Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väkivaltainen exä -- onko normaalia?
05.06.2017 |
Olemme lasten vuoksi paljon tekemisissä ja eilen sekä tänäänkin hän lupasi "heittää" mut autolla yhteen paikkaan, mutta molemmilla kerroilla sai autossa raivarit ja eilen löi mua olkavarteen nyrkillä ja tänään viskeli kallista kännykkääni ja kerran siten, että hän paiskasi mun silmäkulmaani sen (jäi verestävä jälki). Hän on hyvin kriittinen lastenhoitotaitojeni suhteen ja yrittää estää muuttoni lasten vuoksi hankkimaani isoon asumisoikeusasuntoon.
Kommentit (17)
Niin sä oot nyt sitten vihdoin päässyt sieltä makkarin patjalta pois?
Ei ole normaalia. Missä tynnyrissä sut on kasvatettu, ennenkuin naitettiin miehellesi ja siirrettiin hänen makkariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysytkö siis, että onko ex-miehesi käytös normaalia?
Ymmärsinkö oikein, että teillä on yhteisiä lapsia? Älä anna lapsia väkivaltaiselle miehelle!
Taas tää patjallanukkuja... Et ole selkeästikään ottanut onkeesi neuvoista. Sua neuvottiin jättämään se exän tapailu niin minimiin kuin mahdollista mutta sä vaan kaivat sitä verta nenästäsi.Toivottavasti joku naapuri tekee lasun ja lapsesi otetaan huostaan kun sun oma järkes ei riitä turvaamaan lastesi äidin turvallisuutta.
Mä en jaksa enää näitä sun juttujas, sä vaan et tajua ottaa neuvoja vastaan. Liian monta iskua päähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä vain, että kannattaako mun puuttua hänen toimiinsa mitenkään vai yritänkö vain toivoa, että hän rauhoittuisi. Ennen eroa mulle tuli rytmihäiriöitä ilmeisesti sen jatkuvan pelon takia ja eilisen nyrkiniskun jälkeen olen jälleen alituisesti säikky. :( Exä on tehnyt selväksi, ettei ikäiseni 35+ nainen voi enää löytää ketään muutakaan elämäänsä, joten mun pitänee pitää häntä ainoana toivonani miesseuralaisesta, vaikkemme edes olekaan naimisissa. Hänkään ei ole esim. töissä kertonut erostaan.
Ja sun exän lauseet on jumalansanaa? Totta hitossa se sanoo noin kun se pitää sua ikuisesti omaisuutenaan ja sä typerys et osaa lainkaan ajatella omilla aivoillasi. Lainaa kirjastosta "Sata tapaa tappaa sielu", lue se huolella ja toivo että aivosi heräävät tuosta syväjäädytyksestä missä ne nyt tuntuvat olevan. Kuinka tyhmä voi nainen olla....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä vain, että kannattaako mun puuttua hänen toimiinsa mitenkään vai yritänkö vain toivoa, että hän rauhoittuisi. Ennen eroa mulle tuli rytmihäiriöitä ilmeisesti sen jatkuvan pelon takia ja eilisen nyrkiniskun jälkeen olen jälleen alituisesti säikky. :( Exä on tehnyt selväksi, ettei ikäiseni 35+ nainen voi enää löytää ketään muutakaan elämäänsä, joten mun pitänee pitää häntä ainoana toivonani miesseuralaisesta, vaikkemme edes olekaan naimisissa. Hänkään ei ole esim. töissä kertonut erostaan.
Ja sun exän lauseet on jumalansanaa? Totta hitossa se sanoo noin kun se pitää sua ikuisesti omaisuutenaan ja sä typerys et osaa lainkaan ajatella omilla aivoillasi. Lainaa kirjastosta "Sata tapaa tappaa sielu", lue se huolella ja toivo että aivosi heräävät tuosta syväjäädytyksestä missä ne nyt tuntuvat olevan. Kuinka tyhmä voi nainen olla....
Siis olen joskus jopa ylittänyt Mensan pääsyrajan, tosin en usko todellakaan, että pystyisin siihen enää. Olen tosiaan saanut useitakin iskuja päähän ja rytmihäiriöt ovat olleet niin pahoja, että nekin ovat varmaankin vaikuttaneet aivoverenkiertoon. Jostain syystä omat vanhempani eivät tue minua henkisesti lainkaan tai ole kiinnostuneita elämästäni.
