piikitykset ilman koeputkihedelmöitystä?
Hei
Onko kukaan käyttänyt gonadotropiini-pistoksia kun tavoitteena on ollut kypsyttää vain yhtä munasolua? Millaisia määriä hormonia silloin on määrätty ja minkä nimistä? Ja onko toiminut niin, että munarakkuloita on lähtenyt kasvamaan vain se yksi tai muutama?
t. myttö
Kommentit (4)
Puregonia pistelin ensimmäisellä kerralla 50IU/päivä ja seuraavalla 75IU/päivä. Ultrassa käytiin seuraamassa munarakkulan kasvua ja yksi johtofollikkeli kasvoi molemmilla kerroilla. Tehtiin siis IUI hormoniavusteisena, molemmista kerroista kuitenkin negaa ja plussa saatiin sitten lopulta IVF:n jälkeen toisesta PAS:ista. IVF:ssä annokset olivat reilusti isompia, muistaakseni minä pistelin jopa 225IU/päivä, munarakkuloita kasvoi silloin 29.
Minä käytin Gonal-pistoksia, vaikka tarkoituksena oli suorittaa kylvö kotikonstein. Tuolloin olisi voitu ottaa Clomitkin käyttöön, mutta pistoksiin ryhdyttiin, koska hoito aloitettiin vasta kp5 tai kp6 (jokatapauksessa liian myöhään Clomihoidolle). En muista annostusta, Gonal-kynä oli se kaikkein pieniannoksinen eli kertapistoksella annos oli pieni.
Homma toimi, yksi munarakkula lähti kasvamaan (ovuloin kyllä muutenkin) mutta eipä tullut tärppiä.
eli pistoksia käytetään usein vain yhden munasolun kasvattamiseen (inseminaatio tai ovulaation induktio).
Minulla hormonina on ollut gonal-f, annokset muistaakseni 75-112,5 IU ja saattoipa joskus olla isompikin annos. Mulla vaste on aina ollut tosi huono, eli ivf:ssäkin saatiin yli 200 IU:n annoksilla vain kaksi munasolua. Yhteen munasoluun tähtäävissä hoidoissa kyllä onnistuttiin saamaan se yksi ja vielä irtoamaankin nätisti.
Sain itse myös pistoshoidot, kun ensimmäinen clomikuuri ei tehonnut. Gyne oli sitä mieltä, että ei jatketa clomeilla vaan siirrytään pistoksiin. Sain Puregonia näin aluksi 5 x 300IU/0,36ml ja sitten Pregnylia 3 x 5000IU (ilmeisesti Pregnyl on tuo irrotuspiikki?).
myttö