Lue keskustelun säännöt.
Mitähän mulle tapahtuu, kun tulen vanhaksi, kuolen yksin omaan asuntoon, eikä kukaan kaipaa?
28.05.2017 |
Sitten mut löydetään joskus vuosien kuluttua muumioituneena. Aloin vaan miettimään.. Mulla ei ole kavereita, vanhemmat kuolleet, sukulaisten kanssa en ole koskaan ollut tekemisissä. Ei mulla ole ketään muita kuin mies ja jos se kupsahtaa mua ennen niin ei ole ketään.
Eli olen yksin, vanhana mummeroisena ja kuolen asuntooni yksin, eikä kukaan osaa edes kaivata, kun ei ole ketään, joka kaipaisi?
Aika pelottavaa.
Kommentit (15)
Mulla on todennäköisesti sama kohtalo. Tosin miestä ei ole.
Eniten mua surettaa se, että ihana asuntoni on sen jälkeen pilalla ja vaatii remontoinnin, että siitä saadaan taas asumiskuntoinen. Tämän vuoksi toivon, että viimeiset hengenvetoni koen jossain muualla kuin kotonani.
Ja kun kerran kaikenlaisia älylaitteita kehitetään kaiken aikaa, niin voisi olla jokin laite tai sovellus, joka hälyttäisi vaikka taloyhtiön isännöitsijälle, mikäli yksinelävän asunnossa ei ole elonmerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on tulevaisuudessa aina vaan enemmän..
Ota mummokämppis!
Tai muuta kommuuniin!
Vierailija kirjoitti:
Ota mummokämppis!
Tai muuta kommuuniin!
Eipä tässä hirveästi ole noita tuttavia, joten vaikeaa voisi olla mummokämppistäkään löytää. Au pairistakin joutuisi maksamaan ja aika heikosti tähän pikkuasuntooni mahtuisi.
Kommuuni voisi toimiakin, vaikka ehkä sellaisia enemmän perustetaan kaveriporukalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hehheh.. Mieti niitä joilla ei ole edes miestä.
Minun ymmärtääkseni kuollut ei kauheasti kärsi tapahtuneesta enempää henkisesti kuin ruumiillisestikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sillä siinä vaiheessa ole mitään väliä. Olen samassa tilanteessa. Minulla ei ole perhettä (välit poikki vanhempiin ja sisaruksiin) ja suku on etäinen.
Kannattaa mennä ihmisten ilmoille niin kauan kuin pääsee. Penkkejä on ostoskeskuksissa ja ulkonakin jossain, siihen kun menee niin nopeammin huomataan kun henki lähtee ja nopeammin kerätään pois. Se riski tietysti, että pakko käydä asunnolla välillä. Tämä on yksi varasuunnitelmani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuollut kirjoitti:
Minun ymmärtääkseni kuollut ei kauheasti kärsi tapahtuneesta enempää henkisesti kuin ruumiillisestikaan.
Itseä surettaa, että ei ole läheisiä. Tavallaan ketään ei kosketa se, että olenko ollut tässä maailmassa olemassakaan.
Siltikään en toivoisi sellaista loppua, että huoltomies löytää minut vasta pitkän ajan kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä ihmisten ilmoille niin kauan kuin pääsee. Penkkejä on ostoskeskuksissa ja ulkonakin jossain, siihen kun menee niin nopeammin huomataan kun henki lähtee ja nopeammin kerätään pois. Se riski tietysti, että pakko käydä asunnolla välillä. Tämä on yksi varasuunnitelmani.
Hyvä idea, otan tämän saman varasuunnitelman. Alan käydä kaikenlaissa riennoissa ja tapahtumissa jo senkin vuoksi, että minut löydetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ Tulee mieleen tuosta ihmisten ilmoilla olemisesta yksi henkilö, joka päivät pääksytysten kävelee tiettyä reittiä. :)
Ei kai siinä enää itselle ole ongelmaa . Kaikkea sitä ihmiset pohtii. Elä nyt ja tässä, huominen pitää huolen itsestään. Miksi pitää murehtia joitain tulevia, joka päivälle riittää ihan tarpeeksi muutenkin. Outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meitä on tulevaisuudessa aina vaan enemmän..
Tulevaisuudessa meidät yksin kuolleet pystytään paikallistamaan hyvin nopeasti, joten ei hätää ja toisaalta mitä väliä? Kuollut mikä kuollut!
Hanki varmuuden vuoksi etukäteen noin 20 kissaa, ongelma ratkaistu. Ei muumiota ja tyhjentämättömien kissanvessojen haju paljastaa lopun naapureille.