Olen käynyt yhdessä paikassa terapiassa, mutta jotenkin järkytyin siitä itse hieman...kun siis niiden ihmisten mukaan mun pitäis kuulemma toimia täysin toisin kuin olen toiminut exäni kanssa. Ja aiis ottaa wetäisyyttä häneen ja pitää selvät rajat. Mutta ei mulla oikein ole ketään muita läheisiä kuin exäni, sillä exä aikoinaan eristi mut niin tehokkaasti muista ihmisistä. Toki itse pidän vähäsen yhteyttä, mutta esim. omat vanhempani ovat täysin passiivisia, vaikka ei heillä mua vastaan ole mitään. Siis mulle on tosi vaikeaa muuttaa niin radikaalisti toimintatapojani yhtäkkiä, kun ollaan menty vuosikaudet exäni päätösten mukaan. Tää tilanne on oikeasti tosi vaikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas tää patjallanukkuja... Et ole selkeästikään ottanut onkeesi neuvoista. Sua neuvottiin jättämään se exän tapailu niin minimiin kuin mahdollista mutta sä vaan kaivat sitä verta nenästäsi.Toivottavasti joku naapuri tekee lasun ja lapsesi otetaan huostaan kun sun oma järkes ei riitä turvaamaan lastesi äidin turvallisuutta.
Mä en jaksa enää näitä sun juttujas, sä vaan et tajua ottaa neuvoja vastaan. Liian monta iskua päähän?
Siis itse olen tarkka, vastuuntuntoinen ja pidän rutiinit ja rajat lapsille sekä pidän heistä hyvää huolta. Ne mun ajatukset ja ohjeet vain lakkaavat pätemästä välittömästi, kun exä on paikalla. Nuo väkivallanteot tapahtuivat silloin, kun olimme exän kanssa kahdestaan autossa.
Olen vähentänyt ajanviettämistä exän kanssa. Eromme jälkeenhän hän kävi kylässä luonani lähes päivittäin (siis tsekkasi jääkaapista mahdollisia herkkuja, söi ne ja kävi sänkyni päälle makailemaan ja komentelemaan). Nyt hän ei ole käynyt kylässä enää useaan viikkoon. Tässä on vain sellainen tilanne tosiaan, että exän vuoksi olen hieman erkaantunut kavereistani ja sukulaisistani, vaikka pidänkin heihin jonkin verran yhteyttä. Ei mulla ole oikein muita "luottohenkilöitä" kuin epäluotettava, ilkeä ja väkivaltainen exäni. Hän myös soittaa mulle noin 5-20 (!) kertaa päivässä; esim. samassa kaupungissa asuvat vanhempani soittavat kerran kuukaudessa-kahdessa, vaikka olen hyvissä väleissä heihin.
Missä sinä siis asut tällä hetkellä, jos ex jotenkin estää sinua muuttamisen asumisoikeuskämppään?
Onnea paljon, jos olet päässyt jo siihen tilanteeseen että ette enää asu samassa asunnossa. Toivottavasti sinulla on jo rahat omassa hallussa? Sun pitää nyt vain itse ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja vanhoihin kavereihin ja kertoa koko tilanne ja pyytää tukea. Jokaisesta exsän väkivallan teosta sinun pitää tehdä poliisille ilmoitus ja nostaa syyte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heivaa se eksä mäkeen niin elämääsi mahtuu muitakin ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Niin sä oot nyt sitten vihdoin päässyt sieltä makkarin patjalta pois?
Ei ole normaalia. Missä tynnyrissä sut on kasvatettu, ennenkuin naitettiin miehellesi ja siirrettiin hänen makkariin.
Oon se sama henkilö...täytyy myöntää. Ei mua ole kasvatettu tynnyrissä, mutta mulle on iskostettu pienestä pitäen sellainen ajatus, että olen jotenkin alempiarvoinen kuin muut ihmiset. Äitini ja osa sukulaisistani haukkuivat jatkuvasti ulkonäköäni ihan pienestä pitäen sekä joku henkilö (en muista) teki jotain ikävää. Koulussa ala-asteella olin luokkani ainoa tyttö, jota kiusattiin. Aikuisena oon ollut jopa mallina (!) nuorempana, mutta edelleen miellän itseni hyvin epäviehättäväksi ja noloksi.
