Etävanhemman ikävä

Surullista.

Halaus sinulle.

Auts. Ihme, että jaksat, mä varmaan sanoisin lapsellekin, että pidä tunkkis.

Meillä vapaaehtoisesti etävanhemmaksi ryhtynyt unohti lapsensa kokonaan. Ei maksa elareita, eikä halua nähdä lasta. Meistä kumpikaan ei lapsen kanssa olisi tätä halunnut. Mutta vanhemmaksikaan ei voi pakottaa.

Sinulla on oikeus lapseesi, jos olet kunnollinen ihminen. Vaadi lastenvalvojan kautta yhteys, äläkä anna lähivanhemman määrätä.

Tätä hiipumista on nyt jatkunut vuoden. Alussa oli erilaista. Tuntuu, että lyön omaa päätä seinään jatkuvasti. Koetan ajatella, että lapsi on lapsi ja purkaa erossa olemisen tuolla tavalla. Tuntuu vain, ettei tätä tapaa kauan jaksa, kun toistuu ja toistuu.. 😢

Tee kuten minä? Tyydyin noihin joka toinen viikonloppu tapaamisiin. Satsasin niihin ja ihan oikeasti olin aina lapsen kanssa ja tehtiin kaikenlaisia leipomis ja ruuanlaittojuttuja yhdessä. Leikittiin tosi paljon. Katseltiin illalla lastenelokuvia ja syötiin herkkuja. Illalla iltasatu. Lopetin soittamiset, Sanoin lapselle, että minulla on puhelin aina auki, että hän voi soittaa ihan milloin vain haluaa, vaikka yöllä. Sitten kun kasvoi, niin sovittiin viikonpäivä ja kellonaika jolloin minä soitin. Se, ettei lapsi vastaa, niin voi johtua siitä, kun hänelle tulee sitten sinua ikävä... Näin minä ajattelin kohdallani, kun olin samantapaisessa tilanteessa. Tsemppiä sinulle. Ole LÄSNÄ silloin kun lapsesi on luonasi ja kerro hänelle, että sinusta on mukavaa, kun hän tulee sinulle kylään :)

Lastenvalvoja ei voi auttaa. Lapsen ei ole hänen mukaansa pakko tavata, jos ei halua ole tai vastata puheluihin.

olen itse etä-äiti ja en ole vuosikausiin tavannut lapsiani, juurikaan. Juuri tuon ja erkaannuttamisen vuoksi. Koetan keskittyä muihin asioihin vaikka välillä teki mieli hirttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Tee kuten minä? Tyydyin noihin joka toinen viikonloppu tapaamisiin. Satsasin niihin ja ihan oikeasti olin aina lapsen kanssa ja tehtiin kaikenlaisia leipomis ja ruuanlaittojuttuja yhdessä. Leikittiin tosi paljon. Katseltiin illalla lastenelokuvia ja syötiin herkkuja. Illalla iltasatu. Lopetin soittamiset, Sanoin lapselle, että minulla on puhelin aina auki, että hän voi soittaa ihan milloin vain haluaa, vaikka yöllä. Sitten kun kasvoi, niin sovittiin viikonpäivä ja kellonaika jolloin minä soitin. Se, ettei lapsi vastaa, niin voi johtua siitä, kun hänelle tulee sitten sinua ikävä... Näin minä ajattelin kohdallani, kun olin samantapaisessa tilanteessa. Tsemppiä sinulle. Ole LÄSNÄ silloin kun lapsesi on luonasi ja kerro hänelle, että sinusta on mukavaa, kun hän tulee sinulle kylään :)

Tämä on todella vaikeaa, mutta pitää vain nollata itsensä ja olla iloinen ja hyväntuulinen tapaamisissa. Tehdä juttuja yhdessä - ei mitään siis kallista ja huvipuistomeininkiä, vaan ihan peruselämää. Omia taitojasi opettaa - mitä harrastatkin, kodinpitämiseen liittyvää toimintaa. Tuo on tärkeää, että lapsi tietää, että sinulle voi soittaa vaikka keskellä yötä, jos on asiaa - ja mm. sitten kun alkaa käydä viihteellä, että sinulle voi aina soittaa jos tarvitseekin kyydin tai on ottanuta enemmän tai vähemmän salaa pari olutta ja tarvitsee yösijaa.

Kyllä se suhde siitä parantuu  jälleen, kun lapsi kasvaa ja sinä olet mukava oma itsesi! Ja älä sinä sorru sen toisen vanhemman haukkumiseen tai arvosteluun lapsen kuullen: lapselle on todella kauhea jäädä väliin tai välittäjäksi. Kuuntele silti jos valittaa, mutta älä arvostele.

Vierailija kirjoitti:

Tätä hiipumista on nyt jatkunut vuoden. Alussa oli erilaista. Tuntuu, että lyön omaa päätä seinään jatkuvasti. Koetan ajatella, että lapsi on lapsi ja purkaa erossa olemisen tuolla tavalla. Tuntuu vain, ettei tätä tapaa kauan jaksa, kun toistuu ja toistuu.. 😢

Onko lapsella kännykkä? Jos muutatkin mm. viestittelyn sellaiseksi, että kerrot omista jutuistasi, etkä vaadikaan vastausta? Vähän kuin postikortti ennen: lähettää "terveisiä", kuvan mitä tekee, missä on - siis sellaista viestintää nyt toistaiseksi, että se ei syyllistä lasta (jos ei voi vastata) tai pakota lasta vastaamaan. Olet siis läsnä, kuten tuossa toisessa viestissä on. Ei liian usein, mutta joka viikko ainakin? Nythän olisi voinut laittaa vaikka kivan lumikuvan? Onnittelut 1 luokan valmistumisesta - luokaltapääsystä; tulevasta kesälomasta. Ilman, että viestissä on vaadetta vastata siihen tai että se tuottaa huonoa omaatuntoa vastaanottajalle. Mutta kertoo, että välität ja hän on osa elämääsi. Ajatuksissasi.

Aikuisena sinulla on vastuu pitää tämä yhteys elävänä.

Mun luokset lapset tulee joka toinen viikonloppu. Selvästikään tytär alkaa suurin piirtein heti saavuttua jo odottamaan, milloin pääsee sunnuntaina takaisin kotiin. Siellä on kaverit odottamassa, ei niinkään äitinsä perään ole. Luonani suurimman osan aikaa räplää puhelinta. En sitten halunnut väkisinkään pitää siltä pois. Poika selvästi odottaa luokseni pääsyä ja laittelee viestejä. Välillä haluaa tulla yksin ilman siskoaan väliviikonloppunakin ja usein tämä äidillensäkin sopii, kunhan maksan junaliput. Nyt on onneksi hyviä tarjouksia lipuista. Mutta joudun kiristämään vyötä, jos poika halunnut jossain kuussa tulla joka viikonloppu. Työttömänä sitten ollutkin miettimistä, mitä voimme tehdä yhdessä, kun ihan vaan kotosalla tekemista haluaisi tarjota teinille.

Syy eroomme oli vaimon uskottomuus. Jälkikäteen ajateltuna, olisi vaan pitänyt esittää, etten tiedä ja elää omaa elämää siinä sivussa. Olisin saanut elää arkea rakkaiden lasteni kanssa joka ikinen päivä. Äkkiä ne lapset kasvavat, liia äkkiä. Sitten olisin voinut heivata akan.

Surullisia kertomuksia.