lapsuudesta mitään traumaattista paitsi yläasteajan kiusaamisen (lievä trauma diagnosoitu) Minulla on ollut näitä tuntemuksia jo iät ja ajat. 

Vierailija kirjoitti:

Se sekoamisen pelko on usein sitä että liian epämiellyttävät tunteet (viha, pelko, häpeä, suru tai mikä nyt sun tapauksessa onkaan) pyrkivät pintaan. Joskus on hyvä antaa itsensä "pudota niiden läpi" turvallisessa ympäristössä. Vie hirveästi voimaa pitää kiinni siitä entisestä minästä/omasta normaaliuden käsityksestä mutta kun antaa tunteiden käydä läpi, voi myös vapautua paljosta turhasta ja saada voimaa. Mitä pelkäät että tapahtuu kun "sekoat" on varmasti avainkysymys.

Tässä on mielestäni hyvä pointti. Että tunteet ovat kumminkin "vain" tunteita, eikä itsessään vaarallisia. Tunteet ovat sinussa, ja ne kertovat jotain. Vähitellen vahvat ja epämiellyttäbän tuntuiset tunteet alkavat laimentua, kun annat niiden tulla ja olla ja hyväksyt ne. Kuulostaa ehkä mindfullnessilta, mutta oma kokemukseni on tällainen. Hengitä syvään, kauhea tunne menee kohta ohi. Pidä itseäsi hyvin. Et sinä sekoa.

Nro 7

Kiitos vastauksista. Epäilen että laukaiseva tekijä saattaa olla eiliseltä , kun päätin että alan kirjoittaa kaikkea ajattelemaani paperille, pimittämättä mitään. Disssosiaatiossa kun on kyse nimenomaan tuntemisen ongelmista, enkä tiedä avasiko tuo kirjoittamisen aloittaminen jotain minussa, mikä päästi vapaaksi kaikkea mitä olen vältellyt ajattelemasta tai kohtaamasta, ja nyt sitten mieleni ei kestäkään sitä...

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuttua, hirveää, mutta sen kanssa oppii elämään. Lääkkeisiin ei kannata sekaantua, pahentavat oloa. Mulla iskee enää n. kerran vuodessa ja yleensä pystyn ennaltaehkäisemään nämäkin. Hyvä terapia auttaa. Emdr jos on traumaperäistä?

Traumaperäistähän tämä. Terapia olisi myös saatu aloittaa melkein kymmenen vuotta aiemmin, jäänyt liian pitkäksi aikaa kasautumaan ja pahenemaan. Ollaan edistytty niin hyvin että tällainen yhtäkkinen romahdus oli täysin odottamaton, varsinkin kun oli ensimmäinen kerta kun näin käy. Ennen oireilu on ollut lievempää ja masennusvaltasempaa.

Nyt on vähän poistumassa, mikä saa ihan itkemään helpotuksesta. Olo oli niin kamala ja pelkäsin sen vain pahenevan tai jäävän tuollaiseksi, hetkittäin välähti jo todella pahojakin ajatuksia.

-Ap

Näitä tulee varmasti jatkossa, kun uskallat pieninä paloina käsitellä asioita. Ota ne välivaiheena toipumisen tiellä. Ne on paranemisen merkkejä, vaikkeivät siltä tunnu.

Ap tässä. Eilen käytiin hakemassa ensi kertaa rauhoittavia. Eivät tosin valitettavasti sopineet, saivat minut voimaan pahoin ja oksentamaan mutta ehtivät rauhoittaa sen verran että pystyin nukkumaan ongelmitta. Nyt hereillä oltuani välillä tullut tunnetta että tuo levoton, kaoottinen tunne olisi tulossa takaisin, mutta olen onnistunut järkeilemällä pitämään itseni kasassa toistaiseksi.

Onko muuten kellään kokemusta sekä dissosta että mini/täydestä psykoosista? Mietin että onko jotain mistä nämä erottaa tosistaan, en tiedä onko psykoosissa mahdollista olla näin "järjissään" mitä itse olen. En kuitenkaan kuule/näe mitään juttuja, lähinnä on vain tuo sekavuus se pahin, ja joku tuska joka kalvaa sydäntäni (ilmeisesti jotain mikä pääsi vapaaksi aiemmin).

-Ap

Voit olla itsestäsi ylpeä, että saat päästettyä tunteita vähän kohti pintaa. Ehkä noiden tunteiden tunteminen kuuluu asiaan, ja niiden kautta pääset eteenpäin. Vaikea uskoa, että tuo olo voisi jäädä pysyväksi. Kyllä se varmastikin on vain pakollinen välivaihe. Pahalta tuntuva kyllä, mutta kuuluu prosessiin.

Dissosisaatiohäiriöön kulemma liittyy myös paniikkihäiriö. Olen lukenut näin,. Mulla on siis vain paniikkihäiriö, ja luin että joskus se liittyy myös johonkin muuhunn mt sairauteen kuten dissosisaatiohäiriöön tai bipolarih..joten tuo sun sekoamisen pelko ja ahdistus viittaisi mun mielestä että sulla voi ollla tulossa paniikkikohtaus tai muuten vaan ahdistusta.

Mulla on vähän samaa oiretta, traumaa taustalla. Välillä jotenkin etäännyn tilanteista. Samankaltainen olo kuin kaatokännissä, että vaan tuijotan johonkin ja muiden puhe yms ovat jotenkin kaukana. Yleensä olo on tällöin ahdistunut, jokin painaa rinnassa. Tätä oli jo lapsena: muistan ihmetelleeni "outoa" oloa ja odotin aina, että meneekö se ohi ja samalla pelkäsin jääväni sellaiseksi.