Mulla on syvään juurtunut käsitys siitä, että olen vajavainen, viallinen ja kelpaamaton ja että mun pitäisi tyytyä huonoonkin kohteluun. Äitini ei kertomansa mukaan koskaan kyennyt välittämään minusta, enkä muista, että hän olisi ikinä pitänyt esim. sylissä tai vaikkapa silittänyt hiuksiani ollessani lapsi. Mun piti olla aina vastuullinen, fiksu ja järkevä pikkuaikuinen tuolloin henkisesti keskenkasvuisille vanhemmilleni. Aikuisena mulla on ollut aivan muutama suhde ja ne ovat aina olleet joko pettävään tai väkivaltaiseen henkilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä siis asut tällä hetkellä, jos ex jotenkin estää sinua muuttamisen asumisoikeuskämppään?
Onnea paljon, jos olet päässyt jo siihen tilanteeseen että ette enää asu samassa asunnossa. Toivottavasti sinulla on jo rahat omassa hallussa? Sun pitää nyt vain itse ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja vanhoihin kavereihin ja kertoa koko tilanne ja pyytää tukea. Jokaisesta exsän väkivallan teosta sinun pitää tehdä poliisille ilmoitus ja nostaa syyte.
Rahat ovat toki omassa hallussa, mutta eron myötä piti puolittaa lapsille säästetyt lapsilisät ja antaa puolet miehelle tililtäni. Isälleni en ole edes kehdannut kertoa avioerosta, sillä en halua, että hän stressaantuu (hän on hyvin herkkä ja taipuvainen tarttumaan pulloon, jos jokin asia ahdistaa...ja sama pätee äitiinikin...itse olen absolutisti). Uskon kyllä, että tietyt läheiset tukisivat, jos tietäisivät oikeasti tilanteeni. Mutten jotenkin uskalla kertoa...en halua vaivata ja stressata muita ihmisiä. En uskalla kertoa exän väkivallanteoista poliisille, sillä exä on uhkaillut mua niin paljon jo aiemmin. Mulle saattaisi käydä vielä huonommin, jos kertoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä vain, että kannattaako mun puuttua hänen toimiinsa mitenkään vai yritänkö vain toivoa, että hän rauhoittuisi. Ennen eroa mulle tuli rytmihäiriöitä ilmeisesti sen jatkuvan pelon takia ja eilisen nyrkiniskun jälkeen olen jälleen alituisesti säikky. :( Exä on tehnyt selväksi, ettei ikäiseni 35+ nainen voi enää löytää ketään muutakaan elämäänsä, joten mun pitänee pitää häntä ainoana toivonani miesseuralaisesta, vaikkemme edes olekaan naimisissa. Hänkään ei ole esim. töissä kertonut erostaan.
Ja sun exän lauseet on jumalansanaa? Totta hitossa se sanoo noin kun se pitää sua ikuisesti omaisuutenaan ja sä typerys et osaa lainkaan ajatella omilla aivoillasi. Lainaa kirjastosta "Sata tapaa tappaa sielu", lue se huolella ja toivo että aivosi heräävät tuosta syväjäädytyksestä missä ne nyt tuntuvat olevan. Kuinka tyhmä voi nainen olla....
Siis olen joskus jopa ylittänyt Mensan pääsyrajan, tosin en usko todellakaan, että pystyisin siihen enää. Olen tosiaan saanut useitakin iskuja päähän ja rytmihäiriöt ovat olleet niin pahoja, että nekin ovat varmaankin vaikuttaneet aivoverenkiertoon. Jostain syystä omat vanhempani eivät tue minua henkisesti lainkaan tai ole kiinnostuneita elämästäni.
Olen käynyt yhdessä paikassa terapiassa, mutta jotenkin järkytyin siitä itse hieman...kun siis niiden ihmisten mukaan mun pitäis kuulemma toimia täysin toisin kuin olen toiminut exäni kanssa. Ja aiis ottaa wetäisyyttä häneen ja pitää selvät rajat. Mutta ei mulla oikein ole ketään muita läheisiä kuin exäni, sillä exä aikoinaan eristi mut niin tehokkaasti muista ihmisistä. Toki itse pidän vähäsen yhteyttä, mutta esim. omat vanhempani ovat täysin passiivisia, vaikka ei heillä mua vastaan ole mitään. Siis mulle on tosi vaikeaa muuttaa niin radikaalisti toimintatapojani yhtäkkiä, kun ollaan menty vuosikaudet exäni päätösten mukaan. Tää tilanne on oikeasti tosi vaikea.
Eli sä itse mieluummin otat turpaasi kun alat OIKEASTI rakentaa uutta elämää ilman exää? Kuule, ne tyypit neuvoivat sua just samoin kuin me täällä. Sä muutat niitä toimintatapojasi ja unohdat sen vatipäisen exäs. Sulla on kaikki samat oikeudet kuin kellä tahansa täysi-ikäisellä eikä mitään velvollisuutta pelleillä sen pahoinpitelijän kanssa enää. Lopeta se exän puolustelu, mene terapiaan ja ala elää. Sä olet just nyt ihan itse itsesi pahin vihollinen koska et edes halua toipua. Siitä kertoo kaikki sun puolipimeät aloitukset täällä.
Aloitat sen uuden elämän heti huomenna, sähän olet kuin narkkari joka sortuu aina vaan uudelleen.Narsistinarkkari.Mieti sitä.Tai todella sairas kestotrollaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä siis asut tällä hetkellä, jos ex jotenkin estää sinua muuttamisen asumisoikeuskämppään?
Onnea paljon, jos olet päässyt jo siihen tilanteeseen että ette enää asu samassa asunnossa. Toivottavasti sinulla on jo rahat omassa hallussa? Sun pitää nyt vain itse ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja vanhoihin kavereihin ja kertoa koko tilanne ja pyytää tukea. Jokaisesta exsän väkivallan teosta sinun pitää tehdä poliisille ilmoitus ja nostaa syyte.
Rahat ovat toki omassa hallussa, mutta eron myötä piti puolittaa lapsille säästetyt lapsilisät ja antaa puolet miehelle tililtäni. Isälleni en ole edes kehdannut kertoa avioerosta, sillä en halua, että hän stressaantuu (hän on hyvin herkkä ja taipuvainen tarttumaan pulloon, jos jokin asia ahdistaa...ja sama pätee äitiinikin...itse olen absolutisti). Uskon kyllä, että tietyt läheiset tukisivat, jos tietäisivät oikeasti tilanteeni. Mutten jotenkin uskalla kertoa...en halua vaivata ja stressata muita ihmisiä. En uskalla kertoa exän väkivallanteoista poliisille, sillä exä on uhkaillut mua niin paljon jo aiemmin. Mulle saattaisi käydä vielä huonommin, jos kertoisin.
Otat heti yhteyttä niihin läheisiin, joiden uskot tukevan. Tuolla historialla ehkä kannattaa unohtaa tuen hakeminen vanhemmista, jos he alunperinkin ovat osan ongelmista aiheuttaneet.
Tottakai kertominen on vaikeaa, koska samalla myöntäisit itsellesi että kaikki tapahtunut on ollut väärin. Kunhan kykenet sen tekemään, elämäsi kääntyy parempaan suuntaan. Lisäksi sinun ehdottomasti pitää kertoa pahoinpitelyistä poliisille. Ex ei voi sinua satuttaa, sinun pitää vain päättää olla olematta hänen kanssaan missään yhteydessä. Ennen kuin uskallat poliisille ilmoittaa, kirjoita kaikki tapahtumat ylös ja ota valokuvat mahdollisista mustelmista jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä vain, että kannattaako mun puuttua hänen toimiinsa mitenkään vai yritänkö vain toivoa, että hän rauhoittuisi. Ennen eroa mulle tuli rytmihäiriöitä ilmeisesti sen jatkuvan pelon takia ja eilisen nyrkiniskun jälkeen olen jälleen alituisesti säikky. :( Exä on tehnyt selväksi, ettei ikäiseni 35+ nainen voi enää löytää ketään muutakaan elämäänsä, joten mun pitänee pitää häntä ainoana toivonani miesseuralaisesta, vaikkemme edes olekaan naimisissa. Hänkään ei ole esim. töissä kertonut erostaan.
Ja sun exän lauseet on jumalansanaa? Totta hitossa se sanoo noin kun se pitää sua ikuisesti omaisuutenaan ja sä typerys et osaa lainkaan ajatella omilla aivoillasi. Lainaa kirjastosta "Sata tapaa tappaa sielu", lue se huolella ja toivo että aivosi heräävät tuosta syväjäädytyksestä missä ne nyt tuntuvat olevan. Kuinka tyhmä voi nainen olla....
Siis olen joskus jopa ylittänyt Mensan pääsyrajan, tosin en usko todellakaan, että pystyisin siihen enää. Olen tosiaan saanut useitakin iskuja päähän ja rytmihäiriöt ovat olleet niin pahoja, että nekin ovat varmaankin vaikuttaneet aivoverenkiertoon. Jostain syystä omat vanhempani eivät tue minua henkisesti lainkaan tai ole kiinnostuneita elämästäni.
Olen käynyt yhdessä paikassa terapiassa, mutta jotenkin järkytyin siitä itse hieman...kun siis niiden ihmisten mukaan mun pitäis kuulemma toimia täysin toisin kuin olen toiminut exäni kanssa. Ja aiis ottaa wetäisyyttä häneen ja pitää selvät rajat. Mutta ei mulla oikein ole ketään muita läheisiä kuin exäni, sillä exä aikoinaan eristi mut niin tehokkaasti muista ihmisistä. Toki itse pidän vähäsen yhteyttä, mutta esim. omat vanhempani ovat täysin passiivisia, vaikka ei heillä mua vastaan ole mitään. Siis mulle on tosi vaikeaa muuttaa niin radikaalisti toimintatapojani yhtäkkiä, kun ollaan menty vuosikaudet exäni päätösten mukaan. Tää tilanne on oikeasti tosi vaikea.
Eli sä itse mieluummin otat turpaasi kun alat OIKEASTI rakentaa uutta elämää ilman exää? Kuule, ne tyypit neuvoivat sua just samoin kuin me täällä. Sä muutat niitä toimintatapojasi ja unohdat sen vatipäisen exäs. Sulla on kaikki samat oikeudet kuin kellä tahansa täysi-ikäisellä eikä mitään velvollisuutta pelleillä sen pahoinpitelijän kanssa enää. Lopeta se exän puolustelu, mene terapiaan ja ala elää. Sä olet just nyt ihan itse itsesi pahin vihollinen koska et edes halua toipua. Siitä kertoo kaikki sun puolipimeät aloitukset täällä.
Aloitat sen uuden elämän heti huomenna, sähän olet kuin narkkari joka sortuu aina vaan uudelleen.Narsistinarkkari.Mieti sitä.Tai todella sairas kestotrollaaja.
Siis ydinsyy on se, että mä pelkään exääni ja samanaikaisesti hän on ainoa, jonka kanssa pidän ihan kunnolla yhteyttä. On vaikeaa luopua ainoasta aikuisesta läheisestä, vaikka se olisikin ilkeä, epäluotettava ja väkivaltainenkin. Olisin ihan totaalisen yksin ilman häntä. En usko myöskään, että tulen ainakaan vuosikausiin tapaamaan uusiakaan ihmisiä. Mulla oli jo valmiiksi huono itsetunto, mutta exä murjoo sitä edelleen...miten muka tutustuisin keneenkään?
En lukenut koko ketjua, mut vastaan : ei ole normaalia. Rikosilmoitus ja lähestymiskielto.
Alue: Aihe vapaa
Mietin tässä vain, että kannattaako mun puuttua hänen toimiinsa mitenkään vai yritänkö vain toivoa, että hän rauhoittuisi. Ennen eroa mulle tuli rytmihäiriöitä ilmeisesti sen jatkuvan pelon takia ja eilisen nyrkiniskun jälkeen olen jälleen alituisesti säikky. :( Exä on tehnyt selväksi, ettei ikäiseni 35+ nainen voi enää löytää ketään muutakaan elämäänsä, joten mun pitänee pitää häntä ainoana toivonani miesseuralaisesta, vaikkemme edes olekaan naimisissa. Hänkään ei ole esim. töissä kertonut erostaan.